Joulun perinteisiin kuuluu, että järjestetään lukuisia hartaus- ja joululaulutilaisuuksia, joihin ihmiset osallistuvat runsaslukuisesti. Myös monissa kodeissa luetaan jouluevankeliumi.
Jumalan sana on jouluna läsnä monien sellaistenkin ihmisten elämässä, jotka eivät sitä muulloin koe tarpeelliseksi.
Jumalan siunaus ja varjelus
Meillä suomalaisilla on tänä itsenäisyytemme ja uskonpuhdistuksen juhlavuotena ollut aihetta ja mahdollisuus pysähtyä tarkastelemaan kaikkivaltiaan Jumalan siunausta ja varjelusta. Se on ollut läsnä kansakuntamme vaiheissa sekä myös henkilökohtaisesti yksittäisen ihmisen elämässä.
Jumalan sanan perustalta nousevat arvot ovat pitkään olleet yhteiskunnassamme ohjaavina tekijöinä. Tällä on ollut kansakunnallemme suuri siunaus.
Rukouksen voima
Jumalaan turvaavan ihmisen elämässä rukous on usein mukana arkipäivänkin keskellä. Rukouksen merkityksestä ja siunauksesta on tarpeen kuitenkin muistuttaa.
Jumalan salliessa vaikeita aikoja kansakuntien keskuudessa kuulemme, kuinka rukous nousee ihmisten mieliin aivan kuin automaattisesti. Samoin moni ihminen kertoo rukoilevansa omien vaikeuksiensa keskellä.
Usein myös kirkkomme jumalanpalveluksissa kuulee rukoiltavan seurakuntalaisen puolesta, kun joku on pyytänyt esirukousta. Ilmentääkö rukouksen tarve syvällisesti ihmistä Jumalan luomistekona?
Henkilökohtainen usko
Paavali muistelee, kuinka hän aikaisemmin epäuskoisena eläessään oli pilkkaaja, vainooja ja häpäisijä, mutta sai Jeesuksen tähden syntinsä anteeksi ja uuden suunnan elämälleen. Hän oli itse saanut kokea löytäjän ilon.
Paavali tahtoi myös neuvoa Timoteuksen kautta niitä uskoon autettuja, jotka olivat vaarassa eksyä pois kaidalta tieltä, että he pysyisivät lujina. Oli esiintynyt vieraita oppeja levittäneitä, jotka pyrkivät eksyttämään uskon käsittäneitä efesolaisia. (1. Tim. 1:1–11.)
Paavali puhuu omasta kohdastaan, kuinka hän on saanut uskon lahjan kautta pelastuksen. Se kertoo siitä, että uskon lahjan vastaanottaminen ja säilyttäminen on henkilökohtainen asia.
Tämä henkilökohtaisesti uskolla vastaanotettavaksi tarkoitettu sana kutsuu tänäkin jouluna jokaista henkilökohtaisesti. Sana kutsuu säilyttämään uskon lahjan. Se kutsuu syntiensä vaivaamaa ja murheellista ihmistä armon osallisuuteen.
Pelastuksen sana
Enkelit välittivät paimenille jouluevankeliumin sanoman lupauksen lapsen syntymästä. Jouluevankeliumi on aina yhtä virvoittava ja uskoa vahvistava.
Sanoma siitä, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, on varma ja vastaanottamisen arvoinen. ”Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin” (1. Tim 1:15).
Uskon kautta autuaat
On suuri kiitollisuuden aihe, että Jumalan siunaus on ollut läsnä kansakuntamme vaiheissa. Kuolemattoman sielun kannalta kaikkein tärkeintä on se, että maailmaan tulleen Kristuksen syntien sovitustyö on uskon kautta henkilökohtaisesti omana.
Jumalan sanan alla voi kokea Paavalin tavoin olevansa syntisistä suurin. Kuitenkin uskomalla Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalle ihminen on autuas.
Hannu Tervonen
Vastaanottamisen arvoinen sanoma
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vastaanottamisen arvoinen sanoma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875