Demareiden kannatus on taas laskusuhdanteessa, kun taas PS on noussut hiljalleen.
Jos demareiden kannatuksesta poistetaan koronalisä, sekä median yllinkyllin tarjoama kannatushype, niin demareiden kannatus olisi todennäköisesti jossain 15-17 prosentin hujakoissa. Jopa alhaisempi. Nimittäin jos huomioimme tilanteen keväästä tähän päivään, niin voimme yksiselitteisesti todeta, ettei demarit ole saaneet juurikaan mitään hyvää aikaiseksi. Jos suhteutetaan demareiden aikaansaannokset, eli plussat ja miinukset, niin plussapuoli näyttää valitettavasti varsin köyhältä ja miinuspuoli taas huolestuttavalta. Eli mitä demarit ovat tarjonneet äänestäjilleen, ja Suomen kansalle? Populismia, hypeä, hysteriaa, Sannaa. Niin ja Sannaa. Muistinko mainita Sannaa? Eikä taloustilanteen hallinta näytä ollenkaan ammattitaitoiselta.
PS on ihan toista maata. Se ei ole saanut koronalisää, eikä median apua, mutta silti kannatus on lähes samoissa lukemissa koronalisästä ja hypetyksestä nauttivan demareiden kanssa. Tämä kertoo yksiselitteisesti siitä, että PS on Suomen vahvin ja merkittävin puolue. Tietenkin tämä nyppii vihvervasemmistoleiriä.
Ei ole tuonut tulosta antipersuaktivismikaan. Vittuilua, herjaamista, valheita ja vääristelyä on nähty tonni kaupalla, mutta kuinka monta PS-kannattajaa on sillä saatu kääntämään takkinsa? Ja kun kannatus vain nousee! Voimmeko jopa kiittää omaan nilkkaan ampuvaa antipersuliikettä?
Perussuomi - Finland 2021/2023 <3
Jos demareiden kannatuksesta poistetaan koronalisä, sekä median yllinkyllin tarjoama kannatushype, niin demareiden kannatus olisi todennäköisesti jossain 15-17 prosentin hujakoissa. Jopa alhaisempi. Nimittäin jos huomioimme tilanteen keväästä tähän päivään, niin voimme yksiselitteisesti todeta, ettei demarit ole saaneet juurikaan mitään hyvää aikaiseksi. Jos suhteutetaan demareiden aikaansaannokset, eli plussat ja miinukset, niin plussapuoli näyttää valitettavasti varsin köyhältä ja miinuspuoli taas huolestuttavalta. Eli mitä demarit ovat tarjonneet äänestäjilleen, ja Suomen kansalle? Populismia, hypeä, hysteriaa, Sannaa. Niin ja Sannaa. Muistinko mainita Sannaa? Eikä taloustilanteen hallinta näytä ollenkaan ammattitaitoiselta.
PS on ihan toista maata. Se ei ole saanut koronalisää, eikä median apua, mutta silti kannatus on lähes samoissa lukemissa koronalisästä ja hypetyksestä nauttivan demareiden kanssa. Tämä kertoo yksiselitteisesti siitä, että PS on Suomen vahvin ja merkittävin puolue. Tietenkin tämä nyppii vihvervasemmistoleiriä.
Ei ole tuonut tulosta antipersuaktivismikaan. Vittuilua, herjaamista, valheita ja vääristelyä on nähty tonni kaupalla, mutta kuinka monta PS-kannattajaa on sillä saatu kääntämään takkinsa? Ja kun kannatus vain nousee! Voimmeko jopa kiittää omaan nilkkaan ampuvaa antipersuliikettä?
Perussuomi - Finland 2021/2023 <3
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kyvyttömyys alkaa näkyä hallituspuoueiden kannatuksessa. Viherpuna ei tuo leipää kansan pöytään.
Tässä vaiheessa persujen (ja kokkareidenkin) kannatus pitäisi olla huomattavasti demareita suurempi, mutta eipä vaan ole.
Se on merkki huonosta oppositiotyöskentelystä.
Nyt kun vielä tuo valehteleva Amerikan pelle joutui pois parrasvaloista, on ihan selvää, että persujen kannatus hukkuu omaan mahdottomuuteensa. Toisaalta taas se voi nostaa kokkareita.
PS kannatus suurempi kuin vihreiden ja vassareiden yhteensä.
Kyllä viherpuna tuo, toisin oli tällä hallituksella.
"27.12.2016 19:42
Vain noin neljännes suomalaisista on tyytyväisiä Juha Sipilän (kesk.) otteisiin pääministerinä, kertoo Helsingin Sanomat teettämänsä mielipidekyselyn pohjalta.
