Suorastaan raivostuttaa lukea täältä jatkuvaa suomalaisten taksikuskijunttien valitusta siitä kuinka ulkomaalaiset kuljettajat vievät kaikki asiakkaat. Minäpä kerron teille miksi näin on: heidän hintansa ovat kohtuullisella tasolla toisin kuin suomijunteilla. Lisäksi he ovat paljon parempia asiakaspalvelijoita eivätkä edes örvellä jokaisena vapaapäivänä kaatokännissä. Laskekaa juntit siis hintojanne ja parantakaa muutenkin toimintaanne/tapojanne niin EHKÄ teitäkin aletaan joskus arvostamaan samalla tavalla kuin mamukuskeja.
Kateelliset taksikuskit
Anonyymi
3856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Vai niin. Kerjäläinen avautui. Minun taksit eivät ole pummeja varten. Ole onnellinen, jos saat istua takapenkille ja vielä matka alkaa, etten heitä sinua kadulle. Pummi lentää äkkiä pää edellä katuojaan, jos alkaa vikinää kuulumaan. Voit ulista siellä hintoja. Ei tarvitse kyydistäkään silloin maksaa ja voin kusta päällesi ilmaiseksi, niin saat vähän lämpöä.
Tiedät itsekin, että tosipaikan tullen sinä juokset pää kolmantena jalkana karkuun. Olet kuitenkin niin lihava ja huonokuntoinen, että sinut saa kiinni raihnainen vanhuskin, joten karkuun et minulta pääse jos sellainen tilanne tulee. Hah hah! Voin kuvitella kuinka koominen näky olet kun päärynänmutoisen vartalosi kanssa yrität lyllertää karkuun :D
Jahas. Aivopierugeneraattori hörähti käyntiin :D
Kaikki eivät halua ottaa taksissa poskeen ja tulla persraiskatuksi, vaikka sinulle se on ainoa keino saada joku koskemaan hintelään omituiseen kehoosi.
Noin kuvottavat fantasiat voisit pitää ihan omana tietonasi.
Ei täällä kukaan ole sellaisesta valittanut. Jos lopettaisit edes viikoksi juomisen, tajuaisit missä mennään.
Miksi teille suhareille on niin vaikeaa mukautua nykytilanteeseen? Kilpailukyvyn säilyttämiseksi teidän tulee laskea hintojanne ja parantaa asiakaspalvelua. Tuollainen katkeruus ei auta yhtään. Tuntuu siltä, että taksiuudistus-sana aiheuttaa monessa suharissa silkkaa raivoa :)
Miksi teille trolleille on niin vaikeaa mukautua nykytilanteeseen? Kilpailukyvyn säilyttämiseksi teidän tulee laskea Kelasta kuppaamianne tukiaisia ja parantaa asiakaspalvelua lopettamalla trollaus. Tuollainen katkeruus ei auta yhtään. Tuntuu siltä, että kyseinen kohtuullinen toivomus aiheuttaa monessa trollissa silkkaa raivoa :)
Jaahas. Yrität näköjään uutta aluevaltausta komiikan saralla. Ei sinun tarvitse yrittää olla hauska. Teille taksikuskeille nauretaan jo muutenkin.
Ei meillä ole mitään vaikeuksia. Olet tuon ihan omasta päästäsi keksinyt. Yhteiskunnalla on vaikeuksia uuden taksilain kanssa ja siksi sitä halutaankin nyt muuttaa.
Tuskin edes sinä ( tai voihan se olla) olet niin tyhmä että kuvittelet lakia rukattavan siksi että kourallinen vanhan liiton taksareita sitä vaatii.
Palstan trollille sen sijaan ei naureta. Enemmän ihmetellään, onko määrärahojen vai köysien niukkuuden takia laitoshoidon tarpeessa oleva päästetty irralleen taksi-ja bussikuskien sekä myymälöiden kassahenkilöiden ilmaiseksi hoidettavaksi. :D
Hah hah! :D
Kaikkea sinäkin taksikuskien homoerotiikan täyteisessä saunaillassa mietit.
Katkeruutesi osoittaa, että taksiuudistus oli sinullekin kova paikka.
Jos olisit alalla, saattaisi se aiheuttaa sullakin raivoa
Oletko sinä pummaava resupekka saanut monetkin pakit taksikuskeilta heidän kieltäydyttyä kyydittämästä sinua? Ulkomuotosi ja naamasi paljastavat luultavasti pummaavan, suuta soittavan luonteesi. Sinunlaisia pitää välttää. Aja vaan jatkossa PSG:llä. Sinua ei kunnon kuskit halua matkustajaksi.
Ja jälleen yksi köyhä suhari kimpaantui. Vaihda alaa jos järjenvastaiset työajat ja olematon "palkka" ottavat noin paljon päähän. Hah hah! :D
Ja jälleen yksi köyhä trolli kimpaantui. Vaihda alaa jos järjenvastaiset työajat ja olematon "palkka" ottavat noin paljon päähän. Hah hah! :D
Hah hah hah! :D
Olet tulessa. Jatka samaan malliin, tai sinun tapauksessasi "mälliin". Hohhoh :D
Kuules kersa - minun suharointini on historiaa. Sitä kesti hurjat kaksi kuukautta. Jos olisit erehtynyt kyytiini niin olisit saanut kävellä kotiisi Ämmänsuon kaatopaikalta. Jaxuhalit palstan vakioterroristille. :)
Erikoista. Miksi olisit vienyt minut Ämmänsuon kaatopaikalle? Asutko siellä? Se ainakin olisi sopiva majapaikka sinulle.
En asu, mutta ajattelin viedä sinut tasoiseesi seuraan. Rotilta voisit oppia sosiaalisuutta.
Rotilla tarkoittanet taksikuskeja. Kiitos mutta ei kiitos. En halua olla tekemisissä kateellisten suhareiden kanssa.
Tiedän kuule lukuisan joukon ystäviä, jotka eivät tule ikinä astumaan matutakseihin. Persaukiset tehkööt mitä haluavat.
Etkä tiedä koska sinulla ei ole ystäviä, jos juoppokavereitasi ei lasketa.
Hyvä vaan että on kuskeja ja kaikille riittää kyytejä mielinmäärin! Ja mamunkin on mahdollista tienata rahaa!
Ainoastaan nämä kortittomat jakislaiset hullut häiritsevät ininöillään..
Ainakin eilen illalla Yangon taksilla tuli niin äkkinäinen keikka että meinasi aiheuttaa kunnon ketjukolarin heittämällä uukkarin älyttömässä paikassa.
Tuohan on enemmän sääntö kuin poikkeus. Itse olen aina positiivisesti yllättynyt, kun joku uusi tulokas osoittaa ajamisen taitoa, tapahtuu tosin aika harvoin.
Kikyä nyt taksihommiin, voi palkasta joustaa alaspäin yhteisen hyvän eteen.
Todellakin.+Suhareilla+on+aivan+liian+korkeat+palkat.+Suharin+työ,+jos+sitä+edes+työksi+voi+kutsua,+on+vain+ja+ainoastaan+autossa+istumista.+Kun+ei+ole+asiakas+kyydissä,+eli+90%+"työ"ajasta,+taksikuski+on+jollain+huoltoasemalla+jauhamassa+p*skaa,+ahmimassa+munkkia+sekä+tietenkin+polttamassa+tupakkaa+ahkerasti.
Kumma kun keskustan jokaisella huoltoasemalla ei ole viittäkymmentä taksikuskia samanaikaisesti koko ajan. Taidat jauhaa palturia sontakasa.
Aukaise silmäsi niin näet paremmin ympärillesi, köyhä suhari.
Ota valokuvat todisteeksi ja linkitä tänne sontakasa.
Miksi haluat nähdä kuvan ulostekasasta? Outoja mielenkiinnon kohteita teillä suhareilla.
Rajaat itsesi pois kuvasta niin uloste katoaa näkyvistä.
Ensiksi haluat nähä "sontakasan" mutta sitten yhtäkkiä minun pitäisi rajat itseni pois jostain kuvasta. Siis mistä kuvasta? Ajatuksesi rönsyilee sen verran pahasti, että sinun kannattaa hakeutua vieroitukseen tai vaihtoehtoisesti ottaa muutama tasoittava. Te suharithan tykkäätte tasoittavista niin kovasti.
Pitäisikö TI-taksista vielä maksaakin? Ensin pitää kertoa, mihinpäin pitää lähteä ja mitä reittiä ja sitten vielä neuvoa ja vahtia auton käsittelyä ettei tule kolaria.
Ainoa mille olen kateellinen on säihkyvä älysi. Miksi et ryhdy taksikuskiksi?
Jos nettikirjoittelut saa raivostumaan, kannattaa istua alas ja miettiä, mikä omassa elämässä on mennyt pieleen.