Pitävät tiedotustilaisuuden 18.30 Suomen aikaa eli 11.30 itärannikon aikaa.
Haasteita on odotettavissa ja ääni saattaa mennä liberaaleilla kimakaksi.
Muistutan myös että korkein oikeus on republikaanien hallussa 6-3.
Trumpin lakimiehet
45
233
Vastaukset
- Anonyymi
Yhdysvallat ei ole demokraattinen valtio. Tämä vaalifarssi on sen viimeistään osoittanut.
- Anonyymi
Vaalit ja laskenta ovat osavaltioissa jotka hallinnoivat niitä täysin. Liittovaltiolla ts. korkeimmalla oikeudella ei ole lainkaan mandaattia tässä kieltää, myöntää tai päättää yhtään mistään vaikka siellä olisi enemmistö ugandalaisia.
Ryhdy nyt vaan sinäkin tottumaan ajatukseen, että Biden voitti vaalit. - Anonyymi
Mitähän seuraavaksi?
- Anonyymi
Bidenin voitto oli läpihuutojuttu
- Anonyymi
Kaappikepu on selkeästi taas vetänyt kuormasta... hybris päällä.
Trumpin lakimiesten tiedotustilaisuus on yhtä tyhjän kanssa. Republikaanien puoluekoneisto on hylkäämässä Trumpin. Se ei halua ripustautua enää luuseriin ja paikata sen mikä paikattavissa on. Trump jää taistelemaan yksin perheineen. Se on lähinnä säälittävää. Trump on kunniaton paskiainen, joka ei halua tunnustaa tappiotaan ja onnitella voittajaansa. Hän on häpeätarhra amerikkalaisessa politiikassa. Jopa Bush tyhmempi vaikuttaa Trumpin rinnalla nerolta.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Puhut nyt MPP kuitenkin ihmisestä joten älä syyllisty tuollaisiin ilmaisuihin.
Ei puhu vaan Trumpista.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Puhut nyt MPP kuitenkin ihmisestä joten älä syyllisty tuollaisiin ilmaisuihin.
https://pbs.twimg.com/media/EmP7N9LU0AAAq7T?format=jpg&name=large
Hohhoijaa, joidenkin sokeus on ikuista. Anonyymi kirjoitti:
https://pbs.twimg.com/media/EmP7N9LU0AAAq7T?format=jpg&name=large
Hohhoijaa, joidenkin sokeus on ikuista.Trumpilla oli kuitenkin pokkaa lähteä pelaamaan golfia kesken suru-uutisen. Olisiko sinulla?
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Trumpilla oli kuitenkin pokkaa lähteä pelaamaan golfia kesken suru-uutisen. Olisiko sinulla?
Trumpin lausunnot ja toimet ehkä kertoo jotain viisaammille. Minulle ihan sama kuka noissa vaaleissa olisi voittanut. Mutta tuo Trump ja sen ulos tuomat ajatukset on lähinnä Suomi 24 ja Keskutan palstan.
Anonyymi kirjoitti:

Siitä kai voimme olla kai yhtä mieltä, että Donald Trumpin myötä maailmanpolitiikan näyttämöltä poistuu yksi värikkäimmistä ja viihteellisimmistä persoonista sitten Ronald Reaganin. Saddam Husseinin ja Vladimir Putinin tarkoitukselliset yritykset ovat saaneet Trump aikaan lähinnä säälittävää hymyilyä, puhumattakaan Turkin presidentistä Erdoganista.

Reagan joka oli sodanjälkeisen ajan suurin valtiomies koko maailmassa on edelleen esiintymistaidoiltaan ja karismaltaan omaa luokkaansa poliitikkojen joukossa.
Asia mikä usein unohtuu on se että Reagan oli valittuaan 1980 kokenut poliitikko.
Voi niitä hyviä aikoja. Reagan, Thatcher ja Holkerin hallitus!- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Trumpilla oli kuitenkin pokkaa lähteä pelaamaan golfia kesken suru-uutisen. Olisiko sinulla?
Tämähän on erilaisten psykologististen analyysien kannalta aivan selvä juttu. Pettymyksen ja häviön kohdatessa ihminen menee tekemään sellaista, mikä lohduttaa ja saa ajatukset pois tappiosta.
Jokaisen menetyksen jälkeen koittaa surun aika. Se on prosessi, jossa meidän on työstettävä tunteitamme ja ohjattava elämämme uudelleen. Jokaisen ihmisen käyttämät strategiat surun kohtaamiseen ovat kuitenkin erilaisia.
Emotionaalinen kohtaaminen voidaan toteuttaa heijastavalla, reaktiivisella tai tukahduttavalla tavalla. Nämä tavat koostuvat tunteiden analysoinnista, niiden ilmaisemisesta impulsiivisesti ja hallitsemattomasti tai niiden tukahduttamisesta tilanteen tuottaman surun tunteen välttämiseksi.
Koto-Suomessa moni menee hakkamaan halkoja tai lähtee kokemaan verkkoja/kalaan, kun asiat on vaikea hyväksyä ja jotkut vetävät pään sekaisin. Traagisimmissa tilanteissa ihminen voi käyttäytyä tuhoisasti.
Thrump nyt pyrkii oikeusteitse hakemaanitselleen oikeutta ja saa samalla itsensä naurun alaiseksikoko maailmassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän on erilaisten psykologististen analyysien kannalta aivan selvä juttu. Pettymyksen ja häviön kohdatessa ihminen menee tekemään sellaista, mikä lohduttaa ja saa ajatukset pois tappiosta.
Jokaisen menetyksen jälkeen koittaa surun aika. Se on prosessi, jossa meidän on työstettävä tunteitamme ja ohjattava elämämme uudelleen. Jokaisen ihmisen käyttämät strategiat surun kohtaamiseen ovat kuitenkin erilaisia.
Emotionaalinen kohtaaminen voidaan toteuttaa heijastavalla, reaktiivisella tai tukahduttavalla tavalla. Nämä tavat koostuvat tunteiden analysoinnista, niiden ilmaisemisesta impulsiivisesti ja hallitsemattomasti tai niiden tukahduttamisesta tilanteen tuottaman surun tunteen välttämiseksi.
Koto-Suomessa moni menee hakkamaan halkoja tai lähtee kokemaan verkkoja/kalaan, kun asiat on vaikea hyväksyä ja jotkut vetävät pään sekaisin. Traagisimmissa tilanteissa ihminen voi käyttäytyä tuhoisasti.
Thrump nyt pyrkii oikeusteitse hakemaanitselleen oikeutta ja saa samalla itsensä naurun alaiseksikoko maailmassa.Kuka on Thrump?
- Anonyymi
Joudutaanko Ameriikan Vennamo kantamaan ulos Valkoisesta Talosta?
https://yle.fi/uutiset/3-11636369- Anonyymi
https://www.stara.fi/2020/01/18/diili-ohjelman-tyontekija-donald-trump-syo-piristavia-laakkeita-kuin-karkkia/
Kyllä kannetaan ja joudutaan pistämään lisäksi kunnon rauhoittava piikki riehuvan Donaldin taltuttamiseksi.
- Anonyymi
Hänen hallintonsa olikin sisäsiittoista, jossa hääri koko suku lapset ja vetivät rahaa itselleen.
Omahyväinen paskamaha , joka sai nyt nöyryytyksen, suuri suu ja pelle koko kaveri.
Hänellä on paha psyykeongelma ja mielenterveys ei ole kunnossa. Jokin ruotsalainen professori oli sitä mieltä hänen puheensa on kymmenvuotiaan tasolla.
Hyvä kun pääsemme näistä ns. mielipuolijohtajista eroon he saastuttavat maailman ja tekevät vain välirikkoa ja pahaa.
Nyt Usa sai Presidentin, joka muuttaa inhimillisyyttä ja on koko kansan Presidentti.
Hyvä näin ja muuttaa maailman rauhaakin hänelle pitäisi antaa Biden Nobel. Pitkä ura ja laaja osaaminen.- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=RAp00UcqA-8
Aivan toista maata Biden kuin Thrump. Thrump oli säälittävä narsisti ja egoisti. Onneksi tässä kävi kuitenkin parhain päin ja kauppammekaan ei kohtaa esteitä presidentin vainoharhaisuuden ja hulluuden takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=RAp00UcqA-8
Aivan toista maata Biden kuin Thrump. Thrump oli säälittävä narsisti ja egoisti. Onneksi tässä kävi kuitenkin parhain päin ja kauppammekaan ei kohtaa esteitä presidentin vainoharhaisuuden ja hulluuden takia.Kuka se Thrump on?
- Anonyymi
Ei ole rontti onnitellut voittajaa.
Aikoo siis käydä käräjiä, kuten hänen bisnesideassaan toimitaan.
(Ensin valehdellaan kaikki mahdollinen, jotta saa nimen paperiin ja sitten lakimiehet asialle)
Ehkäpä toivoo kannattajiensa ottavan oikeuden omiin käsiin.
