Sotelaisten kannattaa ja pitää olla framilla

Keskustalaisen Sipilän vetämä Sote tullee lähes identtisenä nyt areenalle pohdittavaksi. Sote-asioiden tärkeyteen vaaleissa uskotaan myös Lääkäriliitossa ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestössä Tehyssä jossa paljon alan ihmisiä töissä terveyspalveluissa, tai olisko parempi sanoa " sairauspalveluissa -ihan kummin vaan.
Varmaan nyt painetta saada jotain aikaiseksi, kun niin pitkään ollut framilla. Isot kaupungit, itseensä kääntyneet johtajat haroo vastaan, kuin punaiset maamme itsenäisyyttä 1917-1918.

Sitten median vaikutus, miten sillä on suuri vaikutus, ja valtakin- mm nyt kepulainen Frederik väittää, että Aino-Kaisa Pekonen antoi hänelle kielisuudelman, ministeri kiistää: Juristin mukaan kohta ei loukkaa Pekosen kunniaa. heh !
- mainitaan lyhyesti väitetty Koski Tl -festivaaleilla sattunut tapaus, johon liittyy nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas). Pekonen olisi ”kompuroinut lavalle” ja antanut Frederikille kielisuudelman.
Tapauksen väitetään sattuneen, kun Pekonen oli ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Kaikki me tai melkein kaikki -ainakin pääosa ollaan kielisuudelmia annettu ja otettu, se ihan normaalia--heh--voi näinkin saada lehtien palstalle, joka lisää lehtien levikkiä.
Ainakin kepulainen Frederik ylittää Antti Rinteen " neljäs isänmaalle" KUN SANOI ETTÄ HÄNELLÄ 9 LASTA.
786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Seksi on aina hallinnut elämääni. Se johtuu siitä, ettei alkoholisti-isälläni ollut muuhun aikaa kuin viinaan ja äiti teki kahta työtä. En saanut läheisyyttä ja rakkautta, joten etsin naisellista turvaa muualta, 14-vuotiaana poikuutensa vanhemmalle naiselle menettänyt, opettajalleen..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seksi on aina hallinnut elämääni. Se johtuu siitä, ettei alkoholisti-isälläni ollut muuhun aikaa kuin viinaan ja äiti teki kahta työtä. En saanut läheisyyttä ja rakkautta, joten etsin naisellista turvaa muualta, 14-vuotiaana poikuutensa vanhemmalle naiselle menettänyt, opettajalleen..

    Kun sote-uudistus toteutuu, ei synny uusia Frederikejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun sote-uudistus toteutuu, ei synny uusia Frederikejä.

    Neljäs ja kahdeksas jne isänmaalle sanoi Antti Rinne.

    Äänestä

Pankkopojalla on taas ollut kiljuntäyteinen päivä. Sekavaa soperrusta ja mongerrusta tuttuun pankkolängvits-tyyliin. Menee sotet ja Frederikit iloisesti sekaisin.

Huolettaako pankkoa se, maksaako yhteiskunta jatkossa hänen vaippansa vai joutuuko puristamaan itse takuueläkkeestään? Kohti kestokatetrin aikaa kulkee hän......

Äänestä

Kas, savon sulttaani on kopioinut lisää graduja? Nyt ollaan jo lääketieteen tohtoreita..... Joo ja lehmät lentää....

Äänestä

"Sipilän vetämä Sote tullee lähes identtisenä nyt areenalle pohdittavaksi"

Oletko lesta vai muutenvain vajaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lääketieteen-tohtori kirjoitti:

Keskustalaisen Sipilän vetämä Sote tullee lähes identtisenä nyt areenalle pohdittavaksi. Sote-asioiden tärkeyteen vaaleissa uskotaan myös Lääkäriliitossa ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestössä Tehyssä jossa paljon alan ihmisiä töissä terveyspalveluissa, tai olisko parempi sanoa " sairauspalveluissa -ihan kummin vaan.
Varmaan nyt painetta saada jotain aikaiseksi, kun niin pitkään ollut framilla. Isot kaupungit, itseensä kääntyneet johtajat haroo vastaan, kuin punaiset maamme itsenäisyyttä 1917-1918.

Sitten median vaikutus, miten sillä on suuri vaikutus, ja valtakin- mm nyt kepulainen Frederik väittää, että Aino-Kaisa Pekonen antoi hänelle kielisuudelman, ministeri kiistää: Juristin mukaan kohta ei loukkaa Pekosen kunniaa. heh !
- mainitaan lyhyesti väitetty Koski Tl -festivaaleilla sattunut tapaus, johon liittyy nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas). Pekonen olisi ”kompuroinut lavalle” ja antanut Frederikille kielisuudelman.
Tapauksen väitetään sattuneen, kun Pekonen oli ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Kaikki me tai melkein kaikki -ainakin pääosa ollaan kielisuudelmia annettu ja otettu, se ihan normaalia--heh--voi näinkin saada lehtien palstalle, joka lisää lehtien levikkiä.
Ainakin kepulainen Frederik ylittää Antti Rinteen " neljäs isänmaalle" KUN SANOI ETTÄ HÄNELLÄ 9 LASTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu