Hei, missä Lissabonin alueella on koiratarhoja josta voisi adoptoida kulkukoiran? Pääseekö tarhoilla tapaamaan koiria koronasta huolimatta?
Entä mitkä kriteerit tarhoilla on koirien luovutukseen ja minkä hintaista koiran hankkiminen sieltä on?
Entä mitkä kriteerit tarhoilla on koirien luovutukseen ja minkä hintaista koiran hankkiminen sieltä on?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Koiratarhoilla on alueittain erilaisia käytäntöjä nyt Covid-19 aikana. Jos olet adoptoimassa kulkukoiraa, niin suosittelen miettimään asiaa siltä kannalta että nämä koirat toden näköisesti eivät kovinkaan helposti tule sopeutumaan kotioloihin ja ehdottomasti olisi tärkeää että koira ei joudu jäämään kotiin yksin. Tämä siksi että ne saattavat rikkoa huonekaluja, ovia karmeineen ym. Älä ainakaan ota koiraa vuokra-asuntoon. En tiedä saako Suomi24 sivustolle linkittää tai mainostaa mutta hae googlen kautta, Casa dos Animais de Lisboa.
Pandemian suhteen, muista että tilanteet ovat menossa talven aikana huonommaksi kuukausi toisensa jälkeen. Eläinlääkärillä käymiset, koiran tarvikkeiden sekä ruokien hankkiminen tulee muuttumaan hankalammaksi. Varaudu ennen koiran hankintaa ja kerää isommat varastot ruokaa, pari ylimääräistä talutushihnaa rikkoutumisen varalle, ruoka kippoja, kakkapusseja ym ym. Hyvä puoli koiran omistamisessa on se, että kun ulkona liikkumista rajoitetaan ja toive on että jokainen ihan oikeasti pysyisi kotonaan, niin koiran kanssa kotinsa läheisyydessä liikkuvaa ulkomaalaista, sääntöjä kuuliaisesti noudattavat portugalilaiset katsovat suopeasti.
Kannattaa olla yhteydessä tarhaan ja kysyä mitkä ovat viikonpäivät, milloin vapaaehtoiset pääseevät käyttämään koiria ulkona. Siinä on hyvä tutustua eri vaihtoehtoihin ja samalla kysellä minkälaisista oloista koira on tullut tarhalle.
tuollainen koiranadopteeraaja kuuluisi itse häklkiin.
Niin. Kyllä se pitäisi ottaa mikä vaan koira. Myös vaikka ei itse olisi päivisin kotona ja koira kaipaisi kaveria. Ei niiden koirien erityistarpeita kannata selvittää etukäteen, kyllä koira pärjää kotona kun on ovet kiinni, sitäkö tuo tarkoitti?
Kannattaa muuttaa sinne hyysäämään niitä. Tänne tuominen on turha tautiriski suomen koirille ja ihmisille.
Nyt on jatkuvasti reckueita etsimässä uusia koteja, kunolivatkin liian haastavia tai muuten vaan kyllästyivät. Ei kannata tuoda tänne niitä, suomessa on kodinetsijöitä jo ennestää. Hoidetaan oman maan koirat, niissä riittää työtä.