Pieksämäki-Varkaus

Anonyymi

Tuolla välillä hurjia ylinopeuksia kun ei kamera kameraa, ainoa pönttö on Varkauden taajaman alkaessa ja sekin tyhjä. Sama on Pueksämäki-Suonenjoki välillä, kaahataan kuin mielipuolet, eräs päivä oli tiukka paikka, olisi tullut kolari jos en väistänyt pientareelle kun kaksi nuorta juippia kaahasi tiukassa paikassa ohi peräkkäin, sulkuviivojen kohdalla vielä, varmaan oli vauhtia 150-160 jos ei enemmänkin.
Miksi Pieksämäellä ei ole kameroita, eiyhtä ainutta kameraa saati että olisi tutkaratsia. Eikö poliisit enää pidä tutkaratsioita?

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korona sulkee ravintolat ja salakapakat aloittaa toiminnan.

    • Anonyymi

      Ei ne kamerat mitään auta, niiden sijainnit kyllä muistetaan. LP takaisin, mutta eihän nykyään oikea valvonta viranomaisia kiinnosta Helsingissä, ainoastaan se että valtiolle saadaan kerättyä rahaa.

      Syrjäseuduilta sitä rahaa ei saada tehokkaasti kerättyä, siksi myös ylinopeuksien valvonta keskittyy isompiin kaupunkeihin ja 5-tielle meno-paluu liikenteen aikaan.

    • Anonyymi

      Asemasillan liikennevalopylväässä Silmäaseman edessä on kamera punaisia päin ajavia varten.

      • Anonyymi

        Eivät pysty sen kameran kautta sakottamaan,ei merkintää kameravalvonnasta...satua koko juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät pysty sen kameran kautta sakottamaan,ei merkintää kameravalvonnasta...satua koko juttu.

        Se kamera on vain liikennevalojen ohjauksen vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kamera on vain liikennevalojen ohjauksen vuoksi.

        Ohjauksen?? Pieksämäellä ei ohjausta käytössä ,jos olisikin niin valot toimisivat älykkäästi eikä ohjausvaloina toimisi jalankulku valot niin kuin nyt optikkoliikkeen kohdalla. Ihan hanurista koko liikennevalot. Edelleen olen sitä mieltä ettei Pieksämäellä tarvittaisi yksiäkään liikennevaloja, kun vaan olisi normaali-ihmisen hermot käytettävissä. Pakkeliwalssin aikaan talkoo porukka toimii liikennevaloina.

        Onhan niissä ohjaus, näkeehän tuon jo puolisokeakin ja minun mielestä valot toimii riittävän hyvin. Pitää kyllä olla aika stressaantunut jos ei valoihin pariksi minuutiksi ehdi pysähtyä. Jos valoja ei olisi lainkaan niin kyllä torvet soisi, poikkikadulta ei "ruuhka"- aikaan pääsisi liikenteen joukkoon hitaammilla autoilla kuten kuorma-auto. Jalankulkijat eivät voisi ylittää Keskuskatua varsinkaan lapset joten älä viitsi puhua shittiä!

        Mihin järkeen perustuu se , että klo 18 maissa pysäytetään valoilla keskuskadun liikenne punaisella vaikka risteävältä tieltä ei tule ketään!!! Paskalta systeemiltä kaikkine ohjauksineen , ei mitään tolkkua! Kolme autoa peräkkäin keskuskatua ajaa mutta risteävät tiet täysin tyhjiä autoista ja jalankulkijoista ,kaikki tietää tämän ongelman . Torvia ei muuten liikenteeseen kuulu laskea. Just laitoin siitä ,että normihermoilla pärjää kaikkina aikoina Pieksun liikenteessä, ILMAN LIIKENNEVALOJA.

    • Anonyymi

      Onko siellä kuolleilla kylillä muka jotain elämääkin, poispäin varmaan.

      • Anonyymi

        No niitähän tässä yritetään sakottaakin.

    • Anonyymi

      Nyt on kansalaispoliisi ollut silmät auki ja vaatii oikeutta.. Käy laittamassa niitä kameroita sinne niin sitten niitä on siellä, mitä sinä tänne suomi24 sivulle tulet purnaamaan?! Ei näin, ei näin.

      • Anonyymi

        No voi voi kun jonkun nilkkaan kolahti pahasti aloitus viesti! Tuliko syyllinen olo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voi voi kun jonkun nilkkaan kolahti pahasti aloitus viesti! Tuliko syyllinen olo?

        Suoramyynnin kohdalla on yleinen nopeus 120 km/h. Siinä mummon helmat heilahtaa kun auto sujahtaa ohi kävelysauvoin ravissa kävellessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suoramyynnin kohdalla on yleinen nopeus 120 km/h. Siinä mummon helmat heilahtaa kun auto sujahtaa ohi kävelysauvoin ravissa kävellessä.

        Jahhvat tulkoon ja helemat paukkuu!

      • Anonyymi

        No olipas täällä Suomi24 poliisikin joka tuli tänne määrittelemään mitä tänne saa kirjoittaa ja mitä ei!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suoramyynnin kohdalla on yleinen nopeus 120 km/h. Siinä mummon helmat heilahtaa kun auto sujahtaa ohi kävelysauvoin ravissa kävellessä.

        Ei siellä mitään mummoja ole. Yhtä hele.vetin korpea. Melkein joka päivä tulee poliisit vastaan. Hienoa että tuli talvirajoitukset, nytkin on niin helevatan liukas talvikeli.

        Mummot lähtee ku hauki kaislikosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suoramyynnin kohdalla on yleinen nopeus 120 km/h. Siinä mummon helmat heilahtaa kun auto sujahtaa ohi kävelysauvoin ravissa kävellessä.

        Ei kyllä siinä suoramyynnin paikkeilla on jo se 150km/h. Sen jälkeen siirrytään poimunopeuteen.

    • Anonyymi

      Jos on pienet tulot, niin ei kannata nysvätä 20km/h ylinipeutta, samaan rahaan ajaa enemmän kunhan pitää vauhin alle kortinlähön nopeuden.

      Terveisin köyhä kaahari

      • Anonyymi

        Kivahan se on varsinkin joulun alla tai tammikuussa maksaa muutamankin satasen sakko, neljäsataakin kummasti kirpasee. Sillä kävisi hetken istumassa baarissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivahan se on varsinkin joulun alla tai tammikuussa maksaa muutamankin satasen sakko, neljäsataakin kummasti kirpasee. Sillä kävisi hetken istumassa baarissa.

        Salakapakassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salakapakassa

        Niin, ei sielläkään varmaan viina ole ilmaista.

    • Anonyymi

      Niin, kukin maksaa siitä mistä tykkää. Jotkut vauhista toiset viinasta.

      Rahaa saa kelasta.

      • Anonyymi

        Mulla kaksi vanhaa virvelin kelaa eikä kukaan maksa mistä mitään!

    • Anonyymi

      Tätä on osattu odottaa!
      Huvilakadun ja Savonkadun risteyksessä jalankulkija jäänyt koulubussin tönäisemäksi suojatiellä!
      Liian suuret ajonopeudet Pieksämäellä, tällaisen tilanteen sattuessa kuljettajat eivät ehdi reagoida. Hetkenkin katsominen muualle ja liian suuri nopeus niin näin sitten käy. Ei me turhia ole nuo nopeusrajoitukset ja lähes kaikki ajavat ylinopeutta kaupungissa.

      • Anonyymi

        60 vois olla sopiva rajoitus näille pitkille ja suorille kaduille.

    • Anonyymi

      Nyt se alko pieksämäkeläisten ralli kattomaan savon uutta nähtävyyttä, ääs-kaupan prismaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      116
      5010
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3623
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2450
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1568
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1540
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1454
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1272
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1168
    9. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      16
      1152
    10. 165
      1099
    Aihe