Luottamus Jumalaan antaa onnellisuutta

Py­häin­päi­vä­nä pois­nuk­ku­nei­den py­hien muis­to roh­kai­see ole­maan on­nel­li­nen ja iloit­se­maan us­kos­ta, jon­ka pää­mää­rä­nä on ikui­nen elä­mä tai­vaas­sa.

Jee­sus aloit­ti vuo­ri­saar­nan opet­ta­mal­la oi­ke­as­ta au­tuu­des­ta eli on­nel­li­suu­des­ta. Hä­nen ope­tuk­sen­sa poik­ke­si suu­res­ti in­hi­mil­li­ses­tä on­nen ym­mär­ryk­ses­tä. Ih­mis­mie­les­sä aja­tus on­nel­li­suu­des­ta on hy­vin usein ajal­li­seen elä­mään liit­ty­vä me­nes­ty­mi­nen ja hy­vän ko­ke­mi­nen.

Va­pah­ta­ja ei ker­to­nut pu­hees­saan ajal­li­sis­ta asi­ois­ta. Ope­tuk­sen ydin oli hen­gel­li­sis­sä ja ian­kaik­ki­sis­sa asi­ois­sa.

Ih­mi­sel­lä on nä­ky­vä ruu­miil­li­nen osa ja nä­ky­mä­tön hen­gel­li­nen osa, joka on ian­kaik­ki­nen. Hen­gel­li­seen kuu­luu Ju­ma­lan lah­joit­ta­ma us­ko, jol­la omis­te­taan Jee­suk­sen val­mis­ta­ma van­hurs­kaus.

Sy­dä­men us­ko an­taa rau­han

Jee­sus sa­noi on­nel­lis­ten ole­van muun mu­as­sa vai­vai­sia, mur­heel­li­sia, kär­si­väl­li­siä, näl­käi­siä ja ja­noi­sia. Hän ku­va­si näil­lä tun­to­mer­keil­lä us­ko­ne­lä­män kil­voi­tus­ta, jos­sa ko­e­taan mo­nes­ti näi­tä kuor­mia ja mur­hei­ta.

Us­ko­vai­nen on yh­tä ai­kaa Ju­ma­lan ar­mos­ta van­hurs­kas ja it­ses­sään syn­ti­nen. Näi­den kah­den osan vä­lil­lä on tais­te­lu. Tuon tais­te­lun seu­rauk­se­na us­ko­vai­nen tun­tee omas­sa us­ko­ne­lä­mäs­sään Va­pah­ta­jan ker­to­mia tun­to­merk­ke­jä.

Jee­sus ei kui­ten­kaan tar­koit­ta­nut seu­raa­jien­sa ole­van on­nel­li­sia lu­et­te­le­mien­sa vai­vo­jen vuok­si. Hän sa­noi hei­tä on­nel­li­sik­si sen lu­pauk­sen vuok­si, joka tä­män­kal­tai­sil­le on an­net­tu.

Jee­sus ker­toi jo­kai­sen ko­et­te­le­muk­sen ja vas­toin­käy­mi­sen koh­dal­la myös avun saa­mi­ses­ta: au­tu­aat saa­vat loh­du­tuk­sen ja pe­ri­vät maan, hei­dät ra­vi­taan, he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan ja hei­dän on tai­vaan val­ta­kun­ta.

Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa to­del­li­nen kes­tä­vä on­nel­li­suus on sy­dä­mes­sä ole­va us­ko, joka tuo Ju­ma­lan rau­han si­sim­pään. Ih­mi­sen au­tuus on elää Ju­ma­lan yh­tey­des­sä. Ih­mis­sy­dän saa rau­han vain Ju­ma­las­sa. (KO1.)

Kaik­ki on Ju­ma­lan kä­des­sä

Ju­ma­lal­la on tie­dos­saan jo­kai­sen ih­mi­sen koko elä­mä alus­ta lop­puun as­ti. ”Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut.” (Ps. 139:16.)

Hä­nel­tä tu­lee kaik­ki ajal­li­sen elä­män siu­naus lah­ja­na (Jaak. 1:17). Elä­mäs­sä ko­et­tu me­nes­ty­mi­nen ja hy­vin­voin­ti tuo­vat on­nel­lis­ta ja kii­tol­lis­ta miel­tä. Us­kon pää­mää­rä ei kui­ten­kaan ole tä­män ny­kyi­sen elä­män siu­nauk­ses­sa, vaan us­ko on sitä var­ten, et­tä sil­lä saa­vu­te­taan ikui­nen elä­mä tai­vaas­sa Ju­ma­lan yh­tey­des­sä.

Ju­ma­la hoi­taa ja kan­taa val­ta­kun­nas­saan us­kos­saan heik­ko­ja, näl­käi­siä ja ja­noi­sia lap­si­an­sa. Hä­nen sa­nan­sa roh­kai­see us­ko­maan. Kuo­le­ma­ton sie­lu elää Ju­ma­lan sa­nas­ta.

Syn­nin­pääs­tön evan­ke­liu­mi puh­dis­taa oman­tun­non kai­kes­ta syn­nis­tä ja an­taa ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von nä­kö­a­lan. Vaik­ka jo­kai­nen jou­tuu elä­mäs­sään ko­et­te­le­muk­siin ja vas­toin­käy­mi­siin, on us­ko­vai­sel­la loh­tu­naan us­kon tuo­ma luot­ta­mus Ju­ma­laan.

Us­kon pää­mää­rä­nä
tai­vas

Py­häin­päi­vää vie­te­tään Ju­ma­lan py­hit­tä­mien ih­mis­ten päi­vä­nä. Se ei ole vai­na­jien päi­vä ei­kä pel­käs­tään us­kos­sa nuk­ku­nei­den muis­to­päi­vä, vaan kaik­kien py­hien päi­vä. Se on sekä us­kos­sa nuk­ku­nei­den et­tä vie­lä täs­sä ajas­sa elä­vien py­hi­tet­ty­jen päi­vä. Py­häin­päi­vä ja sen ai­he suun­taa­vat kat­seen ian­kaik­ki­suu­teen, ajan ra­jan taak­se.

Jee­sus muis­tut­ti pro­fee­tois­ta, jo elä­män­sä päät­tä­neis­tä us­ko­vai­sis­ta, joi­ta oli vai­not­tu ja jopa ta­pet­tu hei­dän us­kon­sa täh­den. He ei­vät luo­pu­neet us­kos­taan vai­keuk­sis­sa ja vai­nois­sa, vaan pi­ti­vät sen elä­män­sä lop­puun saak­ka ja voit­ti­vat si­ten ikui­sen elä­män tai­vaas­sa. Hei­dän esi­mer­kil­lään Jee­sus roh­kai­si ai­ka­lai­si­aan ja kaik­kien ai­ko­jen us­ko­vai­sia iloit­se­maan ja rie­muit­se­maan us­kos­ta.

Ju­ma­lan sana ke­hot­taa muis­ta­maan en­ti­siä py­hiä ja sitä, mil­lai­nen on­nel­li­nen lop­pu oli hei­dän us­kol­laan. Hei­dän palk­kan­sa on suu­ri tai­vaas­sa.

Ol­koon nyt­kin py­häin­päi­vä­nä en­tis­ten pois­nuk­ku­nei­den py­hien muis­to roh­kai­se­mas­sa kil­voit­te­le­maan. He tun­nus­ti­vat ole­van­sa vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia maan pääl­lä ja et­si­vät pa­rem­paa, tai­vaal­lis­ta iloa. He voit­ti­vat us­kon kaut­ta tur­vau­tu­es­saan Ju­ma­laan ja hä­nen ar­moon­sa. (Hepr. 11:13.)

Heikki Saarikoski