Erikoinen aamuliikenne tänään

Anonyymi

Aamulla autot kulkivat motarilla kohtuullisin turvavälein.
Kukaan ei hidastellut tai sekoillut ja liikennevirta kulki tasaisesti tiekohtaisia rajoituksia mukaillen.

Poikkeuksellisesti jopa vetoketju toimi loistavasti kahden moottoritien yhdistyessä, kun pidettiin maltilliset välit ja nopeudet tasaisina ...tyypilliset perässänuohoojat ja arkajalat olivat jääneet kotiin, sotkemasta liikennettä.

Lìikennettä oli kyllä vähän, mutta silti joku maleksija yleensä tukkii kiihdytyskaistoja.
Ainoastaan punainen aalto sattui tänään hieman keskimääräistä armottomammalle tuulelle, vaikkei liikennettä sinänsä ollut paljoa.

Hieno aamu, kerrankin pelattiin yhteen ilman nysväystä.

9

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ainoastaan punainen aalto sattui tänään hieman keskimääräistä armottomammalle tuulelle, vaikkei liikennettä sinänsä ollut paljoa." Punaisessa aallossa on tekoälyä. Haluttaessa pääväylän liikenne voidaan pysäyttää jokaiseen valoon ja seisottaa siinä maksimiajan, vaikka yksikään ajoneuvo tai jalankulkija olisi käyttämässä vihreää. Tuota harrastetaan etenkin pienemmillä liikennemäärillä.

      • Anonyymi

        Sillä pidetään kiireisimmät tunarit kurissa.


    • Anonyymi

      Ehkä se ongelma aines on siellä missä eivät muille haitaksi, kotona ja sielläkin toivottavasti käytetään kumia jos on onnistuttu kumppani löytämään.

      • Anonyymi

        Eihän mies voi tulla raskaaksi.


    • Anonyymi

      Ja sitten heräsit....

    • Anonyymi

      Tämä todistaa sen että liikenne on sujuvinta kun kaikki etenevät mahdollisimman samaa ja tasaista nopeutta tarpeeksi pitkillä turvaväleillä.

      • Anonyymi

        Koronakevät paljasti hyvin näitä työmatkaruuhkien aiheuttajia.
        Siellä muutamat köröttelivät 60kmh 80kmh-alueella
        ja jarruttelua tolppien kohdalla.

        Tyhjät tiet, niin ongelmayksilöt paljastuivat.

        Pitäisi varmaan tuupata tien sivuun, kun poliisikaan ei osaa noita juoppoja-mitälie, poimia pois maleksimasta.

        Ja kyllä se tieliikennelaki kieltää erityisen hitaasti ajamisen, eli ei siihenkään voi oikein vedota.
        Tietysti valvonnan puuttuminen, niin ei tule seuraamuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronakevät paljasti hyvin näitä työmatkaruuhkien aiheuttajia.
        Siellä muutamat köröttelivät 60kmh 80kmh-alueella
        ja jarruttelua tolppien kohdalla.

        Tyhjät tiet, niin ongelmayksilöt paljastuivat.

        Pitäisi varmaan tuupata tien sivuun, kun poliisikaan ei osaa noita juoppoja-mitälie, poimia pois maleksimasta.

        Ja kyllä se tieliikennelaki kieltää erityisen hitaasti ajamisen, eli ei siihenkään voi oikein vedota.
        Tietysti valvonnan puuttuminen, niin ei tule seuraamuksia.

        Ongelma on siinä että alle rajoitusten saa ajaa mutta yli ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on siinä että alle rajoitusten saa ajaa mutta yli ei.

        Oikeastaan ongelma on juurikin se, että ei uskalleta hyvissä olosuhteissa ajaa suurinta sallittua nopeutta. Ylinopeusyrjöt saavat vain syyttää itseään kun lisäävät nopeuseroa muhin nähden ihan itse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1835
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      461
      1179
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1063
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      841
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      786
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe