Pieksämäellä selvisin narsistin kynsistä

No hänpä jaksaa yli kymmenen vuoden päästä valheita levitellä. Sinänsä aika huono homma,että tuskinpa taivaan portilla selviää läpi valheineen. Jos olette uskossa,olkaa,mutta ei valheita muista pistetä Facebookissa eikä livenä kiertoon. Jookos ihmiset. Jumala on kaikkivaltias. Ja näkee kaiken.
571545
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Älä huolestu narsistista, Jumala auttaa joten ihan turhaan tänne kirjoittelet!

1Äänestä

Jos saat käsin messenger tai muita viestejä,ne käy todisteeksi. Lisäksi poliisit voi vakavia valheita arvioidessa tutkia henkilön ja henkilöiden teletiedot. Esim jos valheet haittaa jotain elämän osa aluetta todella pahasti. Kyllä näille kuri löytyy. Sitten kun narsistilla on tuomio niin voit sen näyttää sille hänen "hovilleen",jotla narsisti on aivopessyt puolelleen. Narsisteja on nykyään paljon. Se on sieltä lapsuuden henkisestä kylmyyden ilmapiiristä juontuva häiriö.

1Äänestä
  • Vaikka narsistilla on lähestymiskielto niin poliisi ei tee mitään ennen kuin jotain vakavampaa tapahtuu. Lähestymiskielto on aivan turha toimenpide mutta onneksi on jumala joka auttaa uutta miksi Jumala päästää asiat tähän pisteeseen?

    1Äänestä

  • Nämä keittiöpsykologit ja - psykiatrit täällä mainostaa narsisteja, ihan kuin niitä olisi joka oksalla soittelemassa ja kiusaamassa ihmisiä. Ensinnäkin se että joku saa diagnoosin "Narsistinen persoonallisuushäiriö" niin pitää DSM-IV niin mukaan yhdeksästä eri oirekriteeristä täytyy täytyy vähintään viisi. Keittiöpsykologit voivat tarkastaa Googlesta. Eniveis en tullut tänne olemaan besserwisser, mutta ihan vaan sitä että ei jokainen ikävästi käyttäytyvä ihminen ole narsisti! Kannattaa varoa tällaisella diagnoosilla leimaamista kyseisen henkilön kuullen, koska siinä saattaa saada herkästi seuraavassa mutkassa syytteen kunnianloukkauksesta ja pääseepi sitten itse maksumieheksi tai - naiseksi. Ihan vaan marttojen vinkki viitosena tämä, hyvässä hengessä. Heh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä keittiöpsykologit ja - psykiatrit täällä mainostaa narsisteja, ihan kuin niitä olisi joka oksalla soittelemassa ja kiusaamassa ihmisiä. Ensinnäkin se että joku saa diagnoosin "Narsistinen persoonallisuushäiriö" niin pitää DSM-IV niin mukaan yhdeksästä eri oirekriteeristä täytyy täytyy vähintään viisi. Keittiöpsykologit voivat tarkastaa Googlesta. Eniveis en tullut tänne olemaan besserwisser, mutta ihan vaan sitä että ei jokainen ikävästi käyttäytyvä ihminen ole narsisti! Kannattaa varoa tällaisella diagnoosilla leimaamista kyseisen henkilön kuullen, koska siinä saattaa saada herkästi seuraavassa mutkassa syytteen kunnianloukkauksesta ja pääseepi sitten itse maksumieheksi tai - naiseksi. Ihan vaan marttojen vinkki viitosena tämä, hyvässä hengessä. Heh

    Höpö höpö. kun yli kymmenen ihmistä toteaa huomanneensa narsistin niin se on silloin narsisti. Ja minua ei mitkään syytteet pelota.

