Kärsimys ei jalosta ihmistä

Tai jos on ujo.

Olisit itse rikkonut tuon hiljaisuuden, jotku ihmiset odottaa toisilta enemmän kuin itseltään. Itselle keksitään aina hyviä syitä, muiden toiminta viallista.

"Kun sinut jätetään ilman sanoja kohtaamisen hetkellä toistuvasti"

Onhan tuollainen ikävä kokemus, mutta ei vielä lähelläkään kärsimystä.

Eli sysäät kaiken vastuun mykkyydestä vastapuolelle. Olet varmasti luonut paljon aloitteita että voit sanoa noin.

Ei se jalosta, vähemmälläkin olisi selvinnyt.

Joo, tulee ihan vieraantunut olo, kun jätetään huomiotta. Parempi vaikka yksin. Joku itsen kaltainen ymmärtää paremmin, vaikkei aina käyttäytyisikään tilanteen vaatimalla tavalla.

Jotkut vain ovat kohtaamisen hetkellä liian ujoja, varsinkin ihastuneena sellaisia, että eivät suustaan sanaa saa. Se ei tarkoita, ettei välittäisi.
Kanssakäyminen ihmisten kanssa vaatii toisinaan ymmärrystä, puolin ja toisin.
Jos yhtään henkilöä tunnet, voit ajatella hänellä olevan vain heikompi hetki tai huolia jostain toisesta asiasta. Ei sinuun liittyvää asia voi olla.

Moni osaa luontevasti puhua pälpättää sellaisten ihmisten kanssa, joihin ei romanttisessa mielessä tunteita ole.
Kun romanttiset tunteet astuvat kuvioon keskusteluista voi tulla hyvinkin keskittymistä vaativaa, johon aina ei kykene tai ole voimavaroja.

Älykkyys tyhmentää ihmistä tämäkin on totta.

Siinä oli toisen kertomana minunkin tarinani.
Hiljaisuus, ilman sanoja jättäminen, merkityksetön vaikenijalle. Näkymätön.
Ei se kärsimys minuakaan jalostanut yhtään.
Se kaikki piti vain elää läpi.

Mitähän se kärsimyksen aiheuttaja saa kärsimyksen tuottamisesta toiselle.
Voiko joku saada tyydytystä itselleen kun tietää että saa toisen kärsimään omalla käytöksellään.

Puhumattomuudessa on joskus jotain todella pahaa, ja siitä saattaa koitua monenlaisia ongelmia: väärinymmärrystä, patoumia ja vastakkainasettelua. Se on sellaisenaan loukkaavaa ihmiseltä jonka kanssa on suhteessa ja jota arvostaa omalla rehellisyydellä ja yritteliäisyydellä.