Atalanta-Liverpool on Poolille vasta viikon toiseksi tärkein matsi, koska sunnuntaina se matkaa Man Cityn vieraaksi, joten kyllä Poolin faninakin pitää todeta, että kahden vieraskerroin tähän matsiin on liian pieni. Poolilla on pullat ihan hyvin uunissa, joten tasapeli varmaan tyydyttäisi Kloppia, kunhan ei tulisi uusia loukkaantumisia. Hyökkäys on tietenkin kova, varsinkin koska Jota on päässyt hyvään vauhtiin, mutta puolustuksen kokoonpano ei ole kovin rutinoitunut. Virgilin poissaolo tekee kaudesta selviytymistaistelun. Kertoimenasettajat veikkaavat runsaasti maaleja, mutta silti Kyösti olisi valmis veikkaamaan tulokseksi tasuria. Atalantan voittokaan ei yllättäisi, mutta tasurin melkein neljän kerroin tuntuu houkuttelevammalta pelimerkiltä.
tiedättekyllä
UCL ti 3.11- ke 4.11.
Anonyymi
2
124
Vastaukset 2
- Anonyymi
Real-Inter. Kyösti ei tehnyt vetoja tähän matsiin, mutta toivoo Interin voittoa, koska se Sika-Ramosin parin vuoden takainen karsea rike Salahia vastaan on vieläkin muistissa. Tulosveikkaus 1-1, mutta tulostoivomus 1-2 Interin voitto et sillei hei.
- Anonyymi
Ohhoh, Jota pistää verkot töttörölle. 0-2 ja tuleeko vielä hattutemppu? Oli kyllä hyvä ostos, voi olla saman tason kaappaus kuin Drogba oli aikoinaan Chelsealle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4501965- 1521269
- 941173
- 711153
- 1141147
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1801028- 100783
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.52714- 45711
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57674