    Narsisti olet,ne yrittää nimenomaan rahaa keinolla millä hyvänsä;)

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Narsisti olet,ne yrittää nimenomaan rahaa keinolla millä hyvänsä;)

    Mutta eivät saa. Läheiset kun ottaa uhrin suojelukseensa,se loppuu se toisen riistäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Höpö höpö. kun yli kymmenen ihmistä toteaa huomanneensa narsistin niin se on silloin narsisti. Ja minua ei mitkään syytteet pelota.

    Voisin kertoa nimen. On itse tuonut itseään kehittelemäänsä julkkisrooliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka narsistilla on lähestymiskielto niin poliisi ei tee mitään ennen kuin jotain vakavampaa tapahtuu. Lähestymiskielto on aivan turha toimenpide mutta onneksi on jumala joka auttaa uutta miksi Jumala päästää asiat tähän pisteeseen?

    Tämä on totta, ensin täytyy tapahtua jotain. Kokemusta asiasta, virkavalta sanoi ettei ole nyt tehnyt mitään. Oli vain uhkailua ja yrittivät tunkeutua sisään klo 01.30. Eli ei tehnyt mitään!!!

    Äänestä

Mitäpä nuista puheista ja juoruista välittää. Itse olen elänyt vuosia kaukana tommosista ja menee hyvin👍

Äänestä
  • Parempi kun elää omaa elämäänsä, ei puhu kenellekään mitään ei tervehdi eikä pidä kavereita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi kun elää omaa elämäänsä, ei puhu kenellekään mitään ei tervehdi eikä pidä kavereita.

    Minulla on ystäviä ja elämää. Mutta ei tod missään uskovien seassa eikä hörhöjen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on ystäviä ja elämää. Mutta ei tod missään uskovien seassa eikä hörhöjen.

    Älä luota niinhin ystäviin, hylkää heidät..HETI!

    Äänestä

  • Paras keino jättää huomiotta ilkeilyt. Käyttäytyy itse asiallisesti ja neutraalisti eikä provosoidu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä luota niinhin ystäviin, hylkää heidät..HETI!

    En hylkää.

    Äänestä

Miten näitä uskovaisia elämä kohtelee kaltoin?
Minulla kun murtui jalasta luita niin manasin kuusi viikkoa pirua apuun että paranna jalka ja niin kävi, kuuden viikon kuluttua jalka oli terve!

Äänestä
  • Väärin meni. Kuopiossa asun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin meni. Kuopiossa asun.

    Haha..mistään ei saa tietoon mistä mikäkin viestiketju on aloitettu!

    Äänestä

  • Minä tarkistin juuri oman ip-osoitteen, palveluntarjoaja on Helsinki ja oma ip-osoite antaa paikkakunnan Teuva vaikka ikinä en ole Teuvalla käynytkään ja asun Pieksämäellä.

    Äänestä

Korona sulkee ravintolat ja salakapakka avautuu.

Äänestä
  • Jeesus auttaa sinuakin!

    Äänestä

  • Antaa aueta. Mukava juttuhan se! Ja pontikan keittäjäjätkin kaivautuvat luolistaan??

    Äänestä

Selvisin narsistin kynsistä lähtemällä pois pmäeltä.

Äänestä
  • Voihan sinnekin jäädä,mutta poliisia tarvii.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Voihan sinnekin jäädä,mutta poliisia tarvii.

    Pieksämäellä useita narsu keskittymiä.
    Neste huoltamo kahvila , ABC kahvila, Suoramyynti kahvila, Metsästysseurat ja Pyhityn kylä eläkeläiset.
    Aktiivit osallistuu jopa kolmeen kokoontumispaikkaan kahdesti päivistä. Oma lapseton ja kouluttautumaton elämä on toisarvoista mutta perheelliset työssä menestyneet perheineen on jatkuva nälvinnän ja paskapuheen kohde.

    Äänestä

Saa rauhassa valheitaan jatkaa,kun ei tule naamani eteen.

