Ylläpidolle

kirjoitustyylistä päätellen palstalla on yksi henkilö (enintään kaksi), joka kirjoittaa lähes kaikki avaukset Matti Vanhasen avioerosta.

Koska palstan tarkoitus on keskustella keskustapuolueen harjoittamasta politiikasta, noilla kirjoityuksilla ei ole mitään tekemistä tällä palstalla.

Kaiken lisäksi avioero on Matti Vnhasen yksityisasia, joten loukkaava kirjoittelu sen ympärillä on jo muutenkin Suomi24:n keskustelusääntöjen vastaista.

Kunn tämä nyt on saatettu ylläpidon tietoon, lienee lupa odottaa, että Matti vanhasen avioeroa käsittelevät viestit poistetaan asiattomina ja asiaan kuulumattomina samoin kuin poistetaan jokainen uusi asiaa koskeva viesti.

Samalla ylläpito selvittänee keinot, joilla tämä yksi ainoa häirikkö, joka on kirjoittanut suurimman osan asiattomista viesteistä suljetaan keskustelusta kokonaan ulos. Hänen henkilötietojensa jäljittäminen lienee hyvin yksinkertaista palvelimen lokin avulla.
6348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

******Kaikki otsikossa

Äänestä

palstalla juuri sheriffi "s24ylläpito*", jonka pitäisi päinvastoin osata itse kirjoittaa oikealle palstalle!

Äänestä

Mä en ole kuullutkaan, onko Vanhanen eroamassa?
Miksi?
Onko se löytänyt uuden?
Lankian vanhako se on?
Onko kepussa vaimonvaihtoviikot menossa?
Eikö Matista tulekaan presidenttiä?
Meneekö meillä kepussa huonosti?
Miksi kannatuslukemat laskee?
Nyt tarvittaisiin Jäätteenmäki takaisin selvittämään tilanne eduksemme.
Kepu ei voi jatkaa näin.
Me kepulaiset ymmärrämme, että palstan tarkoitus on keskustella kepun harjoittamasta politiikasta ja meitä ärsyttää, kun emme saa haukkua täällä demareita ja SAK:öä, kun demarit ovat tulleet haukkumaan meidän puujumalaamme Vanhasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tiedoksi kirjoitti:

kirjoitustyylistä päätellen palstalla on yksi henkilö (enintään kaksi), joka kirjoittaa lähes kaikki avaukset Matti Vanhasen avioerosta.

Koska palstan tarkoitus on keskustella keskustapuolueen harjoittamasta politiikasta, noilla kirjoityuksilla ei ole mitään tekemistä tällä palstalla.

Kaiken lisäksi avioero on Matti Vnhasen yksityisasia, joten loukkaava kirjoittelu sen ympärillä on jo muutenkin Suomi24:n keskustelusääntöjen vastaista.

Kunn tämä nyt on saatettu ylläpidon tietoon, lienee lupa odottaa, että Matti vanhasen avioeroa käsittelevät viestit poistetaan asiattomina ja asiaan kuulumattomina samoin kuin poistetaan jokainen uusi asiaa koskeva viesti.

Samalla ylläpito selvittänee keinot, joilla tämä yksi ainoa häirikkö, joka on kirjoittanut suurimman osan asiattomista viesteistä suljetaan keskustelusta kokonaan ulos. Hänen henkilötietojensa jäljittäminen lienee hyvin yksinkertaista palvelimen lokin avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu