Ajautuuko Suomi ajopuuna sotatantereeksi Idän ja Lännen välissä, päättäkö hallitus

Anonyymi

Joku kertoi miten mannerlaatat liikkuvat Amerikan presidentin vaalien tuloksen perusteella. Elitismin vastustaja Trump ei vielä ole täysin nujerrettu poliitikkona vaikka hallitus jo nauraa hänen historialleen.
Suomi on vahvasti sitoutunut Lännen tavoitteisiin ja uusi presidentti Atlannin takaa tuo lisää painetta Lännen valtapyrkimyksiin myös Itämeren alueella.
Suomen sijainti Natomaa Norjan itäisenä etuvartiona ja Ruotsin suojana lyhyen matkan ohjuksia vastaan tekee Suomesta taistelukentän Natomaan suojaksi.
Olisi hyvä keskustella miten kansalaisia suojataan jos joudutaan tositoimiin , koska hävittäjillä sitä ei kyetä tekemään , median olisi tämä kansalle kerrottava.
Perustuuko huoltovarmuuslaivaston ylläpito matkustajalaivoina , ei rahtiakuljettavina aluksina , massiiviseen siviilien siirtoon pois Suomen niemeltä sotatoimien alkaessa?
Siis Suomi uhrataan taistelutantereeksi millä puollustetaan Nato maa Norjaa ja siirretään taistelut naapurian Ruotsin maankamaralta itään Suomeen , kuten kävi WVII aikana.
Valitettavasti hallitus ei kerro kansalle totuutta joten joudumme arvailemaan johdon ja presidenttien suunnitelmia.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen ajatuskuvio , mutta lienee jo mietitty valtiojohdossa ja nähty hyväksi pysyä lännen rintamassa , vaikka hinta olisi kova kansalle. Valtioneuvostolla ja eduskunnalla hyvät ja pommituksia kestävät suojat , kansalaiset voivat paeta 70 luvulla rakennettuihin kellareihin.
      Presidentin suoja on parhain ohjuksia vastaan , mutta rajoittaa hänen liikkuvuutta.
      Sodan tullessa ei Niinistö pääse vapaasti Kesärantaan lomailemaan ja eduskuntakin joutuu rajoittamaan matkailuaan enemmän kuin korona aikana.

    • Anonyymi

      Kansa on vaalikarjaa mitä media ohjaa paimenkoiran tavoin kohti teurastamoa. Jos tulee sota karja kärsii ja eliitti hyötyy , kuten koronakriisi on osoittanut selvästi.
      Kukaan ei suojele kansalaista , eliitti suojelee itseään kaikin keinoin.
      Media voisi kertoa mitä tapahtuu kansalaiselle kun EU haluaa muuttaa voimatasapainoa idässä.

    • Anonyymi

      Länsliittouman aggressiivisen laajentumispolitiikan seurauksena on Eurooppa ajanut Ukrainan ja Valko Venäjän kaaokseen. Kansa kärsii ja köyhyys kasvaa.
      Armenian kansanmurha vaietaan kun NATO maa Turkki pommittaa siviilejä.
      Suomi tukee Naton toimia ja samalla kylvää pelkoa Itämeren alueella.
      Onko edessä sotilaallinen operaatio Länsiliittouman tavoitteiden saavuttamiseksi , kun Trump raivattiin rauhan miehenä pois pelikentällä?

    • Anonyymi

      Voisiko olla totta että joutuisimme sotaan Venäjää vastaan. Onko meillä mitään tarvetta sotaan ja jos on mikä on syy.
      Joku vanha pressa aikanaan sanoi että Venäjä ei vaadi meiltä mitään , emmekä me saa hyökkäämälla Venäjälle mitä tarvitsemme.
      Siis mitä hyökkäys Venäjälle antaisi Suomelle , Siperian kaasukentät?

    • Anonyymi

      Kuka meitä uhkaa?

      • Anonyymi

        Median mielestä meitä länsimaita uhkaa koko muu maailma.NATO on ainut voima median mielestä mikä suojaa länsimaita barbaarien hyökkäyksiltä.
        Hesari on jo ajautunut epätoivoon kun kukaan ei hyökkää Eurooppaan , vain EU haluaa laajentaa valtaansa muualle.


    • Anonyymi

      Hiroshima ja Nagasaki, mikä oli se valtio joka pudotti noihin kahteen kaupunkiin atomipommin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe