2 vuotta riitti Jokilaaksojen jäökiekkituomaroinnissa

Anonyymi

Alusta asti kysyin itseltäni,mihin olin tullut. Olin Ylivieskassa harrasteoiurussä viheltänyt 2 kertaa viikossa yksin pelejä. Innostuin lähteä mukaan oikeisiin peleihin mutta sain pettyä karvaasti kun halusin edetä D1 ja c2 peleihin. Minulle ei annettu yhtään tuon tason peliä vihellettäväksi.eu edes harjoituspelejä. Sanottiin vain mun luistelusta, ja palaute systeemi oli todellakin puutteellista. Niinpä jätin ylivieskan hommat. En voi ymmärtää tuomari pulan aikana jääräpäisyyttä ja joustamattomuutta. Oli siinä ennakkoluuloja koska oon yli 50v. Oli aika vetäytyä pois koska minut kännissä tuomarikerhon jäsen sanoi, että oas turpas kiinni. Oon ollut monenlaisissa tuomari piireissä, mutta en ole tällaiseen törmännyt. Olen katsonut netistä pelejä, niin jek tuomari taso ei päätä huimaa, ei ainakaan tuomarinimittäjän eikä kerhon puheenjohtajan.

11

379

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis minulle soitettiin kännissä ja haukuttiin. Paa, xx turpas kiinni. Tämä 5 kertaa 20 Min aikana. Vihelsin pelin ko henkilön kanssa ja totesi, että hyvin vihelsut.en ole tervetullut enään takaisin ja vaikka kysyttäisiin niin jek jää unholaan sain ihan tarpeeksi tuosta nieluvaktausesta tasoluokitus järjestelmästä. Ihan syvältä. Eteläpohjanmaalla ei kuulemma oo näin jäykkää touhua. Todennäköisesti olisin siellä viheltänyt c2 pelejä, mutta ei täällä.

      • Anonyymi

        jääkiekko on perhe ja tuomarit kollegiaalusua. Niin näyttää olevan


    • Anonyymi

      Itse olen akateemisesti kouluttautunut ja huomasin kulttuurieron. Ei synkannut alustakaan asti tiettyjen kanssa."Älä keksi polkupyörää, kun se on jo keksitty: Käytös ihmetytti jo tuolloin. Eräs tuomari sanoi minulle, että tasapuolisuutta ei ole, eikä koskaan ole edes saanut kunnon vastausta kun on kysynyt tasoluokituksen korottamisesta. No, voi katsoa lehtorina itseänikin peilistä, mutta vihjailu minun akateemiseen kouklutukseen ei ollut kyllä sopivaa. Olikohan heillä heikkoa itsetuntoa?

    • Anonyymi

      Onnellisena ja helpottunneena jatkan paremmissa ja fiksummissa piireissä, jossa ei ole ennakkoasenteita . Mukavaa kun saa rentona viheltää yksin harrastekiekossa ilman että olisi niin virallista touhua. He arvostavat sellä minua, mutta vaikutti siltä että Ylivieskan JEK:ssa oli toisin. Siellä jopa tuomari tuli sanomaan minulle pelin jälkeen, ettei se ollut rankkarin paikka. En oo tällaiseenkaan tottunut. Minusta tuomaritarkkailijan tehtävä on ottaa kantaa, ei katsomossa olevan tuomarikolleegan. Jääkiekko on kriisissä ja se tarvitsee arvokeksutelua ja muuttaa piintyneitä asenteitaan. Jäkiekkoa ja jääkiekkotuomaritoimintaa ei tällainen touhu palvele. Mitä pitempää on kulunut siitä, että jätin JEK:n hiommat, sitä paremmalta. Saa olla oma itsensä eikä tarvitse mielistellä eikä nuolla xxxxx

    • Anonyymi

      Sen verran sapetti tämä touhu, että vein asian JÄÄKIEKKOLIITTOON fiksulle tyypille Mänttärille

      • Anonyymi

        Minulle eräs henkilö sanoi etukäteen, ettei kannattaisi mennä. Hän oli eräs 3 divarin pelaaja. Ei taida jääkiekko tuomareiden arvostus ja imago olla häävi. Siltä se vaikuttaa. Tuomaripalkkiot Jin on surkeita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle eräs henkilö sanoi etukäteen, ettei kannattaisi mennä. Hän oli eräs 3 divarin pelaaja. Ei taida jääkiekko tuomareiden arvostus ja imago olla häävi. Siltä se vaikuttaa. Tuomaripalkkiot Jin on surkeita.

        Ugh, olen puhunut.


    • Anonyymi

      Ketjun aloittajan kannattaa käyttää luppoaikansa vaikkapa peruskoulun loppuun saattamiseen.
      Sieltä voisit saada eväät oikein kirjoitukseen.
      Ehkä onnistuu ennen eläkeikää.

      • Anonyymi

        Du har kanske rätt men snabt skrivit, är det väldigt bra skrivit. Jag undrar om de finns rejäja åsikter i denna samtal grupp, som någonsin kan ge några logiska eller även sakliga åsikter. Men om Ni kan översätta detta, då har ni kanske rätt. Jag ringde en till Sverige, och jag måste säga att de inte forstod inte Finlands system som gäller domrarniva och dess krav att nå högre....Lås sytem (LUKITTU SYSTEEMI!)

        PS Gradun tehnyt vaikeasta aiheesta ja maturiteetin suorittanut: Filosofian maisteri, jolla melkien kaksi korkeakoulututkintoa.


    • Anonyymi

      Jos haluat sivistää itseäsi arvokeskustelunäkökulmasta, niin laita sanahauksi vaikkapa jääkiekko kriisissä tai minun kirjoittamani juttu Keski-Pohjanmaa-lehdessä: Arvokeskustelua tarvitaan. Olivat ainakin kiinnostuneita Kokkolassa. Harvemmin jääkiekossa käydään riitävästi syvällistä keskustelua siitä, mikä on jääkiekkotoiminnan tarkoitus, kuinka saadaan lisää jääkiekkotuomareita, milloin puhutaan oikeista asioista oikeilla nimillä ja ennen kaikkea siitä, miksi jääkiekossa on väkivaltaa.
      Keskustellaan :)

      • Anonyymi

        Heitänpä tähän kysymyksen ja muun kommentin: miksi ihmeessä jääkiekkotuomariksi on vaikea saada nuoria, oli sitten kysymyksessä sitten tuo jääkiekko, jalkapallo jne. Aloitin koripallotuomarina ja siellä ei nälvitty, vaan hyviä koulutuksia jne. "Pesiksessä" olen ollut ja olen edelleen C-tason tuomari. Vihellän myös todennäköisesti koripallopelejä. Pidän myös koripallokerhoa pienellä paikkakunnalla ja siellä on 5-9-luokkalaisia 27 ilmoittautunutta ja keskiarvo on 14 oppilasta paikalla. En nyt ihan turhasta kirjoita. Kai se jotain kertoo, että koripallo kiinnostaa. Se, mitä puhut ennen kerhon alkua ja sen jälkeen, ratkaisee paljon. Onko jääkiekossa riittävästi sosiaalisen taidon omaavia esim. valmentajia. Eräs nainen kirjoitti joskus tästä. Entä suosiminen:isä valmentaja - poika pelaajana. Jos monipuolista tuomarikokemusta ja opetuslan työntekijää ei arvosteta jääkiekkopiirissä, missä olin, niin jokin on vialla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1302
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      77
      1263
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1211
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      985
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      916
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      831
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      682
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      667
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      53
      550
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      538
    17. 46
      533
    18. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      520
    Aihe