Uskon ydin ei ole kokemuksessa

Us­ko on tur­vau­tu­mis­ta Jee­suk­sen so­vi­tus­työ­hön, ei in­hi­mil­li­siin elä­myk­siin tai ko­ke­muk­siin.

Evan­ke­liu­mit ker­to­vat, et­tä fa­ri­seuk­set ja lai­no­pet­ta­jat usein haas­toi­vat Jee­sus­ta eri asi­ois­ta. Evan­ke­liu­min kir­joit­ta­jat huo­maut­ta­vat hei­dän teh­neen näin ko­e­tel­lak­seen Jee­sus­ta. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä ker­ro­taan fa­ri­seuk­set ja sad­du­keus­ten toi­mi­neen yh­des­sä, mikä oli epä­ta­val­lis­ta näi­den us­kon­nol­lis­ten ryh­mit­ty­mien kes­ki­näis­ten rii­to­jen vuok­si.

Epä­us­ko es­tää nä­ke­mäs­tä

Fa­ri­seuk­set ja sad­du­keuk­set pyy­si­vät Jee­sus­ta näyt­tä­mään mer­kin tai­vaas­ta. In­hi­mil­li­ses­ti aja­tel­len luu­li­si Jee­suk­sen suo­ras­taan suut­tu­van moi­ses­ta pu­hees­ta. Ni­mit­täin juu­ri edel­lä ker­ro­taan Jee­suk­sen pa­ran­ta­neen ram­po­ja, so­kei­ta, raa­ja­rik­ko­ja ja myk­kiä (Matt. 15:30–31) sekä ruok­ki­neen seit­se­mäl­lä lei­väl­lä ja muu­ta­mal­la ka­lal­la nel­jä­tu­hat­ta mies­tä ja li­säk­si nai­sia ja lap­sia (15:34–38). Jee­sus oli ai­kai­sem­min teh­nyt in­hi­mil­li­ses­tä nä­kö­kul­mas­ta vie­lä­kin suu­rem­man ih­meen: he­rät­tä­nyt sy­na­go­gan esi­mie­hen tyt­tä­ren kuol­leis­ta (Matt. 9:24–25).

Fa­ri­seuk­sil­le ja sad­du­keuk­sil­le nämä ei­vät kui­ten­kaan riit­tä­neet – min­kä vuok­si? Lut­her kir­joit­taa ha­vain­nol­li­ses­ti il­mes­tys­kir­jan esi­pu­hees­sa, mi­ten Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa ei voi jär­jen kaut­ta näh­dä, vaik­ka ”kaik­ki ne­nä­la­sit sen pääl­le pan­tai­siin”. Sa­mal­la ta­val­la epä­us­ko es­ti fa­ri­seuk­set ja sad­du­keuk­set nä­ke­mäs­tä, et­tä hei­dän edes­sään sei­soi to­del­li­nen merk­ki tai­vaas­ta: tai­vaas­ta maa­han lä­he­tet­ty Ju­ma­lan ai­noa poi­ka.

Jee­sus ha­lu­aa pe­las­taa

Jee­suk­sel­la oli­si ol­lut kyl­lä val­ta näyt­tää mil­lai­nen merk­ki ta­han­sa. ”Mi­nul­le on an­net­tu kaik­ki val­ta tai­vaas­sa ja maan pääl­lä”, sa­noi hän it­se lä­het­tä­es­sään ope­tus­lap­sen­sa evan­ke­liu­min työ­hön (Matt. 28:18). Kun Pie­ta­ri kii­ras­tors­tai-il­ta­na löi yli­pa­pin pal­ve­li­jal­ta mie­kal­la kor­van ir­ti, Jee­sus nuh­te­li hän­tä sa­no­en omaa­van­sa val­lan pyy­tää isäl­tään kym­me­niä tu­han­sia en­ke­lei­tä avuk­seen (Matt. 26:53).

Ju­ma­lan poi­ka käyt­ti val­taan­sa kui­ten­kin har­ki­ten ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti. Ni­ko­de­mok­sen kans­sa kes­kus­tel­les­saan hän sa­noi Ju­ma­lan lä­het­tä­neen hä­net pe­las­ta­maan ei­kä tuo­mit­se­maan maa­il­maa (Joh. 3:17).

Joo­nan vai­heet oli­vat en­ne

Mikä oli sit­ten tuo Joo­nan merk­ki, jos­ta Jee­sus pu­hui evan­ke­li­mi­teks­tis­sä? Mat­teus ker­too fa­ri­seus­ten ky­sel­leen ai­kai­sem­min­kin Jee­suk­sel­ta merk­kiä. Jee­sus vas­ta­si heil­le: ”Tämä paha ja us­ko­ton su­ku­pol­vi vaa­tii merk­kiä, mut­ta ai­noa merk­ki, joka sil­le an­ne­taan, on Joo­nan merk­ki. Niin kuin pro­feet­ta Joo­na oli me­ri­pe­don vat­sas­sa kol­me päi­vää ja kol­me yö­tä, niin on Ih­mi­sen Poi­ka ole­va maan po­ves­sa kol­me päi­vää ja kol­me yö­tä.” (Matt. 12:38–40.) Van­han lii­ton pro­feet­ta Joo­nan eri­koi­set vai­heet oli­vat siis merk­ki­nä ja en­tee­nä Kris­tuk­sen kuo­le­mas­ta, kär­si­mi­ses­tä ja ylös­nou­se­mi­ses­ta.

Tä­nään­kin kris­tit­tyä voi ol­la lä­hel­lä elä­mys­ten tai ko­ke­mus­ten ha­ke­mi­nen us­kon vah­vis­tuk­sek­si, vaik­ka Her­ram­me ope­tus on tur­va­ta yk­sin us­kol­la hä­nen lu­nas­tus­työ­hön­sä. Täs­sä tu­lee esil­le teks­tis­täm­me yh­teys kirk­ko­vuo­den sun­nun­tain ai­hee­seen ”Us­kon­puh­dis­tuk­sen muis­to­päi­vä”. Juu­ri us­kon­puh­dis­ta­jam­me Lut­her tois­tu­vas­ti ko­ros­ti tur­vau­tu­mis­ta ai­no­as­taan Kris­tuk­seen, tuo­hon suu­ren­moi­seen ”Joo­nan merk­kiin”. Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ on vie­lä­kin Ju­ma­lan lap­sen ai­noa tur­va, ja sen saa omis­taa yk­sin ar­mos­ta us­kon lah­jan kaut­ta.

Kari Kaunisto