Kaikki on niin normaalia

Anonyymi

Maailmassa on kaikki niin tavallista. Kun ihmiset keskittyvät koronavirukseen, samaan aikaan lopunajan ennustukset käyvät toteen ympärillämme tajuamatta, että koronaviruspandemia on yksi ennen Jeesuksen tuloa tapahtuvista asioista. Koronaa voidaan verrata Raamatun lopun ajajan vitsauksenakin tunnettuun ruttoon.

Luukas 21:11
"tulee suuria maanjäristyksiä ja monin paikoin nälänhätää ja ruttoa. Pelottavia asioita tapahtuu ja taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä."

Ilmestyskirja kertoo, että juuri ennen Jeesuksen tuloa maailman talous sakkaa ja pahasti. Kauppiaat ihmettelevät kun menettävät tulonsa. Tämä tapahtuu ympärillämme juuri nyt!

Johanneksen ilmestys 18:3-20 kertoo suuren babylonin tuhosta:
"3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, maan kuninkaat ovat harjoittaneet haureutta hänen kanssaan, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen ylellisyytensä runsaudesta.” 4. Sitten kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: ”Lähtekää sieltä ulos, minun kansani, ettette tulisi osallisiksi hänen synteihinsä ja saisi osaksenne hänen vitsauksiaan, 5. sillä hänen syntinsä ovat ulottuneet taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. 6. Maksakaa hänelle sen mukaan kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan. Siihen maljaan, johon hän kaatoi, kaatakaa te hänelle kaksin verroin. 7. Niin paljon kuin hän on korottanut itseään ja elänyt ylellisyydessä, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: ’Minä istun kuningattarena, en ole leski enkä tule näkemään surua’, 8. sen tähden tulevat yhtenä ainoana päivänä hänen vitsauksensa: kuolema, suru ja nälkä. Ja hänet poltetaan tulessa, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut.” 9. Maan kuninkaat, jotka ovat hänen kanssaan harjoittaneet haureutta ja eläneet ylellisesti, itkevät ja vaikeroivat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun. 10. He seisovat loitolla, kauhuissaan hänen piinansa vuoksi, ja sanovat: ”Voi, voi sinua, suuri kaupunki, Babylon, sinä mahtava kaupunki! Yhdessä hetkessä tuli sinun tuomiosi.” 11. Myös maan kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun kukaan ei enää osta heidän tavaraansa: 12. kultaa, hopeaa, jalokiviä ja helmiä, hienopellavaista kangasta, purppurakangasta, silkkiä ja helakanpunaista kangasta, kaikenlaista tuoksupuuta, kaikenlaisia norsunluuesineitä ja kaikenlaisia jalopuusta, kuparista, raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä, 13. kanelia ja muita mausteita, suitsuketta, hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa, viiniä ja öljyä, hienoja vehnäjauhoja ja viljaa, karjaa ja lampaita, hevosia ja vaunuja, orjia ja ihmissieluja. 14. ”Hedelmät, joita sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki herkut ja kalleudet katosivat sinulta, eikä niitä enää koskaan löydetä.” 15. Näiden tavaroiden kauppiaat, ne, jotka ovat rikastuneet hänen avullaan, seisovat loitolla, kauhuissaan hänen piinansa vuoksi. 16. Itkien ja surren he sanovat: ”Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli pukeutunut hienoon pellavaan, purppuraan ja helakanpunaan ja koristautunut kullalla, jalokivillä ja helmillä, 17. kun sellainen rikkaus tuhoutui yhdessä hetkessä!” Kaikki laivurit, rannikkopurjehtijat, merimiehet ja kaikki, jotka saavat elantonsa mereltä, seisoivat loitolla, 18. ja nähdessään hänen palonsa savun he huusivat sanoen: ”Mikä on tämän suuren kaupungin veroinen?” 19. He heittivät tomua päänsä päälle, ja itkien ja surren he huusivat: ”Voi, voi tuota suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä. Yhdessä hetkessä se tuhoutui.” 20. Riemuitse siitä, taivas ja te pyhät ja apostolit ja profeetat, sillä Jumala on kostanut sille teidän puolestanne."

