-Ensinnäkin harvoilla alle neljänkymmenentuhannen olevilla ihmisillä tuskin edes on autoa. Näin arvioi Hjallis Ilta-lehdessä julkaistussa haastattelussa. Hjallis ei bätre folkkiin kuuluvana tiedä että kolme viidestä täysikäisestä suomalaisesta tienaa reilusti alle 30 000€ vuodessa. 40 000 tienaava tienaa Suomen mittapuun mukaan hyvin. Tavallinen raskasta työtä tekevä suomenkielinen duunari saa olla tyytyväinen 30 000€ vuodessa. Hjallis, Suomessa on euroopan vanhin ja huonoin autokanta. Koittappa arvata että miksi?
Hjalliksella jalat maassa
Anonyymi
1
101
Vastaukset
- Anonyymi
Hjalliksella jalat maassa mutta pää pilvissä. Hän on onnellinen prinssi joka ei tiedä todellisesta maailmasta näköjään yhtään mitään.. .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2512878Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell41610Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.21305- 1011174
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231151- 691037
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 135902