Toivonsa menettänyt ihminen on aivan kuin lakannut elämästä. Toivo on meidän elämäämme kannustava voima. Ilman toivoa ei ole tulevaisuutta. Se kannustaa jatkamaan silloinkin, kun elämässä on suuria vastoinkäymisiä.
Kuluneen talven aikana olemme muistelleet talvisodan vaikeita aikoja kansamme elämässä. Moni on tuntenut erittäin suurta kiitollisuutta ja kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka kävivät rohkeasti puolustamaan isänmaatamme suurta vihollista vastaan. Heidän harteillaan lepäsi maamme tulevaisuus ja toivo.
Rauhan, ei tuhon suunnitelmat
Profeetta Jeremian aikana kansa oli viety pakkosiirtolaisuuteen. Tulevaisuus näytti synkältä.
Jeremia välitti heille Jumalan lupaukset: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten. – – Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jer. 29:11.) Jumala on kerran johtava kansansa takaisin omaan maahansa.
Ihmisiä kehotettiin toimimaan sen kaupungin parhaaksi, johon heidät oli siirretty. Jeremia neuvoi rukoilemaan Herraa, sillä kansan uuden asuinpaikan menestys on myös heidän menestyksensä.
Jeremia myös avasi kansansa keskelle sitä uskon synnyttämää toivoa, joka tähyää tuonpuoleisiin: Jumala on antava pelastajan, Messiaan, joka tuo iankaikkisen elämän toivon.
Odotuksen sävyttämä elämä
Jumalan sana neuvoo rakentamaan hyvän perustuksen tulevaisuutta varten ja voittamaan todellisen elämän. Uskon aarteen löytäminen ja sen tallentaminen antaa ihmiselle valoisan tulevaisuuden ja kestävän toivon.
Uskovaiset ovat uudestisyntyneet elävään toivoon Jeesuksen ylösnousemuksen kautta. Uskovaisen elämää sävyttää jatkuva odotus. Näin jo ensimmäisillä kristityillä oli voimakkaana kannustimena elävä toivo Jeesuksen pikaisesta paluusta.
Pekka Kyllönen
Usko tuo taivastoivon
7
<50
Vastaukset
Itsepetos on taitolaji.
- Anonyymi
Toivoahan se tietysti on katteetonkin toivo.
Jotenkin kuitenkin niin pateettista. Tiedän että nuo ovat kopioituja kirjoituksia, mutta kuitenkin kysyisin Pekalta miksi hän ei voi tunnustaa uskoaan Jeesukseen?
Silmänlumeeksi vl-saarnoissa on pakollisena kiintiöjeesus, kun hänen nimensä mainitsemattomuudesta on niin monet kerrat muistutettu.- Anonyymi
Ratkaisevaa on se, mihin uskomme. Pysymiseen vanhoillislesdiolaisissako?
Elävä usko perustuu kokonaan Jeesuksen ansioon. Häneen turvautumalla ja oppejaan seuraamalla taivastoivoa on.
Ihmislähtöiset määräykset ovat luopumusta. Jokaisen kannattaa lukea itse Raamattua ja tutustua siihen, mikä on Jumalan tahto. Laajentaakseen tietämystään kannattaisi kuunnella muitakin, kuin ns. omia puhujiaan. Netistä voi kuunnella esimerkiksi Jukka Norvannon opetusta Raamatusta "Raamattu kannesta kanteen" sivulta. Radiostakin tulee arki-iltaisin klo 21-21.30 jaksot kanavalta Dei 95.7 Satakunnassa.
Se on totta, että uskovia on kaikissa kristinuskon suunnissa. On myös luopumista. Vain Jumala tietää, mitä kenenkin sisimmässä asuu. Ihmisiltä voi peitellä jotakin, mutta Herralle on kaikki avointa.
Ole rohkea. - Anonyymi
Mitä te teette siellä taivaassa iäisyyden?
- Anonyymi
"Mitä te teette siellä taivaassa iäisyyden?"
Suunnitellaan elämää rinnakkaismaailmankaikkeuksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitä te teette siellä taivaassa iäisyyden?"
Suunnitellaan elämää rinnakkaismaailmankaikkeuksiin.Olisiko "taivasmatka" turvallisemmin aloittaa, etsimällä se Raamatusta.
Luuletko, että löydäy??
Et muuten löydä.
r
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501