Olen nyt miettinyt paljon tätä meidän tapausta

Anonyymi

Mietteitä herättää se, miten homma etenee, tai siis ei etene. Koen, että olen ollut vetovastuussa, olen siis ainoa osapuoli, joka yrittää tökkiä suhdetta eteenpäin ilmaisemalla sen, mitä hänestä ajattelen. Tämä ei ole vastavuoroista, hän ei sano mitään vastaavaa. En saa kehuja, en rohkaisua, jotakin epämääräistä viestiä, joka voi tarkoittaa mitä vain. Minusta tämä on epäreilua. Ymmärrän, jos ei kiinnosta, muuten minulta ei ymmärrystä heru. Hän voisi vähän hävetä!

30

484

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tätä leikkiä järkevä jatkaa?

      • Anonyymi

        Sen olisi pitänyt loppua jo kolme vuotta sitten. Siitä kyllä kerrottiin, mutta sitä ei millään uskottu ja nyt on saatu erityispiirteisen elämä rikottua totaalisesti. Niiden jotka aloittivat tämän kaiken pitäisi todella hävetä. Menneet maalle piiloon, ettei tarttis nähdä häntä kenelle ovat aiheuttaneet monet kammottavat vuodet.


      • Anonyymi

        Kaikki oli sulle sitten vaan leikkiä ?
        Tai --- onhan se käynyt hyvin selväksi.
        Monen monta kertaa.
        Tässä yksi niistä.
        Mukavaa lauantaipäivää joltain.


    • Anonyymi

      Jutellaan tästä asiasta tässä ja nyt, jos vain annat tunnisteen jonka vain MINÄ tunnistaisin.

      • Anonyymi

        Ei. Jotain on tapahduttava irl.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Jotain on tapahduttava irl.

        Eli näette säännöllisesti? Hyvä ja tsemppiä jos asia on noin.


    • Anonyymi

      Miksi hänen pitäisi hävetä jos hän ei ole kiinnostunut sinusta. Kaikki on tainnut tapahtua vain sun oman pääsi sisällä.

    • Anonyymi

      Joskushan voi olla tilanne semmoinen, ettei oikein voi sanoa. Ja joskus ei oikein tiedä itsekään. Joskus menee vähän hämilleen eikä tiedä miten vastaisi, jos odottamatta tulee joku tilanne. Jos on kaksi vapaata ja suuret, selkeät tunteet, niin silloin pitäisi kyllä olla vastavuoroista. Mutta toinen voi silloinkin olla ujo tai epävarma, ei osaa tulkita sinua oikein, vaikka omasta mielestäsi annat täysin selviä vihjeitä. Jos olette varattuja tai muuten hankala tilanne, hän ei ehkä ole ymmärtävinään. Kiinnostuksen astekin vaikuttaa. Onko kiinnostunut ollenkaan, ihmisenä, ystävänä vai ihastuksena.

      • Anonyymi

        Ehkä ilmoitit vuosia sitten olevasi varattu ja hänen kiinnostuksensa ystävänä loppui siihen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ilmoitit vuosia sitten olevasi varattu ja hänen kiinnostuksensa ystävänä loppui siihen.

        Ei ole palajon nuoremmista oltu koskaan kiinnostuneita muuna kuin ystävänä, mutta enää ei olla sitäkään. Kiitos siitä isolle määrälle ihmisiä jotka ovat "puuttuneet" monin eri tavoin sellaiseen mikä ei heille kuulu lainkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole palajon nuoremmista oltu koskaan kiinnostuneita muuna kuin ystävänä, mutta enää ei olla sitäkään. Kiitos siitä isolle määrälle ihmisiä jotka ovat "puuttuneet" monin eri tavoin sellaiseen mikä ei heille kuulu lainkaan.

        Ollaanpas kiinnostuneita nuoremmista, älä tyrkytä tuota samaa paskaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaanpas kiinnostuneita nuoremmista, älä tyrkytä tuota samaa paskaa

        Sinä saat olla, puhuin vain itsestäni.


    • Anonyymi

      Lopeta hyvä ihminen, ei toinen ole kiinnostunut, jos ei osoita sitä mitenkään. Kyseessä ehkä joku kiero leikki, vedätys, geneerinen kosto, vitsi, mistä näistä häiriintyneiden mielenväänteistä ottaa selvän. Tee itse elämälläsi jotain järkevää.

      • Anonyymi

        Niinpä. Kaiken tapahtuneen takia ollut monta hyvin ahdistavaa vuotta. Ei ole enää yhtään jaksamista sellaiseen. Jos menettää jotain itselleen hyvin tärkeää ja sen takia puuttuu perurturvallisuudentunne niin ei ole mahdollista hyväksyä ketään "rikkojaa" elämäänsä. Täysin mahdoton ajatus minulle.


    • Anonyymi

      Luulen että hän häpeää jo, siksihän mitään ei tapahdu.

      • Anonyymi

        Tuskin, olisko ihan vaan unohtanut? Niinkuin pitääkin, jatka eteenpäin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin, olisko ihan vaan unohtanut? Niinkuin pitääkin, jatka eteenpäin

        Häpeä ihminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeä ihminen.