Toivottavasti golfpallon mätkiminen on kuitenkin jo rauhoittanut pahimmat kiukun kivistykset...- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Republikaanisilla kuvernööreillä on oikeus määrätä Kansalliskaarti liikkeelle....
Miksi republikaaninen kuvernööri määräisi kansalliskaartin liikkeelle?
Anonyymi kirjoitti:
Miksi republikaaninen kuvernööri määräisi kansalliskaartin liikkeelle?
Nyt jo riehuttu Valkoisen Talon edessä keskisormea näyttäen...
OikeistoSosDem kirjoitti:
Nyt jo riehuttu Valkoisen Talon edessä keskisormea näyttäen...
Hyvä jos riehujat saadaan putkaan, mikä instanssi ne sinne sitten laittaakin.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Nyt jo riehuttu Valkoisen Talon edessä keskisormea näyttäen...
toisilla keskisormet toisilla puoliautomaattiaseet...
Anonyymi kirjoitti:
toisilla keskisormet toisilla puoliautomaattiaseet...
Kuten täälläkin kyseessä ovat vasemmistoanarkistit.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kuten täälläkin kyseessä ovat vasemmistoanarkistit.
ÄärioikeistolaisSossutko???
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kuten täälläkin kyseessä ovat vasemmistoanarkistit.
Nämä Trumpin touhut eivät saa tuulta millään lailla.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kuten täälläkin kyseessä ovat vasemmistoanarkistit.
false news again, tyhjä provoilija
kyllä ne mielenosoituksiin näkyvästi aseensa mukanaan tuovat ovat trumpin tukijoita Anonyymi kirjoitti:
false news again, tyhjä provoilija
kyllä ne mielenosoituksiin näkyvästi aseensa mukanaan tuovat ovat trumpin tukijoitaOikeusministeri kehoittanut tutkimaan syytökset vaalivilpistä joten tulos saattaa mennä uusiksi.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Oikeusministeri kehoittanut tutkimaan syytökset vaalivilpistä joten tulos saattaa mennä uusiksi.
Sä vaan jaksat suoltaa löysää skeidaa... soundaat yksinkertaiselta QAnon in kannattajalta.
Oikeusministeri on myös kehoittanut olemaan tutkimatta mielikuvitukseen perustuvia syytöksiä vaalivilpistä.
Trumpin nimittämänä ministerinä joutuu kuitenkin jotenkin reagoimaan noihin oljenkorsihaahuiluihin jos haluaa säilyttää postinsa tammikuulle saakka. - Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Oikeusministeri kehoittanut tutkimaan syytökset vaalivilpistä joten tulos saattaa mennä uusiksi.
Huomaatko mitään yhteistä herroilla Trump, Putin ja pikkuruisen Suomen Juha Sipilällä.
Ilmeisesti et, että kyse samanlaisista diktatuureista. Niin Putin kuin Trump yrittää hiljenäät median joka ei ole heidän kanssaa samaa mieltä. Suomessahan Sipilän osalta on tuo YLE farssi kun meinasivat julkisesti kertoa kaiken sen minkä kaikki tietää. Luultavasti kaikkien noiden esikuva vaikutta Pohjois-Koreassa. Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko mitään yhteistä herroilla Trump, Putin ja pikkuruisen Suomen Juha Sipilällä.
Ilmeisesti et, että kyse samanlaisista diktatuureista. Niin Putin kuin Trump yrittää hiljenäät median joka ei ole heidän kanssaa samaa mieltä. Suomessahan Sipilän osalta on tuo YLE farssi kun meinasivat julkisesti kertoa kaiken sen minkä kaikki tietää. Luultavasti kaikkien noiden esikuva vaikutta Pohjois-Koreassa.Kai sitä parhaansa tekevä mies tulistua saa asenteellisen punavihreän hömppäjournalismin vuoksi.
Marinin hallituksella on meneillään jonkinlainen kommunistinen solutus yhteiskuntaan sekä sisäministeriöstä ollaan tekemässä uutta "Punaista Valpoa"Anonyymi kirjoitti:
Miksi republikaaninen kuvernööri määräisi kansalliskaartin liikkeelle?
Älä nyt, tuon hullujen huoneen pojan, oikein peräkamarin pojan OikeistoSosdemin, vähäinenkin äly on sekaantunut äärioikeistolaisiin valeisiin.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kuten täälläkin kyseessä ovat vasemmistoanarkistit.
