Kohta onkin taas joulu ja sen jälkeen uusivuosi. Juhlapyhät ja muut viralliset vapaapäivät ovat siitä mielenkiintoista aikaa, että tuolloin on selvä piikki renkien terveysasemakäynneissä (lue: he yrittävät hakea sairauslomaa). Rengit tosin yrittävät "saikutella" muutenkin muita ammattiryhmiä enemmän. Tällaisesta toiminnasta on vain haittaa isännille. Tosin en tunne minkäänlaista sympatiaa isäntiäkään kohtaan, sillä he vuorostaan hakeutuvat kaikista eniten katkaisuhoitoon.
Taksiala on "rankkaa"...
Faktaa sairauslomista
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Psykiatrisella puolella nähdään paljon alkoholin aiheuttamia juoppohulluuskohtauksia. Tällöin henkilölle kehittyy sekavuustila, jossa voi olla näköharhoja ja muita oireita. Kyseessä on vaarallinen tila, koska oireisiin kuuluu mm. kuvitelmat, että renki ajaisi 38 % provikalla, pesisi auton ilmaiseksi ja vielä kunnioittaisi työnantajaa, joka kusettaa alaisiaan kaikin tavoin.
Käytöksensä vuoksi alkoholisteilla on myös korkea riski kuolla väkivaltaisesti tai muiden traumojen ja onnettomuuksien kautta. Myös itsemurhatilastoissa alkoholistit ovat varsin korkealla, kun päivän kassa menee juomiseen ja koko homma kusee kintuille hiljalleen. Ikävä seikkä on myös alkoholistien ravinto, joka koostuu pääosin munkeista ja lihapiirakoista. Siksi he kärsivät usein mm. vitamiinien puutostiloista, joista merkittävin on B1-vitamiinin puutos. Puutostila aiheuttaa aivokudostuhoa, joka näkyy mm. taksitolpilla pyörimisenä, vaikka ajoista ei ole tietoakaan.- Anonyymi
Kerroit juuri monta taksialan ongelmaa, kuten runsaan alkoholin käytön sekä isäntien kieroilun.
- Anonyymi
Olen itsekin huomannut saman.
- Anonyymi
Ei näissä hommissa mitään sairaslomaa tarvitse hakea, jättää vuoron ajamatta jos siltä tuntuu.
Joskus olin kolme viikkoa influenssassa ja kysyin isännältä saanko jotain saikku rahaa? Totes et oo poissa vaan ja ajat sitten kun paranet sen mitä jäänyt tienaamatta.- Anonyymi
Kyllä pitää hakea. Suharit hakevat saikkua vain krapulan tai pitkittyneen juopotteluputken takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pitää hakea. Suharit hakevat saikkua vain krapulan tai pitkittyneen juopotteluputken takia.
Ei ikinä ole tarvinut taksissa saikkulappuja, eihän siellä tehdä edes työsopimuksia! Jos aamulla on vähän darra niin laittaa tekstarin et en jaksa nyt ajaa. Tällä alalla tehdään mitä lystää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä ole tarvinut taksissa saikkulappuja, eihän siellä tehdä edes työsopimuksia! Jos aamulla on vähän darra niin laittaa tekstarin et en jaksa nyt ajaa. Tällä alalla tehdään mitä lystää
Krapulaiset/humalaiset suharit edustavat väitteistäsi huolimatta saikuttelijoiden terävintä kärkeä.
- Anonyymi
Kannattaa saikuttaa oikeasta duunista ja ajaa saikulla taksia!
- Anonyymi
Hah hah! Tyypillistä suharin kieroilua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944