        Kiusaaja trolli taas vauhdis, setä/täti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiusaaja trolli taas vauhdis, setä/täti.

        Niinpä, setätäti käy itseki välillä heittämässä kiusausvettä kiukaaseen, enimmäkseen vain nauttii taustalla siitä, millaisia reaktioita saa aikaan kun feikkaa toisia ihmisiä...ja kuinka helposti nämä lähtee mukaan silloin kun ne ajattelee ton olevan nainen...


    • Anonyymi

      Jos tietäisin hänen kokevan meidän välit noin, minulta katoaisi kaikki tunteet heti. En kestä painostusta yhtään ja tää viesti on sellainen.

      • Anonyymi

        Ei multa :)


    • Anonyymi

      Kuinka voisi kiinnostaa, mies joka on täysin pimee.
      Kaikissa toimissaan ja lisäksi olet vuosikaudet harrastanut henkistä kiusaamista sekä täällä netin syövereissä ja oikeassa elämässä.
      Et osaa lopettaa, vaikka olen useita kertoja tuonut julki totuuden.
      En koskaan, missään olosuhteissa valitsisi sinua, minkäänlaiseen suhteeseen!
      Koska sinussa on valuuvikoja tusinan verran, lisäksi olet omahyväinen, ylpeä ja liian itserakas ihminen, kunnioittamaan toista ihmistä. Edelleenkään mitään suhdetta ei ole minulla ja sinulla. Ja mitään meitä ei ole koskaan ollut.

      • Anonyymi

        Taidat kirjoittaa minusta, karua tekstiä mutta ilmeisen totta.


      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus👍


    • Anonyymi

      Mua harmittaa miten toimin yhden ihmisen suhteen.

    • Anonyymi

      Kaikki ei pysty ilmaisemaan tunteitaan. Hän ei välttämättä halua sanallalailla kuin sinä.

      Se ettei hänen persoonansa osu sinun odotuksissa ei ole hänen vika. Jotkut tarvitsee kahdenkeskistä aikaa pystyäkseen ilmaisemaan tunteitaan. Osalla tapa ilmaista on erilainen kuin sinulla.Hän on mitä on,ja jos se ei kelpaa sellaisenaan, tuskin olette toisillenne oikeat. Kumpikin on oikea, mutta jollekin toiselle.

      Jos hän ei halua samaa kuin sinä tai on epävarma haluistaan, on hänellä siihen täysi oikeus ilman häpeää. Minusta on aika omanapainen lähtökohta, että pitäisi hävetä, jos ei toimi sinun ap:n toivomalla tavalla.

      Anna hänelle tilaa ja aikaa miettiä mitä hän haluaa. Jos et katso häntä odottamisen arvoiseksi, olet täysin vapaa jatkamaan matkaasi myös.

      • Anonyymi

        Oletko tyytyväinen tilanteeseesi ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tyytyväinen tilanteeseesi ?

        Ei tuo vastaus liittynyt tämänhetkisen tilanteeseeni. Omakohtaisiin kokemuksiin kyllä löyhästi.

        Olen ollut suhteessa ihmisen kansa, joka ei osaa ilmaista tunteitaan millään muulla tavalla kuin vaihtamalla autonrenkaat tms. tekninen auttaminen ja yhden kerran olkapäätä taputtamalla (7-8v aikana). Tunnetta hän ei osannut sanoa sanoilla, ei kosketuksella, ei läheisyydellä, ei läsnäololla, ei silmiin katsomisella. En vaatinut häntä muuttumaan, mutta kerroin mitä tarvitsen itse ollakseni edes jotenkuten tyytyväinen ja en myöskään voinut elää itse sellaisessa parisuhteessa enää. Tästä oppineena sanoisin, että jos toisen tyyli ilmaista asiaa ei ole riittävä, ette ehkä ole oikeita toisillenne.

        Ja kiitos kysymästä. Olen erittäin tyytyväinen elämääni. Olen saanut itseni takaisin. Saan toteuttaa itselle tärkeitä asioita, joita olen vuosia joutunut suppressoimaan. Molemminpuolista rakkautta minulla ei ole, mutta eiköhän senkin aika vielä tule joskus. Ei minulla ole kiire.


    • Anonyymi

      Minä olen introvertti. Ihmiset eivät tajua sitä. En ole myöskään tottunut siihen, että minua kehutaan. Se saa minut hämilleni. Läheisilleni olen avoin ja lämmin. Jos hän kokee käytökseni epäreiluna, hän voi etsiä itselleen jonkun muun, joka on oikeanlainen, varmasti hän löytää sellaisen. En kuitenkaan häpeä itseäni, tiedän olevani hyvä tällaisena.

    • Anonyymi

      Oletko ajatellut miltä asiat näyttää hänen näkökulmasta? Ehkä hän on epävarma? Oletko antanut ristiriitaisia mielikuvia? Kommunikoitteko suoraan toisillenne? Epäilyttää kun tämä viestisikin on allekirjoitettu nimettömänä. Itse ainakin olen valmis tekemään oman osani, mutta en voi enkä halua toimia epävarmana. En halua antaa kenellekään sillä tavalla valheellisia lupauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe