Mieheni pää kipeytyi noin kuukausi sitten. Eihän siinä mitään, käsi ja rannekin on kipeä. Mutta nyt oma pääni on ollut myös kipeä ja molempien kipu tuntuu lähtevän niskasta, munulla leviää myös ohimoille. Buranasta on vähän apua, jamlin Panacodista.
Olemme muuttaneet uuteen asuntoon keväällä ja mietin että voisiko kämpässä olla jotain vikaa? Hengistystieoifeita ei ole. Kipu ei hellitä muualla ollessa, kevälyllä jonkun verran.
Mietin tässä että kannattaako tämän perustaa ryhtyä tutkimaan laattojen vesieristyksen alta. Porareikämittaus tehtiin, mutta laattamies niin kelvoton, etten ihmettelisi jos olisi sörkkinyt näyteputkia enne mittarimiehen paikalle saapumista.
Jatkuva päänkipu, vika asunnossa?
Anonyymi
2
131
Vastaukset 2
- Anonyymi
Passita se miehesi neurologisiin tutkimuksiin, hänellä voi olla aivokasvain koska oireilee jo kädessäkin.
Sinulla itselläsi on jännityspääsärky, tullut oireena huolestuneisuudellesi.- Anonyymi
Kiitos. Hieronta auttaa tähän omaan pääkipuuni. Tuskin sitten hometta, onneksi en ole repinyt laattoja irti. Nyt pitäisi löytää jumppaohjeita, kipu on todella rasittava. En voi kuitenkaan käydä hierojalla joka päivä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381481Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686