Räsäsen poliisitutkintaan johtanut raamatun siteeraaminen ylitti uutiskynnyksen Amerikassa asti. Se on selvä ihmisoikeusloukkaus jossa Kristittyjä vainotaan ihan selkeästi. Tämä tapaus pitäisi viedä EU:n korkeimman oikeuden, eli EU:n ihmisoikeus tuomioistuimen tutkittavaksi. EU:n ihmisoikeustuomioistuin valvoo perustuslain toteutumista ja tulkintaa ja tuomioistuin olisi varmasti Räsäsen ja kristittyjen puolella. Näin me pääsisimme lopullisesti eroon näistä Suomen kristittyjä vihaavista virkamiehistä. Miksi ei kukaan tee mitään?
Räsäsen poliisitutkinta pitäisi viedä EU:n korkeimman oikeuden tutkittavaksi
12
245
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi ei KD vie asiaa EU:n korkeimpaan oikeuteen? Olen erittäin pettynyt KD:n tahdottomuuteen puolustaa Kristittyjen oikeuksia Suomessa
- Anonyymi
KD ei ole asianomistaja kyseisessä asiassa kuten ei myöskään PeruSSuomalaisten puolue.
- Anonyymi
Sopiiko tällainen uskovan mielipiteen vainoaminen siihen uuteen oikeusvaltioperiaatteeseen jonka EU-allekirjoitti? Toimiiko syyttäjät nylkyään suomessa EUn oikeusvaltioperiaatetta vastaan? Sopiiko tuollaiset virkamiehet laittaa niille samoille boikottilistoille, joille laitetaan itämaiden oikeusperiaatteiden vainoajat?
- Anonyymi
Häh ????
- Anonyymi
Missä vaiheessa henkilökohtainen vainoaminen menee laittomuuden puolelle?
- Anonyymi
Aivan uskomatonta Päivi Räsäsen vainoaminen.Rukoilen Päville voimia .Eihän hän ole kenenkään henkeä uhannut vaan siteerannut Raamattua ja tuonut oman uskonsa esille.Mihin tämä maa on menossa kun kristtyjä aletaan näin vainoamaan.
- Anonyymi
Päivi Räsänen on hän joka on loukannut Euroopan ihmisoikeussopimusta. Päivi Räsänen tullee saamaan tuomion oikeudessa aina ihmisoikeustuomioistuinta myöten.
- Anonyymi
Päivi Räsänen ei ole loukannut Euroopan ihmisoikeussopimusta.
- Anonyymi
Mikäli Räsänen tuomitaan Raamatun tekstien perusteella Suomessa, saamastaan tuomiosta Räsänen voi kannella Euroopan korkeimpaanoikeuteen. Esitutkinta ei riitä ko.kanteluun. Räsänen ei ole kirjoittanut Paavalin kirjettä, eikä mitään Raamatun tekstien julkaisua ole laissa kriminalisoitu, huolimatta että jokin kohta loukkaisi.
Raamatussa on paljon väkivaltaa, joitakin ryhmiä esitetään kidutettavan ikuisuus, eikä länsimainen oikeiskäsitys hyväksy ihmisuhreja (Jeesus) sovittamaan toisten rikoksia.
Perustuslaissa on uskonnonvapaus sekä oikeus ilmaista ja tunnustaa uskontoaan, lisäksi oikeus olla kuulumatta mihinkään uskontokuntaan. - Anonyymi
Räsänen ilmoitti ministerinä ollessaan että jos muinaiset juutalaiset määräykset ovat Suomen lakien vastaisia, hän noudattaa niitä juutalaisia. Kummallista on että kun tästä tehdään poliisitutkinta niin sitä vastustetaan. Jos ei halua noudattaa Suomen lakeja niin maasta pois. Ehkä jostain löytyy maa jossa ne ovat voimassa.
- Anonyymi
Hän nimenomaan ei sanonut tuolla tavalla kuin väität hänen sanoneen.
- Anonyymi
Martin Schein tietää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1504390Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382500Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442157Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet261236Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711102- 621077
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on37964Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63926- 48879
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies106842