TÄMÄ KAIKKI TAPAHTUU JUURI NYT!!! Mutta ne, jotka eivät tunne kirjoituksia elävät niin kuin aina ennenkin:

Luukas 17:26-30
"26. Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös Ihmisen Pojan päivinä. 27. Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja vedenpaisumus tuli ja tuhosi heidät kaikki. 28. Käy samoin kuin kävi Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. 29. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. 30. Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. "

Onko sinulla lampussasi öljyä? Vai oletko tyhmä neitsyt?

Markus 13:37
"Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!” "

Johanneksen ilmestys 22:7
"Minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan profetian sanat!” "

Aamen, tule Herra Jeesus!

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Herra käyskentelee taivaanrantaa pilvessään tarkaten kaikkea maanpiiriä. Nostakaa päänne.

    • Olen kolmen ja puolen vuoden ajan merkinnyt vihkoon kaikki ne päivät jolloin Jeesuksen paluu viivästyy.

      • Anonyymi

        Ja saat kirjoitella vielä toisetkin 3,5 vuotta.

    • Anonyymi

      Kaikki on epänormaalia. Suomen tiedotusvälineistö on aivan hiljaa. Trumpin solvaaminen on päättynyt. Bidenista ei sanaakaan. Tyyntä myrskyn edellä. Biden on suurissa ongelmissa.

      • Anonyymi

        Trump on loppuun käsitelty ja saattohoidossa. Sairaan hallinnon viimeiset kuolinkorahtelut menossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump on loppuun käsitelty ja saattohoidossa. Sairaan hallinnon viimeiset kuolinkorahtelut menossa.

        Pikemminkin Joe Bidenin asiat on loppuun taputeltu. Tapaus Biden on siirtymässä tuomioistuimen käsiteltäväksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pikemminkin Joe Bidenin asiat on loppuun taputeltu. Tapaus Biden on siirtymässä tuomioistuimen käsiteltäväksi.

        Ensin tosin vietetään hänen ensimmäinen presidenttikautensa. Mikä muuten on tuon tapauksen rikossyyte?

    • Anonyymi

      Vähän sulla on omia mielipiteitä. Ei ole tarkoitusta, että kopioidaan kokonainen luku raamatusta. Et takuulla ole ollut hyvä äidinkielessä. Tämä on mielipidepalsta, ei mikään kopiokone.

      • Anonyymi

        Mikään muu ei kerro tuota asiaa yhtä vakuuttavasti kuin Raamattu. Olen opiskellut suomenkieltä korkeakoulutasolla ja kirjoittanut kirjoja. Olen opiskellut englantia Cambridgen yliopistossa ja suomentanut kirjoja. Olen kirjoittanut satoja sivuja tekstiä suomi24-alustalle ilman raamatunpaikkoja. Nyt vain on niin, että tässä kohtaa Raamattu puhuu itse parhaiten puolestaan.

        Jos sinua harmittaa minun mielipiteeni, jonka todistan raamatunpaikoilla, niin älä ihmeessä lue kirjoitustani!

        Raamattu ei ole propri. Et kyllä kovin hyvin osaa kielioppia. Sen työläinenkin muistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei ole propri. Et kyllä kovin hyvin osaa kielioppia. Sen työläinenkin muistaa.

        Voih! Minä kun en ole tullut tänne kinastelemaan kielenkäytöstä. Sinä olet! Kielikeskus sanoo Raamatusta: " tuskin sitä kirjoitetaan pienellä missään kielessä". Nyt vaan on niin, että kansa päättää, miten kansa toimii ja sen mukaan muutetaan virallisesti suosituksiakin, vrt rupeaa tekemään/alkaa tehdä. Mutta tämä tästä. Kyllä viisastelua maailmaan mahtuu.

        Kun kirjoittaa vapaa-ajallaan, voi leikitellä suomenkielellä. Itse pyrin kommentoimaan asiallisesti ja asioista. En toisten lahjoista tai kyvyistä tai henkilöstä. Mutta jos sinulle on tärkeämpää toisten kritisointi kuin Jumalan sana niin siitä sitten vain.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikään muu ei kerro tuota asiaa yhtä vakuuttavasti kuin Raamattu. Olen opiskellut suomenkieltä korkeakoulutasolla ja kirjoittanut kirjoja. Olen opiskellut englantia Cambridgen yliopistossa ja suomentanut kirjoja. Olen kirjoittanut satoja sivuja tekstiä suomi24-alustalle ilman raamatunpaikkoja. Nyt vain on niin, että tässä kohtaa Raamattu puhuu itse parhaiten puolestaan.

        Jos sinua harmittaa minun mielipiteeni, jonka todistan raamatunpaikoilla, niin älä ihmeessä lue kirjoitustani!

        Mistä tiedämme, mikä on sinun kirjoittamaasi? Kaikki Anonyymiko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voih! Minä kun en ole tullut tänne kinastelemaan kielenkäytöstä. Sinä olet! Kielikeskus sanoo Raamatusta: " tuskin sitä kirjoitetaan pienellä missään kielessä". Nyt vaan on niin, että kansa päättää, miten kansa toimii ja sen mukaan muutetaan virallisesti suosituksiakin, vrt rupeaa tekemään/alkaa tehdä. Mutta tämä tästä. Kyllä viisastelua maailmaan mahtuu.

        Kun kirjoittaa vapaa-ajallaan, voi leikitellä suomenkielellä. Itse pyrin kommentoimaan asiallisesti ja asioista. En toisten lahjoista tai kyvyistä tai henkilöstä. Mutta jos sinulle on tärkeämpää toisten kritisointi kuin Jumalan sana niin siitä sitten vain.

        Yleensä 1970-luvulta, jolloin opiskelun lopetin ,kielenkäyttö, kielioppi, lauserakenne ym, ym on mennyt huomattavasti huonompaan suuntaan. Tarkoitan missä muodossa tahansa julkista esiintymistä. Kieliopin mukaan tämän päivän ylistyslaulut ovat pajukosta. Myös muualla on menty paljon taaksepäin. Juha Mieto puhukoon murretta. Miksi sitten äidinkieltä opetetaan ja opiskellaan? Jag förstår det inte!!!!

        Minä olen aloittaja. Ja sanon että kieli muuttuu enemmistön kielenkäytön mukana. Jos et pysy perässä, niin syy on sinussa. Jos halua olla enemmistön mukana suomenkielessä, on opiskeltava muutosta. Jos ei opiskele, voi syyttää vain itseään, sillä kukaan meistä ei omista suomenkieltä. Se kuuluu meille kaikille. Esimerkkinä Saksa jonka kielioppi tai oikeammin oikeinkirjoitus, oli niin vaikeaa, että sitä oli helpotettava, jotta kansalaiset osaisivat kirjoittaa saksaa.

    • Anonyymi

      Nykyään on alkanut vihdoinkin se kauan odotettu lopullisten ylöstempauksien aika, ja Herra on alkanut toteuttamaan aikeitaan koronaviruksen muodossa, koska se on inhimillisempää, kuin aiemmin mm. kaikissa sodissa tehdyt ylöstempaukset, kaikkine silvottuine ruumiineen. T. Pastori.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hyvin huomaa, ettei helluntailaisilla ole aikaa miettiä Jeesuksen pikaiseen paluuseen liittyviä asioita. Muissa keskusteluissa kyllä riidellään kaikenlaisesta muusta. Jos adventistit ovat toinen ääripää Jeesuksen pikaisen saaapumisen julistamisessa, helluntailaiset taitavat olla se toinen ääripää. Heitä ei edes kiinnista koko aihe.

      Helluntailaisilla kaikki on niin normaalia.

    • Anonyymi

      "Jumala on kostanut sille teidän puolestanne".

      Sellainen Jumala taikauskoisilla on.

      • Anonyymi

        Kelle sille. Kristittyjen Jumala on elävä ja voimallinen, mutta myös armahtava. Hänen lapsiensa ei tarvitse tehdä Hänen edestään mitään. Hän elää ja toimii niin kuin parhaaksi näkee.

    • Anonyymi

      Jeesus saapuu pian! Hallelujaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3413
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      40
      2217
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2158
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1907
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1528
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1339
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1242
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1200
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1145
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1109
    Aihe