Ja hullujen huoneella tuulee. Sinä äärioikeistolainen, mistään mitään ymmärtämätön täydellinen typerys, oletko tosiaan noin äärettömän tyhmä ja mistään mitään tietämätön peräkammarin ääliö
Osmium76 kirjoitti:
Älä nyt, tuon hullujen huoneen pojan, oikein peräkamarin pojan OikeistoSosdemin, vähäinenkin äly on sekaantunut äärioikeistolaisiin valeisiin.
Vähän siistimpää kieltä ja muiden tapaan huumoria tilalle. Eihän se tosissaan ole. Huomaa jo siitä, kun hahmottelee kansalliskaartin liikkeelle laittamista sillä, että joku on näyttänyt keskisormea Valkoisen talon edessä. :D
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Vähän siistimpää kieltä ja muiden tapaan huumoria tilalle. Eihän se tosissaan ole. Huomaa jo siitä, kun hahmottelee kansalliskaartin liikkeelle laittamista sillä, että joku on näyttänyt keskisormea Valkoisen talon edessä. :D
Osmo onkin kovin totinen toveri ja tarttui kuin kala koukkuun.
Osmium76 kirjoitti:
Älä nyt, tuon hullujen huoneen pojan, oikein peräkamarin pojan OikeistoSosdemin, vähäinenkin äly on sekaantunut äärioikeistolaisiin valeisiin.
Osmo on kaivanut Sirola Opiston monisteet esiin ja on suorastaan vaahdossa.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kai sitä parhaansa tekevä mies tulistua saa asenteellisen punavihreän hömppäjournalismin vuoksi.
Marinin hallituksella on meneillään jonkinlainen kommunistinen solutus yhteiskuntaan sekä sisäministeriöstä ollaan tekemässä uutta "Punaista Valpoa"Pelon tutinan tunnen sun sepustuksissas. Kyllä Super Sanna hoitaa hyvin tän maan asioita.
- Anonyymi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Osmo on kaivanut Sirola Opiston monisteet esiin ja on suorastaan vaahdossa.
Äitiskö sano? :-)
- Anonyymi
Nyt ne poliitikot, kuten Viron eräs ministeri, ymmärtävät heittää pyyhkeen kehään ja tuomita glopalisaatio ja NWO miehet, tullaan palkitsemaan myöhemmin kansan taholta!
- Anonyymi
Kysymyshän ei aidosti ole siitä, onko Trump lähdössä...
vaan siitä kuinka paljon tuhoa ja kaaosta hän saa aikaan matkalla ulos ovesta.
Tällä häiriköllä on valta, sekä institutionaalinen että poliittinen, ja selvästikin motivaatio aiheuttaa mahdollisimman paljon häiriöitä ennen paluutaan siviilielämään.
Yksinkertaisena sieluna hän ei todellakaan pane painoarvoa muulle kuin itselleen ja
"deep state"- salaliittohoureilleen. Jälkimmäinen omaa Trumpille vain välinearvon hyödyllisten idioottien keräämiseksi itsekkäissä vallankäytön pyrkimyksissä.- Anonyymi
Niin sanottiin Juha Sipilästäkin, että hän ajoi vain omaa etuaan vaikka hän pyrki onnistuneesti korjaamaan suomen talouden omavaraiseksi, että ei oltaisi ulkomaisten rahoittajien orjia.
Miten se "deep state" on salaliittoteoriaa kun siitä uudesta maailmanjärjestyksestä on puhuneet suomessakin esimerkiksi nykyinen presidentti ja monet muutkin poliitikot ja vapaamuurarit?
Ei glopalisaatiolle ja NWO kehitykselle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin sanottiin Juha Sipilästäkin, että hän ajoi vain omaa etuaan vaikka hän pyrki onnistuneesti korjaamaan suomen talouden omavaraiseksi, että ei oltaisi ulkomaisten rahoittajien orjia.
Miten se "deep state" on salaliittoteoriaa kun siitä uudesta maailmanjärjestyksestä on puhuneet suomessakin esimerkiksi nykyinen presidentti ja monet muutkin poliitikot ja vapaamuurarit?
Ei glopalisaatiolle ja NWO kehitykselle!Ja Haarp sääsodankäynti vaikuttaa ajatteluumme???
Teitä, kuplissa eläviä, salaliittoihin hurahtaneita uskovia on vakiona10-15 % populaatiosta.
Mutta pidätte älymölöä jonka pohjalta voi tietämättömälle syntyä vaikutelma laajemmastakin joukosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883