Outokumpu sai taas negatiivistä mainosta!

Anonyymi

Useissa medioissa on kritisoitu Outokummun toimintaa Energiayhtiön myynnistä ulkolaiselle sijoitusyhtiölle. Nyt pääoma ja tuotto virtaa pääosiltaan ulos suomesta. Hetken myyntikiima ei saa kiitosta, vaikka kunta rahaa saakin.
Suurena riskinä nähdään, että jos uusi omistaja ei olekaan tuottoon tyytyväinen, se saattaisi myydä osuutensa vaikka venäläiselle tai kiinalaiselle toimijalle. Tästä uhkasta valtio on varoittanutkin kuntia.
Mutta eihän Outokummun johto sellaisesta välitä, kun kaupungin johtajan ja hallituksen pj. n poliittinen tausta on vasemistolainen.
Valtuuston jo jo joo kantaa nimittäisin maanpetturuudeksi.
Näin meillä, edelleen oudommassa kummussa.

45

725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pohjois-Korea ostaa loput energian osakkeet niin on persutkin sitten tyytyväisiä. Ja nyt ehdottamaan Kimille Nobelin rauhanpalkintoa.

      • Anonyymi

        Punaisena empä kommentoisi moisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaisena empä kommentoisi moisia.

        miusta tuntuu, että persut yhtä punaisia kuin skp

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miusta tuntuu, että persut yhtä punaisia kuin skp

        persut on öyhöttäjiä joilta ei saa vastausta kun pakolaisten liikkuvuuteen

    • Anonyymi

      Juu.. Rahat virtaa maailmalle, 2/3 menee sijoittajan pohjattomaan kassaan. 1/3 osa jää kotimaahan ja mennee kulujen peittämiseen ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen..

      Ostaja voi myydä oman osuutensa todellakin vaikka kuu-ukolle ei okulaisilla ole siihen nokan koputtamista..
      Julkisuus jonka paikkakunta sai on tietoinen tilaustyö ja kiitos siitä kuuluu rakkaille päättäjillemme..

      • Anonyymi

        Persu propagandaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu propagandaa

        Ilmiselvä totuus on 2/3 osaa ostanut yhtiö voi osuutensa myydä kenelle lystää, meillä ei siihen sanomista.
        1/3 osa firmasta on vielä veronmaksajilla mutta kuinka kauan ?

        Julkisuus on meille aina negatiivista teimme sitä tai tätä. Outokummulle naureskellaan melkoisesti maailmalla näiden pelleilyjen myötä mutta sen ansaitsemme ja kestämme kunnialla..

    • Anonyymi

      missä mediassa haukuttu. taitaa päinvastoin olla kehuttu oivallista ajoitusta arvon ollessa huipussaan.

    • Anonyymi

      Taitaa persujen kateus aloittaa täällä näitä päättömiä ketjuja!

    • Anonyymi

      Miten käy kun Venäjä omistaa Suomen energia yhtiöt?

      • Anonyymi

        Kerro milloin ?? Kuka myy venäläisille ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro milloin ?? Kuka myy venäläisille ??

        Esimerkiksi tuo lontoolainen sijoitus keskittymä myy heti venäläisille kun parhaimman tarjouksen saa muuten joutuu nostamaan hinnat tappiin. Ei ne tänne pelkkää energiaa ole tulleet ostamaan, tyhmimmätkin sen tietää tai mitään hyväntekeväisyyttä tekemään.

    • Anonyymi

      Jospa oku myö ne 34%.
      Kun on niin salaista tekstiä.
      Niin muuten: Suomen perustuslaki määrää käyttämään suomennosta, jos asiakirja / kauppakirja tekstit ulkomaan kielellä.
      Ja kun kauppa tehty, on valtuutetulla oikeus nähdä kaikki sopimustekstit suomenkielisinä, jos hän sitä pyytää.
      Niinmpä nyt tarkastamaan kauppa.

    • Anonyymi

      Ollaan iloisia että saamme julkisuutta, olkoon sitten vaikka negatiivista ei haittaa. TÄRKEINTÄ on olla esillä, ja näillä töröntoilauksilla pääsemme esille, muunlaista julkisuutta ei näillä meidän keinoilla saada.

      Vasemmistotaustasta ei haittaa ollenkaan. Selkeän vasemmistoenemmistön aikaan oli kaikilla hyvä olla ja meitä oli paljon enemmän kuin nykyään.. Takanamme siis loistava tulevaisuus ja tyytykäämme siihen mitä meillä on ja annetaan.. Aamen..

    • Anonyymi

      Missä medioissa kauppaa on kritisoitu? Tyypillistä persujen "totuutta". Kun minusta tuntuu, että maapallo on litteä ja lepakot räjähtävät, on se totta.
      Tekisitte joskus jotain myönteistä.

      • Anonyymi

        Sinisten järjestämä energian kauppa toi paljon hyvää paikkakunnalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinisten järjestämä energian kauppa toi paljon hyvää paikkakunnalle.

        Siniset oli helppo lahjoa myyrän työhön, aika paljastaa yksityiskohtia ne tulee esiin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siniset oli helppo lahjoa myyrän työhön, aika paljastaa yksityiskohtia ne tulee esiin...

        Siniset kauppiaat myy suomen pala kerrallaan...

    • Anonyymi

      Onpa teidän kaupungissa tyhmät päättäjät, kun myivät energiayhtiön ulkomaille, lyhytnäköistä toimintaa todella.

      • Anonyymi

        Hiljaiseksi veti, eikä uskonut edes todeksi. Outokummun Perussuomalaiset ainakin saa paljon ääniä koska ainut oikea puolue joka yritti estää järjettömyyden. Valtakunnallisesti Perussuomalaisilla menee hyvin koska eivät ole myymässä suomea pois pala kerrallaan vaan he ajattelevat tulevia sukupolvia.

        Hiljaiseksi veti Sinisten esitys, mutta kaunaivuuteen lienee syytä suhtautua siten että Sinttien kaunaisuus johtuu katkeruudessa jolla tappiot lukittuu vaalien menestykseen, menetykseen Luotto kun ei oo tulossa rröyhyyn jolle nauraa valtaapitävätkin tekoretkuun menivät mölyn säestyksellä sääli sillä kuntalaisilla maksunaika

        Ootte kyllä ihme ruikuttajia.

        sinisenkuulan ehdotus energian myynnistä oli järjetönteko, se on energia riippuvaisen Outokummun alasajoa kun ei enää ole energiaa tuottavaa omaa yhtiötä ja siitä kärsii kaikki poskettomista sähkönsiirto maksujen muodossa.

    • Anonyymi

      Jos ja kun joku päätökseen mikään päätökseen jo jo joo kannalla ollut ei näe, löydä ko. päätösten suhteen yhteiskunnallista huolta, niin ei liene sovelias / pätevä jatkamaan valtuutettuna.
      Made in Finland puolesta.

      • Anonyymi

        On jo selvillä ketkä ei jatkoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jo selvillä ketkä ei jatkoon

        Yksinäänkö äänestät

      • Anonyymi

        Miespuolisilta ehdokkailta olisi ehdottomasti vaadittava suoritettu varusmiespalvelus. Made on Finland puolesta muuten ei asiaa ehdokkaaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miespuolisilta ehdokkailta olisi ehdottomasti vaadittava suoritettu varusmiespalvelus. Made on Finland puolesta muuten ei asiaa ehdokkaaksi.

        Ei kukaan enää kysy kansainvälisessä yhteistyössä mitään varusmiehiltä vaan vahvoilta päättäjiltä. Päättäjät ei ole ainakaan epäsosiaalisiä persuja heidät sivuutetaan kaikissa päätöksissä tästä eteenpäin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan enää kysy kansainvälisessä yhteistyössä mitään varusmiehiltä vaan vahvoilta päättäjiltä. Päättäjät ei ole ainakaan epäsosiaalisiä persuja heidät sivuutetaan kaikissa päätöksissä tästä eteenpäin!

        Kaikerat persut kun eivät enää pääse vaikuttamaan ja valtaa heille ei suoda missään olosuhteissa. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan enää kysy kansainvälisessä yhteistyössä mitään varusmiehiltä vaan vahvoilta päättäjiltä. Päättäjät ei ole ainakaan epäsosiaalisiä persuja heidät sivuutetaan kaikissa päätöksissä tästä eteenpäin!

        Pitäskö ruveta kuntosalilla käymään😊

    • Anonyymi

      Kun useat kantelut energian kaupoista etenee, saa jäädä nähtäväksi tämä asia täälläkin.

      • Anonyymi

        Voi ruveta puntti tutisemaan lilliputti puolueella sinisissä ja alkaa selittelyjen ajat. Nämä suomen palapalalta myyneet muistamme kun energia laskuja avaamme eikä siihen mene aikaakaan...

    • Anonyymi

      Kansanedustaja Sanna Antikainen ps. esittää Nobelin rauhanpalkintoa presidentti Trumpille. Tämä on positiivinen uutinen jos mikään häviävältä kansan edustajalta!

      • Anonyymi

        On tainnut persulahkolaisille mennä melooni nenään kun Trumppi ei voittanutkaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tainnut persulahkolaisille mennä melooni nenään kun Trumppi ei voittanutkaan

        Persuilla vahva Vaali organisaatio ja tulos tulee olemaan hyvä jokaisessa Suomen kunnassa, tämä harmittaa varmasti, mutta totuus kuuluu kaikille kuten toistetaan. Totuus kuuluu kaikille. Salailu ei taas kuulu kaikille.
        Persujen hyvä sanoma vie eteenpäin vääjäämättä. Ei auta räksytys. Ei auta mollaami en. Ei auta mölinä. Ei auta haukkuminen. Ei auta totuuden vääristäminen. Ei auta ihmisten huijaaminen. Totuus kuuluu kaikille.
        Hyvä ja kattava vaalitulos on suuren rehellisen joukon ansiota. Totuus kuuluu kaikille.

        Ja persut jatkavat totuuden vääristämistä, mollaamista, mölinää, ihmisten huijaamista ja valehtelua.
        Sininen homebussi on parasta.

        ""Ei auta räksytys. Ei auta mollaamien. Ei auta mölinä. Ei auta haukkuminen. Ei auta totuuden vääristäminen. Ei auta ihmisten huijaaminen. Totuus kuuluu kaikille.
        Hyvä ja kattava vaalitulos on suuren rehellisen joukon ansiota. Totuus kuuluu kaikille.""

        Allaoleva totuus kuuluu kaikille ja järki ihmiset sen ymmärtääkin..
        Kaikki kertomasi riittää touhuiluksi persuille, kunnan ja valtakunnan parhaaksi ei kerkeä sitten töitä tekemäänkään öyhötykseltä..

        Onneksi on myös muita puolueita jotka vie pienen ja pienituloisen ihmisen asiaa eteenpäin hartiavoimin persujen räksyttäessä taustalla..

        Äänet menee Sinisille jotka hoiti Energian myyynnin hyvällä voitolla Outokummun asukkaitten parhaaksi. Siniset ovat myös persuihin verrattuna sivistyneitä ja viisaita kaikkiin päätösten tekoon Outokummussa, he seuraavat maailmantapahtumia ja tekevät päätöksiä pitkälle tulevaisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja persut jatkavat totuuden vääristämistä, mollaamista, mölinää, ihmisten huijaamista ja valehtelua.
        Sininen homebussi on parasta.

        taisi olla homebussi harvojen persulahkolaisten käytössä ja jotain rajaa vetävät lahkon sisälläkin. joku taho rahoittaa muutaman käyttäjän ajot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taisi olla homebussi harvojen persulahkolaisten käytössä ja jotain rajaa vetävät lahkon sisälläkin. joku taho rahoittaa muutaman käyttäjän ajot.

        Hyvä kun totuudet alkavat valjeta näistä persulahkolaisista!

    • Anonyymi

      Itse asiassa mitään ei ole tehty salassa. On vain yhtiöiden välisiä sopimuksia joiden yksityiskohdat eivät ole julkisia. Mitään ei ole salailtu. Jokaisen on hyvä ymmärtää, että koskaan, kun keskustellaan yhtiöiden välisistä kaupoista niitä ei käydä toreilla eikä turuilla. Jo yksistään tarjousten jättäjät edellyttävät että asia ei ole julkinen ennen kuin on päätöksiä olemassa suuntaan tai toiseen. Sama koskee kaikkia tarjouspyyntöjä sekä tarjouksia. Ja koko Outokummun kaupungin historiassa ei ole yhtä hyvää kauppaa tehty kuin oli kyseinen energiayhtiön kauppa. Tulevaisuudessa pienellä yhtiöllä olisi vaikeuksia kovassa kilpailussa isojen yhtiöiden kanssa. Nyt on leveämmät hartiat sekä energiayhtiöllä, että puskuria rahastoissa kaupungilla. Itse olen ihan hyvällä omalla tunnolla voinut sanoa, että teimme järkevän päätöksen ja neuvottelijat osasivat neuvotella meille kaupunkina hyvän kaupan.

    • Anonyymi

      "Outokummun Energia ilmoitti vuosi kauppojen teon kunniaksi 6,5 prosentin sähkönsiirtohintojen noususta."

    • Anonyymi

      Negatiivinen mainoshan oli ainoastaan sinisen tahran aikaan saannosta olihan aloitteen tekijänä energian myynnille. Nyt on kiire poistua vastaamatta seuraksista aluevaalien kautta isommille pitäjille. mutta kuka äänestää paikkakunnan tahraajaa. monessa outokummun taloudessa kirotaan isoja sähkön korotuksia. tuotahan yritetään peitellä mutta totuus tulee vastaan täälläkin ja viimeistään sähkölaskuja avatessa!

    • Anonyymi

      Missä positiiviset uutiset sähkön kallistumisesta? 1.7 alkaen sähkön hinta nousee taas. Kiitos teille jotka möitte okun energian.

      • Anonyymi

        Hyvää joulua pj. Hanna H ja kaupunginvaltuusto! Olemme odottaneet joululahjaa kaupungilta! Sähkönhinta pompsahti 1.7.2022 13,43:sta sentistä 44,9 senttiin 1.12.2022! Pikkusen ajatusta, kannattiko "lypsävää lehmää" myydä?

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4422
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      350
      2230
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2114
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1891
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1820
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1787
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1479
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      488
      1363
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1338
    Aihe