Äänestä
  • Toivotaan että tulee sinun eteen niin saat vedettyä sitä päin naamaa,

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Toivotaan että tulee sinun eteen niin saat vedettyä sitä päin naamaa,

    En kyllä likaisia käsiä koskemalla siihen edes nyrkillä;)

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    En kyllä likaisia käsiä koskemalla siihen edes nyrkillä;)

    Korjaan en likaisi käsiä siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Korjaan en likaisi käsiä siihen.

    Muutatko mielen jos tietäisit henkilön.

    Äänestä

  • Narsisti -alkoholisit löytää kaltaisistaan hyvää seuraa esim vapaaseurakuntalaisista ympäri Suomen. Hyvin tulevat juttuun keskenään kuvitellen olevansa maailman napoja.

    Äänestä

  • Kaikella on määrähetkensä
    Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
    (Saarnaaja 3)

    Mieti hetki, mitä sinulle kuuluu oikeasti?
    Onko sinulla joku luotettava ihminen, jolle voit tarvittaessa kertoa asioistasi – joku, joka on selvillä siitä, miten sinulla menee?
    Huolet ja taakat helposti moninkertaistuvat, jos niitä hautoo yksin mielessään. Jos sinulla ei ole ketään, kenelle jakaisit taakkaasi, niin voit halutessasi ottaa yhteyttä vaikka seurakuntasi pappiin.

    Voit rukoilla:
    Jumala, sinä näet minut ja tiedät tilanteeni läpikotaisin.
    Pidä sinä minusta huolta.
    Auta näkemään, että sinä olet kanssani joka hetki.
    Sinä Jeesus olet luvannut: ”Minä jätän teille rauhan; annan teille oman rauhani. En anna teille niin kuin maailma antaa. Rohkaiskaa sydämenne älkääkä pelätkö.” (Johannes 14:27, UT2020).
    Anna minulle sinun rauhasi.
    Kiitos, että minäkin saan luottaa lupaukseesi.
    Aamen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kaikella on määrähetkensä

    Kyllä ne narsistit saa vielä osansa. Ei ikuisesti pysty toisia hyödyntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kyllä ne narsistit saa vielä osansa. Ei ikuisesti pysty toisia hyödyntää.

    Ei niin pysty.

    Äänestä

Onko se narsisis kukka?

Äänestä
  • Narsissit on kukkia,narsistia en enää huoli nurkkiin elämään siivellä;) Älkää muutkaan maksako toisen elämistä ja vuokraosuuksia. Ulos vaan keinolla millä hyvänsä. Aina saa apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Narsissit on kukkia,narsistia en enää huoli nurkkiin elämään siivellä;) Älkää muutkaan maksako toisen elämistä ja vuokraosuuksia. Ulos vaan keinolla millä hyvänsä. Aina saa apua.

    Mutta Nesteellä on narrsissi

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Mutta Nesteellä on narrsissi

    Turvismiesten pahin simputtaja Rambo narsisti on ottanut konepajan raiskatun metsän varjoon 2kk vanhan sakemannin pennun alistettavaksi ja kuminauhan päähän jojoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Turvismiesten pahin simputtaja Rambo narsisti on ottanut konepajan raiskatun metsän varjoon 2kk vanhan sakemannin pennun alistettavaksi ja kuminauhan päähän jojoksi.

    Niin se nainen selvis ,luki itelleen ammatin ja lähti toisen mukaan Tampereelle.KIITOKSET SINULLE JOKA MAKSOI ITSENSÄ KIPEEKSI ETTÄ NAINEN PÄÄS AFRICASTA SUOMEEN.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Turvismiesten pahin simputtaja Rambo narsisti on ottanut konepajan raiskatun metsän varjoon 2kk vanhan sakemannin pennun alistettavaksi ja kuminauhan päähän jojoksi.

    Tee elsu?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Narsissit on kukkia,narsistia en enää huoli nurkkiin elämään siivellä;) Älkää muutkaan maksako toisen elämistä ja vuokraosuuksia. Ulos vaan keinolla millä hyvänsä. Aina saa apua.

    Näin juuri. Puolensa täytyy pitää!

    Äänestä

Tämä narsisti-juttu on nyt uusi muoti-ilmiö, kun näitä h...., n...., yms nimiä ei saa enää käyttää. Ehdottaisin, että vaihtakaa levyä.

Äänestä
  • Kuka ON SUURIN NESTEELLÄ ISTUVA NARSISTI:ONKO H......n

    Äänestä

  • Nyt Alkaa levyn toinen puoli KUKA ON NARSISTI.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Nyt Alkaa levyn toinen puoli KUKA ON NARSISTI.

    Tässä Levyn toinen puoli Tunnetteko kaikki NESTEELLÄ PYÖRIVÄN PERS AUKISEN NARSISTIN.

    Äänestä

Näitä riittää. Siunausta ja tsemppiä!

Äänestä

Hei samantapaisia riittää Pieksämäellä,jopa 80luvulta muistan. Näihin auttaa vain aika. Älä unohda nauttia elämästäsi kaiken kaaoksen keskellä. Ota vain rennosti asia ja päivä kerrallaan. Iloitse !Narsisti voi kuitenkin nauttia pitkäaikaisesta kiusanteosta entistä kumppaniaan kohtaan: sosiaalisessa mediassa stalkkaus, seuraaminen konkreettisesti, mustamaalaus, uhkailu, oikeustoimet tekastuilla syytteilä, ulkopuolisille ihmisille valheelliset kertomiset, jotta elämäsi / työnsaanti vaikeutuisi ja jotta uhrit eläisit pelossa.

Nämä ovat narsisteille huvia. Narsistit lopettavat pelinsä jos uhri ei reagoi. Tämä tarkoittaa totaalista hiljaisuutta. Ei kommentointia, ei puhelimeen vastaamista, ei edes kolmannen osapuolen välityksellä kommunikointia.

Kun narsisti on vakuuttunut, että uhri jatkaa elämäänsä, pitäen narsistin merkityksettömänä ihmisenä, narsisti luovuttaa. Nopeammin tämä tapahtuu, jos narsisti löytää uuden ja kiinnostavamman kohteen.

Äänestä

Suhde narsistiin alkaa usein romanttisesti kuin herttasarjan tarina. Loppu on perhehelvettiä. Näin se vaan on.

Äänestä

Narsistilla on jatkuva tarve hallita perhettänsä. Narsisti ei yleensä tervehdi eikä ole huomaavinaankaan ”hallittaviaan” tullessaan kotiin. Tyypillistä on myös, että hän alkaa välittömästi purkamaan omaa pahaa oloaan huutamalla, raivoamalla tai komentelemalla. Tavoitteena on siirtää negatiiviset tunteet uhriin. Tällaista käyttäytymismallia kutsutaan projektioksi. Ellei vallan saaminen muuten onnistu, hän hämmentää tilannetta riidan haastamisella sekä epäloogisella väittelyllä. Narsistin kanssa antaminen ja saaminen eivät ole tasapainossa, vaan narsisti varastaa energiaa mahdollisimman paljon uhriltaan.

Äänestä
  • Asuuko kirjoittaja Nykyisin TAMPEREELLA.Ja pääs onnelliseen suhteeseen narsistin luota.Jos ,niin ONNEA.

    Äänestä

  • Taitaa asua ja Narsisti pyörii Nesteellä.

    Äänestä

  • juu täällä se kertoilee miten on ollu maailman miestä.Ja osannu ja tehny kaikkee.Mutta valetta kaikki.

    Äänestä

Aina sama laulu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

No hänpä jaksaa yli kymmenen vuoden päästä valheita levitellä. Sinänsä aika huono homma,että tuskinpa taivaan portilla selviää läpi valheineen. Jos olette uskossa,olkaa,mutta ei valheita muista pistetä Facebookissa eikä livenä kiertoon. Jookos ihmiset. Jumala on kaikkivaltias. Ja näkee kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu