Mietityttää

Mitä ihmettä??? Miksi ihmeessä minulla on helppo ja hyvä olo kun Biden voitti Trumpin? Olen suomalainen, enkä Ammerikkalainen.
81087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Entne raumlaine Markku Ruotsila väitti Trumpin voittavan.

Onko Oton poika ?

Äänestä

Taidat ihan kuulopuheiden varassa tehdä omat johtopäätöksesi, sun olotila ei pitäisi muuttua ollenkaa vaikka kuka siellä olisi valittu.
Joko muutten jäit töistäsi eläkkeelle?

Äänestä

Otetaan vaan Amerikoista mallia ja heitetään kunnallisvaaleissa loputkin persut ulos valtuustosta. Tervemenoa populistit.

Äänestä

Perussuomalaiset voittavat. Suomi ensin ja rajat kiinni, rosvot linnaan, veroja alemmas.

Äänestä

Eläkkeellä???? Totta ihmeessä. Kaikki eläkkeelle, kun vielä pääsee. Sitten alkaa suomessa tapahtumaan, kun rautarouva Lepomäki on kokoomuksen puheenjohtaja ja sitä kautta pääministeri. Halla jussi valtiovarainministerinä ja Huhtasaari työministerinä. Silloin laitetaan suomi kuntoon ja voin kertoa, sitä ei laiteta kuntoon varakkaimpien ihmisten tuloja leikkaamalla. Ja on toki ymmärrettävää, että oikeisto ajaa rikkaiden etua ja vasemmisto duunarien asiaa. Olisi kumma jos oikeisto alkaisi duunareita hyysäämään. Tässä keskivälissä on hyvä huudella, paitsi jos saavat iden leikata eläkkeitä.

Äänestä
  • Aivan sama kuka näistä sinne pääsee. Nämä kaikki ovat saman asian ajajia.
    Itselle mahdollisimman hyvä liksa ensimmäiselle kaudelle, ja sitten pihalle. Siiheksi vain pitää järjestää itselle joku raha-automaatti yhdistyksen pääjohtajan tai sitran pääjohtajan virkanimike että pysytään miljoonan vuosituloissa.

    Äänestä

Pitää paikkaansa, että poliittisia virkoja kytätään enemmän itselle, kun kansan asioiden hoitaminen. Tälle on ihan nimikin. Verkostoituminen. Hyvin kun verkostoidut, niin ei enää putoa yhteiskunnan alempiin luokkiin. Pitää kuitenkin muistaa, että jokaisella suomalaisella on samaan mahdollisuus.

Äänestä

Koska valtamedia on aivopessyt sinut. En ymmärrä miten se on niin yleisesti mahdollista, niin läpinäkyvää aivopesu on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä ihmettä??? Miksi ihmeessä minulla on helppo ja hyvä olo kun Biden voitti Trumpin? Olen suomalainen, enkä Ammerikkalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu