Jumalan voima ja viisaus Kristuksessa

Ko­rint­ti oli tär­keä kaup­pa­kau­pun­ki ja Krei­kan kau­pun­geis­ta vä­ki­rik­kaim­pia. Vä­es­tö koos­tui mo­nis­ta eri kan­sal­li­suuk­sis­ta, ja myös idän mys­tee­rius­kon­noil­la oli pal­jon kan­nat­ta­jia. Paa­va­li saa­pui Ko­rin­tin seu­ra­kun­taan toi­sel­la lä­he­tys­mat­kal­laan to­den­nä­köi­ses­ti vuon­na 50.

Vii­saus tai op­pi­nei­suus ei pe­las­ta

Paa­va­lin viit­taus ”vii­sai­siin” ja ”op­pi­nei­siin” (1. Kor. 1:20) kat­taa sekä kreik­ka­lai­set et­tä juu­ta­lai­set seu­ra­kun­nan jä­se­net. Kreik­ka­lai­sil­la oli maal­lis­ten mit­ta­pui­den mu­kaan pal­jon in­hi­mil­lis­tä vii­saut­ta, jon­ka avul­la he ky­ke­ni­vät pu­hu­maan ja väit­te­le­mään asi­as­ta kuin asi­as­ta ja rat­kai­se­maan mo­ni­nai­sia on­gel­mia. Juu­ta­lai­set puo­les­taan ar­vos­ti­vat op­pi­nei­suut­ta.

Paa­va­lin mu­kaan mi­kään tä­män maa­il­man vii­saus ei voi saa­da ai­kaan sitä, min­kä ris­tin sa­no­ma on teh­nyt. Apos­to­li ki­teyt­tää: ”Ju­ma­la on kyl­lä osoit­ta­nut vii­sau­ten­sa, mut­ta kun maa­il­ma ei omas­sa vii­sau­des­saan op­pi­nut tun­te­maan Ju­ma­laa, Ju­ma­la kat­soi hy­väk­si ju­lis­taa hul­luut­ta ja näin pe­las­taa ne, jot­ka us­ko­vat.” (1. Kor. 1:21.)

Ris­tin sa­no­ma näyt­täy­tyy hul­luu­te­na

Ju­ma­lan tar­koi­tus on pe­las­taa maa­il­ma ris­tin sa­no­man kaut­ta (1. Kor. 1:18). Juu­ta­lai­set et­si­vät kui­ten­kin ih­me­te­ko­ja ja kreik­ka­lai­set vii­saut­ta. Juu­ta­lai­sil­le ih­me­te­ot ja yli­luon­nol­li­set mer­kit oli­vat pyr­ki­mys­tä tun­nis­taa Mes­si­as ja tä­män tuo­ma va­pau­tus. Kreik­ka­lai­sil­le taas in­hi­mil­li­nen, fi­lo­so­fi­nen vii­saus oli yl­pey­den ai­he.

Paa­va­li kui­ten­kin ju­lis­ti ai­no­aa pe­las­tuk­sen tie­tä: ris­tiin­nau­lit­tua Jee­sus­ta Kris­tus­ta (1. Kor. 1:23). Juu­ta­lai­sil­le se oli her­jaus­ta, kos­ka he odot­ti­vat po­liit­tis­ta va­paut­ta­jaa, so­tu­ri­ku­nin­gas­ta, joka ei ole ul­ko­nai­ses­ti heik­ko vaan voi­ma­kas.

Kreik­ka­lais­ten taas oli mah­do­ton us­koa ris­til­lä kuol­lee­seen Mes­si­aa­seen. Hei­dän ajat­te­lus­saan ris­til­lä kuo­li­vat vain ri­kol­li­set. Toi­sek­seen koko aja­tus ih­mi­sek­si tul­lees­ta Ju­ma­las­ta oli heil­le mah­do­ton. Kreik­ka­lai­ses­sa ajat­te­lus­sa ni­mit­täin ai­neel­li­suus edus­ti pa­haa ja näin ol­len kaik­ki ju­ma­luus voi ol­la vain hen­keä.

Us­ko on ava­raa ar­moa

Paa­va­lin ju­lis­ta­mas­sa ris­tin sa­no­mas­sa il­men­tyy Ju­ma­lan pe­las­ta­va voi­ma. Ky­sees­sä on lo­pul­ta Ju­ma­lan vii­sas suun­ni­tel­ma. Oma­na ai­ka­naan kirk­koi­sä Au­gus­ti­nus poh­dis­ke­li Ju­ma­lan rak­kau­den sa­lai­suut­ta ja so­vi­tus­työ­tä:

”Mei­dän so­vi­tus­tam­me Kris­tuk­sen kuo­le­man kaut­ta ei saa kä­sit­tää niin, et­tä Poi­ka oli­si so­vit­ta­nut mei­dät, jot­ta Isä joka vi­ha­si mei­tä (syn­tim­me täh­den) al­kai­si­kin ra­kas­taa mei­tä. Ei, mei­dät so­vi­tet­tiin Hä­nen kans­saan, kun hän jo ra­kas­ti mei­tä huo­li­mat­ta Hä­nen vi­hol­li­suu­des­taan mei­tä koh­taan mei­dän syn­tim­me täh­den.”

Pää­si­äi­nen hei­jas­taa kris­ti­nus­kon ydin­tä. Pe­las­tus an­ne­taan lah­jak­si – Ju­ma­lan rak­kaut­ta ei voi an­sai­ta. En­sim­mäis­ten vuo­si­sa­to­jen kris­ti­tyt il­mai­si­vat tä­män osu­vas­ti: ”Hän py­him­mäl­lä pii­nal­laan, hän kat­ke­ral­la kuo­lol­laan ja ylös­nou­se­mi­sel­laan toi mei­dät ar­moon ava­raan” (Vk. 95:2).

Ris­to Räi­hä