Usko tulee kuulosta

Ih­mi­sen tar­vit­see kuul­la Ju­ma­lan sa­naa, jot­ta hä­nen sy­dä­mes­sään voi syn­tyä pe­las­ta­va us­ko.

Maa­il­man alus­ta al­ka­en Ju­ma­lan elä­vä, ju­lis­tet­tu sana on ta­voit­ta­nut ih­mi­siä: ”Mo­net ker­rat ja mo­nin ta­voin Ju­ma­la pu­hui isil­lem­me pro­feet­to­jen suul­la, mut­ta näi­nä vii­mei­si­nä ai­koi­na hän on pu­hu­nut meil­le Po­jas­saan – – ” (Hepr. 1:1–2).

Ju­ma­la pu­hui ih­mi­sil­le pro­feet­to­jen ja Poi­kan­sa Jee­suk­sen kaut­ta. En­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan Jee­sus lä­het­ti ope­tus­lap­sen­sa ju­lis­ta­maan Py­hän Hen­gen voi­mal­la evan­ke­liu­mia kaik­keen maa­il­maan (Luuk. 24:47–48).

Us­kon lah­jan syn­ty­mi­sek­si on vält­tä­mä­tön­tä, et­tä Ju­ma­lan sa­naa ju­lis­te­taan ja kuul­laan. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa: ”Kuin­ka he voi­vat us­koa sii­hen, jos­ta ei­vät ole kuul­leet? Kuin­ka he voi­vat kuul­la, el­lei ku­kaan ju­lis­ta?” (Room. 10:14).

”Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta, mut­ta kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen sana” (Room. 10:17). Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa Pyhä Hen­ki voi ava­ta ih­mi­sen kor­vat kuu­le­maan ja sy­dä­men vas­taa­not­ta­maan evan­ke­liu­min. Kun Pyhä Hen­ki te­kee työ­tään, ih­mi­nen al­kaa ym­mär­tää saar­nat­tua sa­naa. He­rän­nyt ih­mi­nen tun­tee sy­dä­mes­sään: Tämä sana ei ole ih­mi­sen sa­naa, vaan Ju­ma­lan sa­naa, Kris­tuk­sen evan­ke­liu­mia. Sitä Py­hän Hen­gen saa­neet ih­mi­set mi­nul­le ju­lis­ta­vat.

Ju­ma­la voi ava­ta ky­se­le­väl­le ih­mi­sel­le hä­nen tah­ton­sa mu­kai­sen mie­len. Sil­loin he­rä­tet­ty ih­mi­nen sa­noo Kor­ne­liuk­sen ta­voin: ”Nyt olem­me kaik­ki tääl­lä Ju­ma­lan edes­sä kuul­lak­sem­me, mitä Her­ra on käs­ke­nyt si­nun pu­hua" (Ap. t. 10:33).

Evan­ke­liu­min saar­nan kaut­ta Ju­ma­la voi syn­nyt­tää us­kon ih­mi­sen sy­dä­mes­sä. Evan­ke­lis­ta Luu­kas to­dis­taa: ”Pie­ta­rin vie­lä pu­hu­es­sa las­keu­tui Pyhä Hen­ki kaik­kiin, jot­ka oli­vat hä­nen sa­no­jaan kuu­le­mas­sa” (Ap. t. 10:44).


Kuu­le­vat kor­vat ja kät­ke­vä sy­dän

Jee­sus opet­taa Vuo­ri­saar­nas­sa Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen ja sen us­ko­mi­sen tär­key­des­tä. Opet­ta­es­saan hän käyt­tää ver­taus­ta kah­des­ta ra­ken­ta­jas­ta. Kal­li­ol­le ta­lon­sa ra­ken­ta­nut mies on ih­mi­nen, joka kuu­lee Ju­ma­lan sa­nan ja us­koo sen. Hä­nen elä­män­sä on us­kon kaut­ta ra­ken­net­tu Kris­tus-kal­li­ol­le. Se kes­tää ajan myrs­kyis­sä ja kuo­le­mas­sa. Hie­kal­le ta­lon­sa ra­ken­ta­nut mies ku­vaa ih­mis­tä, joka ei us­ko kuu­le­maan­sa Ju­ma­lan sa­naa. Epä­us­ko osoit­tau­tuu sor­tu­vak­si pe­rus­tak­si elä­män myrs­kyis­sä ja en­nen kaik­kea kuo­le­mas­sa (Matt. 7:24–27).

Raa­mat­tu va­roit­taa mei­tä ole­mas­ta kuin ne Van­han tes­ta­men­tin ih­mi­set, jot­ka ei­vät us­ko­neet kuu­le­maan­sa Ju­ma­lan sa­naa: ”Heil­le ei kui­ten­kaan ol­lut mi­tään hyö­tyä sa­nas­ta, jon­ka he kuu­li­vat, kos­ka he ei­vät us­ko­neet ei­kä se näin su­lau­tu­nut hei­hin” (Hepr. 4:2).

Us­ko­ne­lä­mää hoi­ta­mas­sa

Ju­ma­la pu­huu meil­le Py­hän Hen­gen kaut­ta sa­nan saar­nas­sa, Kris­tuk­sen seu­ra­kun­nas­sa. Ju­ma­lan sa­nal­la hoi­de­tus­sa omas­sa­tun­nos­sa pu­huu myös Ju­ma­lan ää­ni. Il­mes­tys­kir­jan seu­ra­kun­ta­kir­jeis­sä Jee­sus ke­hot­taa seit­se­män seu­ra­kun­nan kris­tit­ty­jä ja mei­tä tä­män päi­vän us­ko­vai­sia: ”Jol­la on kor­vat, se kuul­koon, mitä Hen­ki sa­noo seu­ra­kun­nil­le” (Ilm. 2:7).

Mei­dän us­ko­vais­ten on hyvä lu­kea myös Py­hää Raa­mat­tua, Ju­ma­lan sa­naa sekä kes­kus­tel­la sii­tä yh­des­sä. Se ank­ku­roi mei­dän us­kom­me Ju­ma­lan sa­nan kes­tä­väl­le pe­rus­tal­le. ”Si­nun sa­na­si on lamp­pu, joka va­lai­see as­ke­lee­ni, se on valo mi­nun mat­kal­la­ni” (Ps. 119:105).

Ju­ma­la, ra­kas tai­vaal­li­nen Isäm­me ky­syy meil­tä lap­sen us­koa, kuu­li­ai­suut­ta Ju­ma­lan sa­nal­le ja evan­ke­liu­mil­le val­ta­kun­nas­saan.

Jaak­ko Kal­ta­ka­ri