Sipilän aikaansaannoksia vähintään melko hyvinä piti 27 prosenttia vastaajista Helsingin Sanomien gallupissa. Vielä kesällä luku oli 39 prosenttia.
Sitä vastoin 45 prosenttia suomalaisista arvioi kyselyssä, että Sipilä on onnistunut pääministerinä melko tai erittäin huonosti.
Muiden hallituspuolueiden johtajista Timo Soiniin (ps.) tyytyväisiä oli 27 prosenttia ja Petteri Orpoon (kok.) 36 prosenttia vastaajista.
Tutkimus tehtiin 5.–15. joulukuuta ja siihen haastateltiin puhelimitse 1 000 yli 15-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa."
Millä voisi olla ? Eihän noiden väärennettyjen kyselyjen kanssa sellaiseen ole edes mahdollisuutta.
Usan demut niin mitä muuta niissä yhteistä täkäläisiin on kuin valehtelu, vappusatanen ja vanhusten hoitajamitoitus, demujen vaalivoitto jota kepulit ohjaa.
YKKÖNEN, ja yhä edelleen ykkönen SDP.
Onnittelut onnistuneesta politiikasta!
Minkähän laista se "onnistunut" politikka on sitten ollut, pää pensaassaistumista ja ilmoittautumista maksajiksi, siis veronmaksajien ilmoittamista maksamaan tuhlaajien laskuja, siis ulkomaan tuhlaajien. Omat nerokkaan poliittisen tulevaisuuden isänmaantoivot, seivovat rahaseinän edessä odottamassa ilmaista rahaa kaikille jaettavaksi, sitä rahaa joka maksaa itse itsensä takaisin. Se on sitä vihervasemmiston taikarahaa.
Siinä vaiheessa kun persukannattajien viisaammalle osastolle rupeaa aukenemaan persujen ilmatilanhallinta propagandistisin keinoin, saattaapi ruveta noi käppyrät näyttämään erilaiselta.
Kokoomuksen osaltahan tuo on jo tapahtunut, joten nyt persut koneisto käyntiin ja matu-jutut framille!
Ihan vinkkinä: ei sitten mitään itse keksittyjä mutu-matu-hömppää, vaan faktoilla pedattua, tarkistettua tietoa.
Perussuomalainen tiedottaminen on aina aitouutinen, faktapohjainen tosi. Sehän näjdään jo siinä kuinka kerromme totuuden usan pressavaaleista.
Naiset äänestää nyt PS ja nuoret
uutiset euroopasta syynä? päätön meno?
Nuorten keskuudessa on Persujen kannatus todella noussut, tästähän oli juuri tehty tutkimus että näin on tapahtunut.
Naiset
Naiset ovat ymmärtäneet ei ole mitään sellaista olemassa kuin "maltillinen muslimi"
Katsos virhemarginaalit. Ei demarit ole tippuneet eikä persut noussut.
Ok, eli mielestäsi virhemarginaali toimii juuri näin, eli aina demareille plussana ja persuille miinuksena. Miltä se tuntuu ampua omaan nilkkaan sarjatulta?
Kovin on oikeistolaista Halla-ahon talous- ja yhteiskuntapolitiikka. Paljon oikeistolaisempaa kuin Vennamon ja Soinin. Hyväksyvätkö rivipersut tämän.
Kansan etua ei ajeta oikeistolaisella, eikä vasemmistolaisella politiikalla. Sitä ajetaan suomalaisella politiikalla, joka kykenee kasvamaan ulos pölyttyneestä vanhanaikaisesta oikeisto-vasemmisto -akselista. Mutta mitäpä sinä tällaisesta ymmärrät, kun haet tietosi Räkättiverkostosta.
Jussi Halla-aho totesi mm. palkallaan pitää tulla toimeen. Ei ole kuultu moista demareilta eikä kokoomuksen edustajilta
joopajjoo ja samaan hengenvetoon sanoi ei palkankorotuksille, sitä ei onneksi ole kuultu demareilta. Halla ahon todetessa että palkallaan pitää tulla toimeen, tarkoittaa että vyötä on vaan kiristettävä.
Perus suomalainen tulee äänestämään tulevissa kuntavaaleissa perussuomalaisia, se on ainoa oikea tapa vaikuttaa, myös seuraaviin eduskuntavaaleihin, julkinen talous on saatava tasapainoon, sitä ei voi pitää yllä velkarahalla, maakuntasotea ei tule, koska yksinkertaisesti siihen ei ole rahaa.
