Kyky liikkua on Luojan suuri lahja, jonka saamme jo kohdussa. Lapsiveden kannattelema pikkuinen heiluu ja kääntyilee milloin mitenkin päin. Syntymän jälkeen joudumme kohtaamaan painovoiman, jonka voittaminen vaatii harjoitusta ja voimaa.
Lopulta useimmat meistä nousevat seisomaan ja kävelemään. Aluksi seisominen on horjuvaa ja meno muksahtelevaa. Tämä ei kuitenkaan saa lasta luopumaan opettelusta. Isä ja äiti, siskot ja veljet kannustavat pientä.
Vähitellen meno muuttuu varmemmaksi, ja jotkut oppivat seisomaan ja kävelemään jopa nuoralla. Minulta tämä nuorison suosima harrastus ei mainittavasti suju, mutta tasapainon kannalta on kuulemma tärkeää suunnata katse eteen, ei alas.
”Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä tästä että tulevasta elämästä”, neuvoi Paavali Timoteusta (1. Tim. 4:8). Usko on Jumalan viitoittama tie, joka johtaa halki ajan vaarojen ikuiseen kotiin. Tämän tien kulkeminen ei Jeesuksen mukaan ole kevyttä tai helppoa, vaan ristin kantamista (Matt. 16:24). Siksi tien kulkija saattaa usein tuntea itsensä kompastelevaksi taaperoksi, joka ei ikinä opi kävelemään kunnolla. Silti isä, äiti ja sisarukset kannustavat häntä.
Paavali rukoili veljiään ja siskojaan kannustaen: ”Minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.” (Ef. 3:14–16.) Kun tällainen pyyntö toteutuu, emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ihmisten pelinappuloina (Ef. 4:14). Kristuksen ruumiin jäseninä saamme kasvaa entistä lujemmin kiinni häneen ja vahvistua hänen omiensa keskinäisessä rakkaudessa (Ef. 4:15–16).
Sairastumisen tai loukkaantumisen jälkeen saatamme joutua opettelemaan kävelemisen aivan uudestaan. Se on taito, joka vaatii jatkuvaa harjoittamista. Samoin hengellinen askeltaminen on taito, jossa on turha luulla tulleensa valmiiksi: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu”, varoitti Paavali (1. Kor. 10:12).
Meistä jokainen on altis kompastelemaan, loukkaantumaan ja sairastumaan. Siksi Jeesuksen omat auttavat lempeästi toisiaan takaisin jalkeille: ”Veljet, jos joku teistä tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal. 6:1–2.)
Näidenkin opetusten kautta Kristus itse hiljaa toimii kärsivällisenä kasvattajana, joka ei anna toivomme sammua. Jesajan profetia rohkaisee meitä: ”Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä ei hän sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä, vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan. Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat.” (Jes. 42:1–4.)
Teksti: Mikko Pisilä
Jumala tukee horjuvaa
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jumala tukee horjuvaa.
Synnynnäisestä selkärankahalkiosta kärsivät ovat eri mieltä, samoin muiden synnynnäisten vammojen rampauttamat.
Mainostamanne epäjumala on naurettava, iljettävä ja hänen olemassaoloonsa uskova on säälittävä ali-ihminen. Tuota epäjumalaa mainostava on rikollinen ja kuuluu eristysselliin vedelle ilman leipää, kunnes ymmärtää ettei epäjumala osaa edes mainosmiestään ruokkia.- Anonyymi
26 Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.
27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.
28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.
29 Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.
30 Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.
31 Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."- Anonyymi
29 Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.
30 Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085