Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet rakastunut haavekuvaan? Ihmiseen jota ei ollutkaan olemassa?
Haavekuviin rakastuminen
Anonyymi
64552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
On, ja sen seurauksena sairastuin psykoosiin mitä on hoidettu nyt 20 vuotta. Mut hyvin menee silti.
Samma här
Otan osaa kärsimykseesi.
Jotain samantyylistä kokemusta itselläkin on jo nuoruudesta ja nyt.
Olen pahoillani kokemuksetasi ❤
Tätä tapahtuu ikäkriisien yhteydessä.
https://youtu.be/Es53hTE2fpc
Päivää
Vai niin. Onneksi tuo on vain osatotuus.
Niin, ihastunut siihen mielikuvaan, jonka on toisesta on luonut ja mikä ei todellisuutta vastaa. Pudotus on aika kova, kun näin käy. Yritän juuri sellaisen mielenhäiriökohtauksen ylitse päästä.
Itsellä samat kokemukset.
On käynyt, hän oli olemassa fyysisesti mutta silti näin pitkään vain sen haavekuvan jonka loin hänestä, todellisuus tuli esiin myöhemmin.
Minun mielestä on olemassa olentoja jotka imevät tuota rakkauden tunnetta. He tekevät meille turhia tunteita, kuten rakkaus. Ja sitten elävät tuolla tunteella.
Pari kertaa, ekan kerran haavekuvaa vahvistettiin toisen osapuolen valheilla ja tykästyin sitten tähän virheelliseen kuvaan. Loppui haavekuva sitten kun seinään kun näki minkälainen ihminen oikeasti on.
Toisella kerralla haavekuva ei saannut vahvistusta sanoilla vaan teoilla. Se haavekuva minkä olin maalannut ei vastannut todellisuutta. Ei yltänyt siihen hyvyyteen, mukavuuteen ja lempeyteen mitä hän oikesti oli, haavekuvaakin paljon parempi.
Miten voi rakastaa ihmistä jota ei tunne?
Ei mitenkään.
Komppaan tämän. Ja toinen asia mitä en ymmärrä, on että puhutaan suurista tunteista, mutta "pyritään" siihen että toinen on rikas ja toinen köyhä, tai sairas ja terve, tai tuhma ja kiltti jne. Pisimmät suhteet mitä minä tiedän, pitävät sisällään oikeaa tunnetta, tasavertaisuutta ja samoja elämänarvoja. Suhteita joka lähtöön. Kun olin rikkaampi ja hetken erossa, niin minua piirittivät aina asunnottomat, vaikeassa elämäntilanteessa olevat, kun en kiinnostunut, syynä ei ollut köyhyys, niin minun päässä pyöri pakonomainen tunne, miksi et voi häntä ottaa. Mikä on syynä? Sitten kun meni huonommin, syystä tai toisesta, niin terveet, keskituloiset rupesivat kiinnostumaan. Annoin pakit kaikille. Varmaan sitten kun etsin jos eroan niin en löydä ketään. Missä on oikea terve rakkaus, ilman mitään hyöty suhteita ym....
Samaa mieltä. Itse olen persaukinen rampa, jonka elämä on välillä yhtä helvettiä terveyden mennessä välillä huonompaan suuntaan. Omasta tilanteestani huolimatta, en todellakaan odota että mahdollinen puoliso maksaa puolestani kaikki kuluni eläen hänen siivellään -itse sain olla se maksaja joka kontalla oli kaikki menot ja laskut siitä huolimatta, että molemmat olivat pienituloisia. En myöskään vaadi sitä, että hän istuisi kaikki vapaa-aikansa kotona kanssani, kun en aina pysty lähtemään jonnekkin. Yksi tärkeimmistä kantapään kautta opituista kriiteereistä on ennen parisuhdetta molemmin puolinen niin henkinen kuin taloudellinen tasa-arvo.
Toinen kriteeri näin keski-iän lähestyessä on pitää molemmilla omat asuntonsa. Itse itroverttinä kaipaan ajoittain omaa rauhaa ja yksin oloa, mutta tärkein peruste on myös omasta kokemuksestani kantapään kautta opittu. Edellisessä suhteessa asunto oli minun nimissäni, kun muutimme yhteen, ja se pysyi yksin minun nimissä koko suhteen ajan. Eron tullessa silloinen puolisoni teki ja eteenkin käytti kaikki mahdolliset keinot tehdä minulle kiusaa muun muassa jättämällä palauttamatta avaimensa etten saisi takuuvuokraa takaisin. Jouduin asumaan muutaman kuukauden toisella paikkakunnalla, koska hän ei suostunut lähtemään asunnosta. Vihdoin kun omat keskeneräiset asiat olin saanut silloisella kotipaikkakunnallani päätökseen, irtisanominen vuokran, ja ilmoitin kirjeellä asiasta hänelle, koska hän ei suostunut vastaamaan minulle muuten. Ilmoitin tukevani silloin ja silloin pakkaamaan tavarani, ja vaadin häntä lähtemään siihen mennessä. Mennessäni asuntoon kaksi viikkoa ennen muuttopäivää, löysin asunnon niin siivottomassa kunnossa, jonka hän oli jättänyt jälkeensä tavaransa vietyään. Hänen jäljiltään löytyi makkarasta muiden tavaroiden alta kuivuneita paahtoleivän känttyjä, tyhjiä kaljatölkkejä ja muita roskia. Jouduin viikon ajan siivoamaan asunnossa ennen kuin pystyin aloittamaan edes omien tavaroiden pakkaamisen. Ikinä en halua enää joutua siihen tilanteeseen. Kaiken huippuna, jouduin maksamaan yksin kaikki asunnon kulut siitä huolimatta, että itse jouduin olemaan toisaalla. Välit olivat niin kylmät ja hänen puoleltaan ilkeät, etten yksinkertaisesti voinut asua samassa pienessä kämpässä hänen kanssaan. Edellä kuvatusta on jo vuosia aikaa, mutta kaiken huippuna hän otti minuun yhteyttä vuosi sitten. Yllättäen ja vanhalle tyylilleen uskollisena arkiaamuna kahden aikaa aamuyöstä, kuvitellen että olisin unohtanut hänen käytöksensä ja temppunsa. Väärässä oli. En ole vastannut, enkä vastaa, ellei hän pyydä tilinumeroani maksaakseen parin tonnin velkansa. Kun minut kerran kunnolla suututtaa, olen todella pitkävihainen, ja valitettavasti omaan lähes täydellisen pitkäkestoisen muistin. Joten Maawara, jos tulet enää koskaan lähelleni, saat nyrkistä täysillä naamaan. Se on tunteeni ja mielipiteeni sinusta. Myös vanhempani ovat samalla linjalla.
Joten en todellakaan halua käyttää toista taloudellisesti hyväkseni, saati henkisesti.
Samaa mieltä... joillekin valta on tärkein asia, myös "hyötysuhteessa". Juoksen pois
Jokaisella on jokin haavekuva. Näillä ihmisillä on korkeat odotukset. Ehkä lähtisin siitä, että katsoo peiliin ja tajuaa epätäydellisyytensä niin voi myös realistisemmin katsoa toista ja silti hyväksyä, ihastua ja rakastua. T. A
Ensimmäinen terve kommentti tässä ketjussa, joka osui silmääni. Pelkkiin haavekuviin ihastujat saavatkin pudota korkealta. On oikeastaan törkeää sille toiselle ihmiselle, luoda tästä ihannepersoona ja väittää sitten rakastavansa. Eri asia on tietenkin, jos se toinen on sitten pimittänyt itsestään jotain olennaista.
Kuka on luonut ihannepersoonan ja kuka on pimittänyt tietoja? Ei voi kun nauraa
Monet ihmiset muodostavat ideaalikuvan toisesta, kuten tässä ketjussakin ilmenee. Anonyyminä täällä liikutaan keskustelemassa, älä ota itseesi.
Olen ihastunut ihmiseen jonka siinä hetkessä näin. Ja ajattelen, että voisin vaikka rakastuakin häneen jos tuntisin paremmin.
En missään nimessä ajattele häntä jonain myyttisen oman mieleni tuotoksena, vaikka hän niin luuleekin.
Ja koska tutustuttiin jo vuosikymmen sitten, olemme todennäköisesti muuttuneet kumpikin siitä mitä olimme, ja mehän siis oltiin ihan perseestä kaikin tavoin.
Silti hän on edelleen mielessäni, saa siellä ollakin, ei tee hallaa kuin toisinaan kun ikävä iskee.
Teininä ihastui haavekuviin mutta hetken kun juttelimme taika oli poissa. Rakastuminen vaatii jo sen että tuntee toisen.
Eipä oikeastaan, joskus olen luonut kuvan ihmisestä joka on jo viiden minuutin keskustelun jälkeen ollut ihan eri tyyppinen, mutta yleensä näen ihmisestä heti mikä on miehiään, kun kohtaan ihmisen tiedän heti tulenko toimeen hänen kanssaan vai en, pelaako kemia keskenään.
Eli käytännössä en!
Joka kerta, monta kertaa.
Ei oikeastaan. Jalat maassa järki päässä.
En rakastunut haavekuvaan. Rakastuin häneen.
Heli
Onko sulle koskaan käynyt niin että lässytät kakkaa netissä?
Anna ihmisten lässyttää, netti täynnä kyynikoille ja pahanilmanlinnuille sivustoja.
Tämä suolisto tuntuu trollauksineen olevan jälkimmäisille räätälöity rinkirunkkusivusto.
Pitäiskö sun saada jostain käyttöön edes pieni määrä kyynisyyttä tai järkeä?
Tuota järkeä on melko paljonkin, kuten myös empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Sinulta se näyttää puuttuvan, ilmankos oletkin noin säälittävä. Mutta varmasti kokemasi asiat muovannut sinusta noin surkean ihmisen kuvatuksen. Vähän saat säälipisteitä, vaikka se sairautta onkin.
Uskotko kaiken minkä näet? Huokuuko viestisi omasta mielestäsi empatiaa?
Hyvää pohdiskelua palstan henkeen. Herkästi huomioidut tilanteet, hyvät sanat tulivat esille kaiken moskan, pahuutta viiltävien sanojen keskeltä, ainoita valonpilkkuja, jotka voimistuivat, Ei ollut edes haavekuvaa.
Ei ole koskaan, haavekuvani on todellisuutta. Aitoa, lihaa ja verta. Ihminen, joka on epävarmuuksineen ja epätäydellisyyksineen, kuitenkin omanlaisensa ihminen. Sellaisia me ihmiset olemme, epätäydellisiä tavoillamme, mutta löydämme oman puoliskon väenpaljoudesta, luontaisella vaistolla.
https://youtu.be/y6B9yKrQXds
Kun kohtaa ymmärrystä, vaikeassa elämäntilanteessa, se kannattelee, antaen toivoa. Ymmärtäväisen sydämen löytyminen on elämän suurimpia tapahtumia, kun sen ymmärtää löytäneensä, se on haaveista suurin. Haave, jota ei tiennyt edes olevan olemassa. Haaveilun realisoituessa, se on sykähdyttävä kokemus, kohtalon valssia, elämän riemua. Rakkauden, rakastumisen tiet kovin erilaiset.
Kyllä se näinkin on voi käydä kun pää menee sekaisin bostonista
Boston oli vahva tupakki aikoinaan se oli syy.
Luulin ihastuneeni herkkään ja aitoon ihmiseen. Lopulta selvisi että ihastuin palstakostajaan eli varsinaiseen tosielämän bätmäniin.
Kuka sun mielikuvissa kostaa palstalla? Elätkö harhoissa? Jätitkö sen herkän ja aidon ihmisen yksin palstoilla viestejä vahtiessa.
Niin sellaiset ovat täysin epäonnistuneita luusereita, eikös vaan. Tarvitsisivat lääkityksen tai ainakin saisivat hävetä hyvin syvästi. Mutta eiväthän sellaiset osaa sitäkään.
Elämä vie välillä omille poluille, joissa voi tuntua yksinäiseltä. Sitten kohtaa mielenkiintoisen ihmisen, jolta saa kaikuja, hyvää mieltä ja jonkinlaista hyväksyntää. Kokee hyviä tuntemuksia, elää toiveissa josko toisesta olisi enempäänkin?
Arkuutta, varovaisuutta voi olla molemmilla ja silloin lähtee synnyttämään haavekuvia itselle, välillä voi tapahtua lähentymistä ja etääntymistä, mielialat vaihtelee. Syntyy riippuvuutta toisesta, joka synnyttää olettamuksia toisesta. Epäonnistumisen pelko ei rohkaise tekemään aloitteita. Joka ruokkii haaveilua toisesta.
Eletään enempi tunteilla, jätetään järki narikkaan. Yritetään aistia toisesta merkkejä, jotka vahvistaisi tunnetta. Pettymyksiä ja epäonnistumisia odotettavissa pitkässä juoksussa, jollei tapahdu edistymistä. Ja johtaa todennäköisesti pettymykseen, kun tuntemukset ei kohtaa. Ja ymmärrys puuttuu.
Kiitos näistä sanoista. Tehdään näin ❤
EI OLE.
Kun salaisia tuntemuksia purkaa tänne, katselee kaikkea laajemmin. Tewrvehdyttävää.
Sitä se on, tewrrrrrvehdyttävää ;)
Löytyihän se veljeni vihdoin ❤ Rrrwrakkaudellisia rrrutistusiah!
Toveri hyvä, olen siskrrrrkosi. Rrrkauttah prrrrrväivässi :)
Sitä toivoinkin, kumppani. Rrrakkauttah srhinullekin :)
On käynyt niin. Ei se ihminen ollut sellanen kuin kuvittelin, oli kylmä ja kovaluontoinen ja itsekeskeinen ja ei koskaan puhunut totta eli tavallinen ihminen oli vikoineen päivineen. Mä en ollut tarpeeks täydellinen kelvatakseni, teki selväks ett olin pelkkää sutta, paskaa ja sekundaa, kärpäsenpaska lattianraossa hänen mielestään.
Pinnalle jääneen ihmisen elämänasenne voi kuulostaa tuolta. Ehkä pinnan alla on ollut liian vaikeita asioita kohdattavaksi ja paennut niitä pintaliitoon. Onneksi joskus voi myös sukeltaa ja löytää ihanan vedenalaisen maailman kuin pingviinin poikanen... Ui, ui, ui... Siitä se lähtee...
Noup. Annan olla turhat haaveet, ei sellasta miestä ole olemassakaan joka mun näköisestä piittais. Onneks en tykästy kovin usein, menee taas vuosia ennenkuin edes katselen ketään, riittää oman naaman näkeminen peilistä syyksi miks mun ei kannata ketään katsellakaan. Onneks on ollut aina ympärillä henkilöitä, jotka on laukonut totuuksia mun ulkonäöstä, ei ole ollut ikinä liikoja luuloja itsestäni. Sainpahan kunnolla taas henkisesti turpaan, ei tee mieli itseäni enempää satuttaa. Sattui vaan paska tyyppi kohdalle, ehkä se olikin tarkoitus ett sain nokilleni monella tavalla, ett lopetan turhat kuvittelut monesta jutusta. Loputkin itsetunnosta hävis, uppos syvimpään rotkoon merenpohjassa.
Hei c´moon! Särähtää aina korvaan kanssasisarten itsensä mollaukset, tai no silmiin tässä tapauksessa.
Ikinä, koskaan, ei pidä antaa toisten mennä noin ihon alle, jokainen meistä välillä möyrii ulkonäköpaineiden kanssa, mutta ei siitä tapaa saa tulla! Ja vähiten kyllä kannattaa miehen, ilmeisen idiootin, mielipiteistä välittää. Nytnytnytnyt stoppi tolle.
Ehkä hän ei ole vain viestinyt sinulle kuinka paljon hän sinun ulkonäöstäsi oikeasti pitää. Hän saattaa olla vain hidas ja arka viestijä, kun kyse on niin tärkeästä ihastuksesta. Itse ainakin olen ihastelen erityisesti rakkaani kasvojen herkkiä ja mielenkiintoisia piirteitä. Ne kutsuvat minua tutustumaan häneen lisää. En ole tottunut kirjoittamaan naisen kauneudesta (enkä kyllä miehenkään :) ), enkä kommentoimaan ulkonäköä, kun parisuhteessa olen kauan ollut. Kirjoitustaidossa on kehittämistä ja silloin erityisesti niin rakkaan asian kohdalla kuin rakkaani ihanat kasvot. Löytäisinpä kulkevan sulan jouhevan ja kauniin :), niin vaikka lyyrisen oopuksen hänestä kirjoittaisin ;)
Eli siis romantiikkaa heräilen hiljalleen elämääni löytämään, sellaista kun ei ole aiemmin ollut. Arkuus pyhän edessä vaivaa.
Mitä ihmettä? Sukellan sinut sieltä. En tiennyt uimareissustasi.
Mitä suotta, pohjalla on hyvä olla. Ei kannata näin turhan takia turhaa vaivautua.
On käynyt. Olemme eri aikoina eri asioita. Muutumme elämän taitekohdissa. Rakkauspsykoosi, limerenssi, miksi sitä nyt kutsutaan. Ihanan kamala kokemus. Jos siis rakastuu, mutta ei jostain syystä pääse rakkaan luo.
On. Olen tajunnut ettei sellasta miestä ole olemassakaan, joka vois tykätä musta, joten annanpa olla jo tai ehkä vanhoina päivinä sitten mäkin löydän jonkun jolle kelpaan, silloin ei enää ulkonäöllä ole niin isoa merkitystä kuin nuoremmalla iällä. Jos nyt edes elän niin vanhaks.
Kyllä, olen rakastunut sellaiseen ihmiseen, jota ei ole edes olemassa. En kuitenkaan luonut tätä unelmaihmistäni itse, vaan sen loi häiriintynyt, patologinen valehtelija itsestään. Minulla ei ollut mitään syytä uskoa, että joku valehtelisi aivan kaikesta. Paitsi, että hän oli naimisissa.
Hän oli minulle työympäristössä tuttu ihminen, joka satunnaisen törmääminen jälkeen otti yhteyttä. Alkoi yletön kehuminen, kuinka hän vuosia ollut minuun ihastunut, kuinka haluaa lähteä matkalle kanssani, kuinka olemme niin samanlaisia, kuinka mennään naimisiin ja rakennetaan talo, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hän komppasi minua ihan joka asiassa. Ja mikään, ei mikään ollut totta. Samat tarinat selitti samaan aikaan vaikka kuinka monelle.
Ja ikinä kukaan ei päältä päin uskoisi, kuinka se mukava ja kivannäköinen mies, on pelkkä tyhjä kuori ja kaikki lauseet on vain ulkoa opeteltua valhetta. Suutuin ystävälleni, kun hän vihjaisi, ettei se kaveri ole ihan sitä miltä näyttää. Kateellinen tietysti. Kunnes näin ne viestit, mitä hän lähettänyt ystäväni tutulle. Tuttuja lauseita.
Olin ollut helppo ja hölmö panopuu monta kuukautta. Sitä ihmistä, johon minä ihastuin, ystävällistä, avuliasta, kohteliasta, ihanaa miestä ei ollut olemassakaan. Oli vain nuorempien naisten kanssa piilossa paneva vastenmielinen, seksiaddikti vanheneva mies.
Samankaltainen kohtalo.. ihan hirveä ihminen. Onnistui manipuloimaan minut niin etten ole vieläkään henkisesti kunnossa. Monien vuosien manipulointi, en ymmärrä vieläkään miten hän siinä onnistui.
Syyllistynyt tuohonkin, kyllä. Mutten pudonnut korkealta vaan tokenin - hävettää oma sekoaminen nyt. Onneksi en sotkenut ihailun kohdetta siihen pahemmin kuitenkaan.
Joskus. Mut enempi hyvin Realistiselta Puolelta. Oisin tykännyt silti.