Kaikki keinot käyttöön että saadaan tämä Viherhulluus torpattua, siihen
Onhan se todellakin totta, että katastrofaalisen KeKoSi-hallituksen jälkeen vihervasemmistovetoinen hallitus sai aikaan jonkunlaiset riemuirsekeet aikaan, mutta sitä ei kauaa kestänyt, kun paljastui, ettei hallituksella ole kovinkaan kummoisia eväitä lähteä korjaamaan edellisen hallituksen virheitä. Kun tämän jälkeen alkoi mittava mediamyllytys lähinnä Sannan ympärillä, sekä jonkin verran feminismin yms. mukavankivojen juttujen ympärillä, niin en ollut ollenkaan yllättynyt. Mielikuvallisella myllytyksellä korvattiin hallituksen puutteita, virheitä ja kädettömyyttä. Mielestäni tässä on menty jo ikävästi riman ali, kun vielä huomioidaan se, että nämä mediat hehkuttelevat 'Vastuullisella journalismillaan'. Samaan aikaan Perussuomalaisilta on vähennetty reippaasti näkyvyyttä uutisoitu vain maalittavia juttuja, ja tämä korreloi suoraan vihervasemmiston asennemaailmaan Perussuomalaisuutta kohtaan, joka taas kertoo sen, että media tukee vihervasemmistolaisuutta. Kyllähän tällainen toiminta näkyy ihan selkeästi ja se tässä huvittaakin, että kovasti tätä on yritetty kiistää ja huutaa päälle "vaarallista äärioikeistoa". Osaan kansasta tällainen voi upota, mutta jos pidetään koko kansaa tyhmänä, niin voi nilkka parka.
Anteeksi, mutta se oli perskekohallitus.
Pula-aho kannatti hallituksen silloista politiikkaa.
Suomen taloudessa on iso täysin korjaamaton rakennevalu vika ja se on julkisen rahoitus velkarahalla, johon hukataan miljardeja, ilman talouden kasvua.
"Perussuomalaisilta on vähennetty reippaasti näkyvyyttä uutisoitu vain maalittavia juttuja"
Se nyt vain näyttää olevan tosiasia, että persujen poliittiseen työkalupakkiin kuuluu maalittaminen, uhkaileminen ja vainoaminen - kohdistuen jopa tavallisiin kansalaisiin.
Eikö sinun mielestäsi näitä asioita tulisi nostaa esiin?
Voisit nyt rehellisesti kertoa, mitä perussuomalaiset ovat saaneet aikaiseksi eduskunnassa ja muualla Suomessa. Ne vasarajutut ja muut käräjillä käsiteltävät perussuomalaisten tekemät rikokset ovat pitäneet perussuomalaisten kannatuksen noinkin alhaalla.
Kieltämättä ikävää että tuollaiset yksittäisten idioottien tempaukset liitetään ps:ään vaikka eivät ole edes ps:n jäseniä
Täällä ei näköjään saa hallituksen menestymistä arvioida suhteessa aikaisempiin hallituksiin. En oikein ymmärrä mikä siinä mättää, menikö kepulla joyenkin huonosti?
"Perussuomalaisilta on vähennetty reippaasti näkyvyyttä uutisoitu vain maalittavia juttuja"
Halla-aho on ollut ruudulla kaksi kertaa viimeisen seitsemän päivän aikana ( uusinnat).
Mutta et vastannut kysymykseen:
koska näyttää olevan tosiasia, että persujen poliittiseen työkalupakkiin kuuluu maalittaminen, uhkaileminen ja vainoaminenkohdistuen joka kohdistuu jopa tavallisiin kansalaisiin, niin eikö sinun mielestäsi näitä asioita tulisi nostaa esiin?
Erikoista on, että itseään suurimpana ja kauneimpana pitävän oppositiopuolueen kannatus laskee enemmän kuin vetovastuussa olevan hallituspuolueen. Kertooko se sen kyvyttömyydestä puolueena vai puheenjohtajan naurettavan lapsellisesta esiintymisestä? Vain tutti puuttuu...
SDP tulee kyllä lärvi edellä tonttiin kunhan kansa herää mitään aikaan saamattoman
Marinin hypetyksestä , eri juttu miten kauan tämä "kangastus" kestää ?
Perussuomalaiset häviää kuin amerikkalaiset 'persut' - kansa ei jaksa enää jatkuvaa yhteiskuntaa repivää turhaa rähinöintiä, räksytystä ja asioiden vääristelyä ja valehtelemista.
Suomessakin halutaan rauhoittaa yhteiskuntaa ja lopettaa kansalaisten eriarvoistaminen ja halveksiminen.
Perussuomalset ovat täysin turhakepuolue, josta ei ole yhtään mitään hyötyä yhteiskunnallemme.
Ainut mitä ovat saaneet aikaan oli Sipilän hallituksessa kansalaisten kyykytyspolitiikka, koulutuksesta verorahojen jättileikkaukset ja kaupunkien varojen imeminen kuiviin.
SDP on koko kansaa yhdistävä puolue, joka ottaa huomioon kaikenlaiset ihmiset ja ajaa kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
Marinin hallitus on Suomen pelastus nyt koronakriisinkin aikana!
Kyllä on erikoinen näkemys, suomi on jaakuntamassa enemmän kuin koskaan, jos Sanna olisi oikeudenmukainen niin meno olis toista, ei olisi piteneviä ruokajonoja, ei asunnottomia yli 7000, köyhiä jne. Hallitus joutuu verojakin nostaa kovalla kädellä kun muuta ei voida kun rahoitetaan etelä euroopan velka maita, 7 miljadia, jostakin se revitään eli suomalaisten kukkarosta, kyyti tulee olemaan kylmää.
Demarit sai ääniä eniten vaaleissa mutta kuitenkin vain 21 prossaa kansasta heitä äänesti ja suurin osa sai pettyä kun arvo Antin lupaukset jäi. Itse äänestin persuja jo parissa edellisissäkin vaaleissa ja samaa jatkan.
Mitäs positiivista persut ovat saaneet aikaan koskaan yhteiskunnallemme ja Suomelle?!
EI yhtään mitään - täysin turha yhteiskuntarauhaamme jatkuvasti repivä joukko.
Perussuomalaiset jolla on enemmän valtaa kuin Vasemmistolla, vaikka eivät ole hallituksessa, Vasemmisto on turha rakkikoirapuolue jonka toivoisin katoavan mahdollisimman pian puoluerekisteristä.
Persujen+kannatuksesta+kun+poistetaan+urpolisä,+niin+kannatus+0%.
PS oli alunperin Kokoomuksen salajuoni porvarivallan saamiseksi muukalaisvihaa lietsomalla. Yhden hallituskauden PS nuolikin kunnon pyrkyrinä Kokoomuspersettä. Sitten kun PS keksi, että ihmisen kiihdyttämä ilmastonmuutos on suomalaisen vihervasemmiston salajuoni, niin sillä valheella ja kiihotuksella menivät kertaheitolla oikealta ohi Kokoomuksen. Enää ei tarvitse nuolla persettä, vaan nyt voidaan hetki olla kukkona oppositiossa huutelemassa puskista, vaikka asiantuntemus jää tyhjäpäiseen mölinään, valehteluun ja vääristelyyn.
Sekös Vanha komuakkaa korpeaa kun puolueen kannatus senkun vaan nousee, Seuraava pääministeri puolue on Perussuomalaiset,Kokoomus syö siltä tarjottimelta mitä Persut heille ojentaa,Keskusta anelee murusia kun vaan pääsee hallitukseen,muut puolueet ovat kuin rakkikoiria lahkeessa kiinni.Oikeastaan en tämäntapaista paskanjauhamistsa jaksa, viime viikko meni maalla pöllimetässä ei tullut viikkoon mieleen että Nettikone on olemassa, saunan jälkeen ei tarvinnut unta odotella.
Ehkä sekin sirkus vielä tässä elämässä nähdään. Jää nähtäväksi.
Ei pelkkä kannatus riitä, pitäis olla jotain uutta ja todellista tarjolla.
Trumpistinen perussuomalaisuus kitketään pois Suomestakin!
Rasismille STOP!
Aloitatte siis kansanvainot taas, no onhan vasemmistolla tuohon kokemusta.
Huvittavaa on se, että kokoomus on saanut MTV3 ja Ylen toimittajat pitkin syksyä rummuttaneet kaiket päivät kokoomuksen puolesta jopa ohjelmiin jakaiseen Lepomäki ym aina äänessä. Välttämättä äänestäjät ei jaksa samaa soopaa kuunnella.
Huuhaa, huuhaa, huuhaa, jos ei ole muuta tarjolla, kuin mamujen vastustaminen, nii huuhaata koko perspolitiikka.
Ei kannata tasoisillesi tarjota kuin asia kerrallaan, kun senkin ymmärtäminen tuntuu olevan kovinkin vaikeata.