Tällä hetkellä tyyliin 70.000 ihmistä eivät saa ansiosidonnaista vaikka ovat maksaneet työttömyysvakuutusmaksun. Kaikkein köyhimmät kärsivät. Suurin osa kärsijöistä on tyyliin tarjoilijoita, kaupan myyjiä ja siivoojia. Kuka vastustaa ja jarruttaa? Ansiosidonnainen kuuluu kaikille.
Noin 40% ihmisistä luulee, että pitää kuulua liittoon, että saa ansiosidonnaisen. Liittoon kuullumistarve on suuri valhe. Vale, jota ay-liike ruokkii. Ansiosidonnaisen saa tänä päivänä, jos kuuluu työttömyyskassaan. Se vaatimus on kuitenkin absurdi. koska ansiosidonnainen kustannetaan yli 90%:sti valtion budjetista. Työttömyyskassan jäsenyys on vain pieni sivujuonne.
Ansiosidonnainen kaikille. Onneksi television ohjelmassa demarinainen sanoi, että hallitusohjelmassa on, tulossa on. Milloin? Puheista tekoihin ja eriarvoisuus pois.
Ansiodonnainen kuuluu kaikille. Milloin tulee? 70.000 vähäosaista kärsii.
50
99
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa on ollut oikeis t opuolueet johdossa viimeiset kaksikytvuotta.
M i ksi tuovat asian julkisuuteen ja halunaa nyt kun eivä t ole p äättämässä.
Vanhanen kaine. Ja sipillä olis ollut aikaa ji kaskyt vuotta laitaa asia t kun t oon. - Anonyymi
Ansiosidonnainen kuuluu niille ketkä kuuluvat liittoon tai työttömyyskassan jäsenmaksun maksaneille. Ei ns. vapaamatkustajille. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?
Toki jos ansiosidonnaista ruvetaan maksamaan ilman ehtoja kaikille niin silloinhan jo maksetut jäsenmaksut pitää palauttaa kaikille niitä maksaneille, eikö niin?
Mieti sitä- Anonyymi
Höpö höpö, kaikki sen maksaa, myös tulee pahanapäivänä saada vakuutuksesta takaisin. Räikeä epäkohta,, joka tulee pikimiten ratkaista. Maksut tileistä on juuri tätä vakuutusmaksua, jonka valtion korvaa. Ay-liitot saaneet siinäkin maksupuolen melkein pois, jonne vakkuutusmaksut menee Ay.johtajien makeaan elämään liittomaksuina, jopa 2x3 pääministerin palkoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Miten niin kaikki maksaa, oletko sekaisin tai jotakin? Jos et kuulu liittoon niin et maksa jäsenmaksua ja jos et kuulu työttömyyskassaan et maksa jäsenmaksua. Näin ollen et saa myöskään mitään palveluja saatikka korvauksia em. tahoilta.
Mieti edelleen... - Anonyymi
Valtio maksaa käytännössä koko ansiosidonnaisen, ei ay liitot, niin kuin annetaan ymmärtää, mutta maksut peritään kaikilta tähän tulolähteeseen työttömyyden aikana, se vapaamatkustajista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin kaikki maksaa, oletko sekaisin tai jotakin? Jos et kuulu liittoon niin et maksa jäsenmaksua ja jos et kuulu työttömyyskassaan et maksa jäsenmaksua. Näin ollen et saa myöskään mitään palveluja saatikka korvauksia em. tahoilta.
Mieti edelleen...Työntekijä maksaa siihen ja valtio. Ay-liike pääosin sivusta seuraaja kuluissa.
Räikeä kohta, kun noin saa mennä edelleen. Ei ole lainkaan oikeiusvaltio periaatteita mukana.
Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan peruspäivärahaa vastaavan osan maksaa valtio. Ansiosidonnaisen osan rahoittavat työnantajat ja työntekijät Työllisyysrahastolle maksettavien pakollisten työttömyysvakuutusmaksujen kautta. Työttömyyskassat rahoittavat lisäksi jäsenmaksuillaan 5 % ansiopäivärahoista.
Työttömyysvakuutusrahaston osuus ansiosidonnaisista rahoitetaan kaikkien työntekijöiden ja työnantajien maksamilla työttömyysvakuutusmaksuilla. Mikäli siis mielii saada maksamilleen vakuutusmaksuille vastinetta, on kuuluttava kassaan ?? MIKSI ??.
Valtio maksaa ansiosidonnaisesta noin 40 prosenttia. Työttömyysvakuutusrahaston osuus maksetuista ansiosidonnaisista 55,5 prosenttia ja työttömyyskassojen n 5 prosenttia. - Anonyymi
Johan vitsin murjasit, mene kysymään Rikulta onko valmis palauttamaan 300.000 sulle takaisin, voi tulla pettymys
- Anonyymi
Olen maksanut työttömyysjäsenkassan jäsenmaksut ja itsenityöllistämisessää yli 700€ kuussa eläkemaksuja mutta minulle ei kuulu lain mukaan lisäpäivät. Olen siis yrittäjä joten lainmukaiset lisäpäivät ei kuulu minulle! Joudun siis peruspäivärahalle ennen eläkettä. Töitä en ikäni takia saa. Onneksi ei työkkäri pakota edullisten sähkösopimisten puhelinmyyjäksi provisiopalkalla.
- Anonyymi
Tätä väärin kohtelua ei vasemmisto halua korjata, tulihan se hyvin esiin Niina Malmin kertomana, miksi demarit vastustaa tasa-arvoista kohtelua työelämässä ?
- Anonyymi
"Miksi demarit vastustaa tasa-arvoista kohtelua työelämässä?"
Ensinkin aktivointimallin isä on H. Parpo (SDP/Rauma) Filatovin toimikaudella. Lindström (Sin.) muutti osallistavan sosiaaliturvan aktivointimalliksi (3 h työtä/3 kk, palkka 9 €/pv), joten ansiosidonnaista keräävä TES-palkka ei toteudu demareiden aktivointimallilla. Sitten ihmettelevät itse tekojaan.
Toiseksi demarit ovat aina suosineet rekrytoinnissa korruptioita eli hakijoiden asettamista eriarvoiseen asemaan jo hakuvaiheessa. Rakenteellinen korruptio on arkipäivää demareilla.
- Anonyymi
Jos demarit haluavat pitää itseään työväen puolueena jatkossa, niin korjaavat heti tämän räikeän epäoikeuden suomalaisilla työmarkkinoilla, vaalit lähestyy pidetään mielessä.
- Anonyymi
Kun tämä räikeä epäkohta korjataan, niin palautetaanko liittojen yms. jäsenille vuosien varrelta maksetut jäsenmaksut? Vai tuleeko siitä uusi räikeä epäkohta jos näitä perittyjä rahoja ei saa takaisin. Eli siinäpä vapaamatkustajille kysymys pohdittavaksi.

Saako vuosien varrelta jälkikäteen myös saamatta jääneet ansiosidonnaiset, kun maksut on peritty, eli siinäpä kysymys pohdittavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako vuosien varrelta jälkikäteen myös saamatta jääneet ansiosidonnaiset, kun maksut on peritty, eli siinäpä kysymys pohdittavaksi.
Saat ansiosidonnaista välittömästi kun jäät työttömäksi ja olet kuulunut liittoon tai kassaan. Miten niitä ja miksi jälkikäteen voisi saada. Todella outo kysymys jota ei tarvitse pohtia.
- Anonyymi
Jos et maksa työttömyyskassaan et saa parempaa ansiosidonnaistakaan.
- Anonyymi
Ymmärtäisin jos liitot ottaisivat koko vastuun maksusuorituksista, mutta kun eivät ota sitä, liittojen jäsenmaksuilla pidetään yllä ainoastaan ay herrojen elintasoa tulopuolella.
- Anonyymi
Työntekijä ja työnantaja maksavat työttömyys vakuutusmaksua, valtio maksaa peruskorvauksen.
Kassoihin ja liittoihin kuuluvat maksavat lisää saadakseen ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan. Itse maksoin 40 vuotta ja viimeisinä vuosina se oli niin. 60 kuukaudessa.
Ikinä en ole nostanut ao päivärahaa, kun en ole ollut työttömänä.
Nyt olen jo pienellä eläkkeellä.- Anonyymi
Näin se juuri menee, mutta töitä oli hyvin tarjolla 70 luvulla, jolloin itsekin aloitin työelämän, nyt aika on jotenkin epävarma, vaikka tekevälle on aina paikka löytynyt.
- Anonyymi
Eihän kaikki saa henkivakuutustakaan, mikäli sitä ei itse ota ja maksa. Miksi siis pitäisi saada ansiosidonnainen päiväraha, jos sellaistalisäturvaa ei ole viitsinyt itselleen hankkia.
- Anonyymi
Juurikin näin. Ei lotossakaan ole mahdollisuutta voittaa ellei lottoa. Pitäisikö voitot jakaa myös niille ketkä eivät ole lotonneet. Mistä tällainen ajattelutapa on yleensä lähtenyt liikkeelle. Kateus ansiosidonnaista saavia kohtaan?

Ilmeisesti edelleen on oikeaa olla muiden maksumiehenä ja lottokuponkien maksajana, vaikka ei ole samaa oikeutta ansiosidonnaiseen, joka maksetaan kaikkien työtätekevien selkänahasta,.

Liittoihin kuulumattomat eivät kuuluisi saada liittojen neuvottelemia etuja automaattisesti. Esim lakisääteisesti on olemassa vain yksi palkallinen vapaapäivä, itsenäisyyspäivä. Liittokohtaisesti nämä vaihtelee siellä 5-7 päivän välillä vuodessa. sama koskee sairasajan palkkaa, lakisääteinen 9 päivää, liittokohtaiset jopa kuukausia jne jne. Muista eduista puhumattakaan.
Tässä on nyt sitä rusinat pullasta ajattelua, ei mene sellaisenaan läpi.
- Anonyymi
Juuri näin on!
Viisainta on kuulua Loimaan työttömyyskassaan ja hylätä AMMATTIYHDISTYSLIIKKEET , jotka ilmeisesti ja todellakin jarruttavat ja valehtelevat, ovat väkivaltaisia sen suhteen jos ei kuulu liittoon, että saavat pitää yllä pienipalkkaista orjatyövoimaa Suomessa.
Kaikillehan se kuuluu, koska maksetaan rahoitus valtion butjetista.
AY-maksut verotte vaan, eikä kierretä veroa.- Anonyymi
Lisään tuohon vielä, ottakaapa yhteys persuihin ja liittykää rintamaan äänestämällä, vai mitä se on kannattamaan, niin eiköhän asia hoidu kädenkäänteessä.....ei vasemmistolaiset voi vastustaa loputtomiin, vappusatasineen ja punalippuineen painukoot hiiteen .....kyllä niitä sitten hävettääkin......hi...hiii...
- Anonyymi
MTK verolle myös.
- Anonyymi
Täähän on helppoa maksa liiton jäsenmaksu niin pääset työttömyyden koettaessa ansiosidonnaiselle muuten turvat tukkoon ja lopettakaa ulina.
- Anonyymi
Mitä näitä vapaa-matkustajia oikein piisaa??
Helppoa ja selvää: kun kuulut liittoon ja maksat jäsenyydestä, saat ansiosidonnaista.
Jollei huvita maksaa, ei ansiosidonnaista....
Helppoa, - Anonyymi
Sama asia vakuutuksen kanssa: jollei oo vakuutusta ja tupa palaa, ei vakuutusyhtiö korvaa mitään....
- Anonyymi
Mistä kiikastaa Loimaalla .
- Anonyymi
EI KUULU. Et sinä saa palovakuutuksestkaan korvauksia jos talosi palaa ja vakuutusta ei ollut.
Ansiosidonnaisen saavat ne, jotka ovat hankkineet "vakuutuksen" ja liittyneet työttömyyskassaan (ei tarvitse siis liittyä ammattiliittoonkaan, mutta...). Ja saahan sitä Kelan työttömyyspäivärahaa, jos ei ole satastakaan raaskinut uhrata. Kaljaan ja tupakkaan kyllä rahaa aina riittää, mutta työttömyyden kohdatessa surkutellaan omaa tyhmyyttä.
Tyhmyydestä sakotetaan ja jos vakuutus on jäänyt maksamatta, ei korvauksia tipu. - Anonyymi
Työttömyyskassajärjestelmä on aivan käsittämättömän paska. Miten voi olla niin vaikeaa saada porukalle rahaa maksettua? Luulis, että tähän päivään mennessä olis jonkinlaista automaatiota avuksi tarjolla, mutta ei, ei vaan sitten millään asiat kehity muun maailman mukana.
- Anonyymi
Sossut omii jäsenilleen ne rahat, kun kuuluisi kaikille.
- Anonyymi
Samaanhan se eläkejärjestelmäkin perustuu, tietyt saavat aina suuremman osuuden erilaisilla ouduilla vasurien, kepulien ja kykypuolueen laskutoimituksilla muihin nähden. Työttömyydessä vaikuttaa tienesteihin AY-jäsenyys, eläkejärjestelmässä saa rahaa eläkemaksusta riippumatta tukijussin, poromiehen ja pk-yrittäjän tavoin huutamalla työstä ja 'huoltavarmuudesta' tai vanhan spurgun tavoin väittämällä olevansa 'Suomea rakentanut'. Ei niistä jaeta samoja rahoja kaikille, nykyiset 90-luvulla syntyneet naaperot pääsevät eläkkeelle vasta haudassa.
- Anonyymi
Valtiolla on nyt muita elätetettäviä kun ansiosidonnaista kuolaposkella odottavat jos ette ole huomanneet , menevät teidän ohi jonossa .
- Anonyymi
Aina on ollut ihmisiä, jotka vaativat suureen ääneen kaikkia etuuksia, ilmaiseksi. Esimerkkinä takuueläkeläiset, joiden ei ikupäivänä ole tarvinnut tehdä töitä, pitäisi saada joka vuosi valtavat korotukset. Kansalaiset maksavat veroja, jotta nämä vapaamatkustajat saavat takuueläkkeensä (osa on tehnyt koko ikänsä nk. pimeitä töitä, josta eläkettä ei ole kertynyt, osa on toki työkyvyttömiä koko ikänsä ja heille takuueläke kuuluu maksaa).
Nyt pitäisi maksaa ansiosidonnaista niillekin, jotka eivät ole vakuuttaneet itseään työttömyyden varalta, samoin ehdoin kun ne, jotka ovat vuosikausia maksaneet työttömyyskassan jäsenmaksua. Ja kun näille on kuitenkin Kelan työttömyyskorvaus, niin ei ihan tulotta jää. Siksihän se on olemassa.
Kaikki maksaa työttömyysvakuutusmaksuja, sairausvakuutusmaksuja jne. Eli onko niin, että joidenkin pitäisi esim. maksettuaan sairausvakuutusmaksuja, saada samalla tavalla ilmainen hoito ja leikkaukset yksityisellä puolella, kuin ne jotka ovat ottaneet ylimääräisen sairausvakuutuksen, joka korvaa kulut?
Kyllä se vaan on niin, kuin ylimääräiset vakuutukset on vapaaehtoisia, niin niillä saatu turva pitää erottua niistä, jotka eivät vaivaudu maksamaan "ansiosidonnaisen työttömyysturvan vakuutusta. Vakuutuksissa, esim. jos ei ole autossa kaskoa, ei aivan varmasti saa korvausta oman auton osalta kolaroinnissa jne."
Tulisko "yrittäjien ansiosidonnainen" maksaa niillekin, jotka eivät ole maksaneet yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksua? Tästä persut on hiljaa kuten muutkin vouhottajat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina on ollut ihmisiä, jotka vaativat suureen ääneen kaikkia etuuksia, ilmaiseksi. Esimerkkinä takuueläkeläiset, joiden ei ikupäivänä ole tarvinnut tehdä töitä, pitäisi saada joka vuosi valtavat korotukset. Kansalaiset maksavat veroja, jotta nämä vapaamatkustajat saavat takuueläkkeensä (osa on tehnyt koko ikänsä nk. pimeitä töitä, josta eläkettä ei ole kertynyt, osa on toki työkyvyttömiä koko ikänsä ja heille takuueläke kuuluu maksaa).
Nyt pitäisi maksaa ansiosidonnaista niillekin, jotka eivät ole vakuuttaneet itseään työttömyyden varalta, samoin ehdoin kun ne, jotka ovat vuosikausia maksaneet työttömyyskassan jäsenmaksua. Ja kun näille on kuitenkin Kelan työttömyyskorvaus, niin ei ihan tulotta jää. Siksihän se on olemassa.
Kaikki maksaa työttömyysvakuutusmaksuja, sairausvakuutusmaksuja jne. Eli onko niin, että joidenkin pitäisi esim. maksettuaan sairausvakuutusmaksuja, saada samalla tavalla ilmainen hoito ja leikkaukset yksityisellä puolella, kuin ne jotka ovat ottaneet ylimääräisen sairausvakuutuksen, joka korvaa kulut?
Kyllä se vaan on niin, kuin ylimääräiset vakuutukset on vapaaehtoisia, niin niillä saatu turva pitää erottua niistä, jotka eivät vaivaudu maksamaan "ansiosidonnaisen työttömyysturvan vakuutusta. Vakuutuksissa, esim. jos ei ole autossa kaskoa, ei aivan varmasti saa korvausta oman auton osalta kolaroinnissa jne."
Tulisko "yrittäjien ansiosidonnainen" maksaa niillekin, jotka eivät ole maksaneet yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksua? Tästä persut on hiljaa kuten muutkin vouhottajat.https://syt.fi/jaseneksi/testaa-oletko-tyottomyysturvassa-yrittaja/
Tutkipa valittaja, luulenpa että jäsenmaksun maksaneet ovat eri mieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina on ollut ihmisiä, jotka vaativat suureen ääneen kaikkia etuuksia, ilmaiseksi. Esimerkkinä takuueläkeläiset, joiden ei ikupäivänä ole tarvinnut tehdä töitä, pitäisi saada joka vuosi valtavat korotukset. Kansalaiset maksavat veroja, jotta nämä vapaamatkustajat saavat takuueläkkeensä (osa on tehnyt koko ikänsä nk. pimeitä töitä, josta eläkettä ei ole kertynyt, osa on toki työkyvyttömiä koko ikänsä ja heille takuueläke kuuluu maksaa).
Nyt pitäisi maksaa ansiosidonnaista niillekin, jotka eivät ole vakuuttaneet itseään työttömyyden varalta, samoin ehdoin kun ne, jotka ovat vuosikausia maksaneet työttömyyskassan jäsenmaksua. Ja kun näille on kuitenkin Kelan työttömyyskorvaus, niin ei ihan tulotta jää. Siksihän se on olemassa.
Kaikki maksaa työttömyysvakuutusmaksuja, sairausvakuutusmaksuja jne. Eli onko niin, että joidenkin pitäisi esim. maksettuaan sairausvakuutusmaksuja, saada samalla tavalla ilmainen hoito ja leikkaukset yksityisellä puolella, kuin ne jotka ovat ottaneet ylimääräisen sairausvakuutuksen, joka korvaa kulut?
Kyllä se vaan on niin, kuin ylimääräiset vakuutukset on vapaaehtoisia, niin niillä saatu turva pitää erottua niistä, jotka eivät vaivaudu maksamaan "ansiosidonnaisen työttömyysturvan vakuutusta. Vakuutuksissa, esim. jos ei ole autossa kaskoa, ei aivan varmasti saa korvausta oman auton osalta kolaroinnissa jne."
Tulisko "yrittäjien ansiosidonnainen" maksaa niillekin, jotka eivät ole maksaneet yrittäjien työttömyyskassan jäsenmaksua? Tästä persut on hiljaa kuten muutkin vouhottajat.Tukijussit ja poromiehet ovat porsasteelleet muiden rahoilla jo Lapin jälleenrakennuksesta ja siirtoväen asuttamisesta lähtien.
- Anonyymi
Köyhät kärsivät Suomessa ylipainosta huonon kepulaisen tukijussin tai poromiehen tuottaman paskan takia.
- Anonyymi
Kyllä ylipainoa aiheutta elintarviketeollisuuden E-koodisto, ei alkutuotanto eikä porotalous.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ylipainoa aiheutta elintarviketeollisuuden E-koodisto, ei alkutuotanto eikä porotalous.
Suomalaisten ylipainoisuudesta ei tarvitsisi puhua laisinkaan, mikäli söisimme kaikki vain vihreitä salaatteja, oransseja porkkanoita, punaisia punajuuria, keltaisia nauriita sekä monenvärisiä marjoja ja sieniä.

Onneksi eläintuotanto takaa riittävän hiilidioksidin fotosynteesiin, niin EU-Suomi ei ole vielä aavikoitunut.

Miten selität natriumglutamaatin (E621) aiheuttaman painonnousun maajussien tai poromiesten syyksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ylipainoa aiheutta elintarviketeollisuuden E-koodisto, ei alkutuotanto eikä porotalous.
Väitätkö todellakin japanilaisten pysyvän yhtä laihoina jos kittaisivat maitoa tai viljasta jalostettua kusiletkua suomalaisen sian tavoin. Totta on toki se ettei BMI-indeksi ole kovin luotettava mittari. Honkkeli lasketaan läskiksi, vaikka se on laihempi kuin alemman BMI-indeksin omaava lyhyempi pätkä. Vyötärönympärys kertoo paremmin kuka on läski ja kuka ei ole. Eihän tässä Kekkosen jalostamassa paskamaassa osata edes vaihtaa BMI-indeksi vyötärönympäryksen mittaamiseen. Savukoskella esimerkiksi vasemmistolainen koulunterveydenhoitaja mittaa 190 senttisen kepulin yhtä läskiksi kuin 160 senttisen kepuliskon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten selität natriumglutamaatin (E621) aiheuttaman painonnousun maajussien tai poromiesten syyksi?
Koska se ei aiheuta sitä. BMI-indeksi on muutenkin huono mittari. Vyötärönympärys ratkaisee. Moni esimerkiksi lännempänä on oikeasti läskempi kuin idässä, koska uskovat tuohon BMI-indeksi paskaan. 176 senttinen kepuli Urjalassa voi olla 189 senttistä liperiläistä kepulia lihavampia alemmasta BMI-indeksistä huolimatta. Eipä ihme miksi on niin paljon syöpiä, kepu ja vasurit kokareiden ja muun puoluesonnan kanssa työntävät etenkin Pirkanmaalla tuota BMI-indeksiä sopivaksi mittariksi. Pitkän ja pätkän ei toki kummankaan ole hyvä syödä juuri lihaa, viljoja ja perunaa tai juoda litra tolkulla maito ja myrkkyviljasta jalostettua olueksi kutsuttua ureaa. Tässä typerässä maassahan kehutaan miten 'ruotsinkielisillä on vähemmän sairauksi', ilmeisesti ruotsinkielisten pieni määrä ja saamat maataloustuet eivät vaikuta asiaan. En minäkään Närpiössä sairastelisi, jos joka vuosi tulisi lottovoiton verran maataloustuekea ja yritystuet vielä kaupanpäälliteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi eläintuotanto takaa riittävän hiilidioksidin fotosynteesiin, niin EU-Suomi ei ole vielä aavikoitunut.
Liha takaa, että suomalaiset kuolevat persesuolensyövän takia sukupuuttoon. Kepulillehan tärkeintä on kuitenkin raha, maanmiesten terveydestä viis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisten ylipainoisuudesta ei tarvitsisi puhua laisinkaan, mikäli söisimme kaikki vain vihreitä salaatteja, oransseja porkkanoita, punaisia punajuuria, keltaisia nauriita sekä monenvärisiä marjoja ja sieniä.
Niissäkin on kaikenlaisia myrkkyjä ja muita aineita. Yleensäkin pitäisi alkaa tutkimaan miten paljon paskakulttuurimme laukaisemat hormoonit aivoissa vaikuttavat sairaauksiimme ja läskiepidemiaan. Onko joku solumuisti vuodesta 1867, syö ja kittaa epäterveellistä sontaa tai kuole nälkään?
- Anonyymi
liittykää ammattiliittoon niin työttömyyden koittaessa tulee liitosta rahaa se ei ole tarkoitettu siipiveikoille jotka eivät ole halunneet maksaa liiton jäsen maksua.
- Anonyymi
Ammattiliiton jäsenyys kannattaa vain vähintään vuoden pituisissa kokoaikaisissa työsuhteissa, sillä työttömyyskassojen vaatimuksena on vähintään 10 kk:n kokoaikainen työsuhde kahden vuoden aikana TES:n ehdoin.
Demareiden käynnistämien korruptioiden johdosta/ansiosta/takia työmarkkinat ovat epävakaat, jolloin ammattiliittojen jäsenyys on turhaa osa-aikaisessa työsuhteessa ja työttömänä, sillä he ajavat vain omaa etuaan.
- Anonyymi
Ja taas kerran jankkaajalestalahkolaisen aloitukset, hyvin huomaa kuinka räpeltää ja väkyttää pallopaitoineen tässäkin ketjussa.
- Anonyymi
ihampa tuo on sama,Keskusta toi v.2015 38500 elätettävää,joilla ei ole oikea hätä (Islam).
Olisivat tuoneet Jesidejä,jotka kärsivät Haaviston tuomista Daesh terroristeista.
Keskusta on paska puolue, he eivät ole enään mitä olivat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883