Valtamedia keskustelee monesti valtion talouden hoihosta . Moni vannoo työllisyyden kasvun nimiin kestävyys vajeen torjunnassa sekä vastustaa eliitin etujen kaventamista verotuksella tai muilla keinoilla.
Trump nosti esille myös toisen näkökannan , julkisen sektorin massiiviset menot.
Nyt tämä herra suorasuu on vaiennettu ja Itärannikon vihervasemmisto saa jatkaa ylellistä elämää muiden kustannuksella täältä ikuisuuteen.
Meillä kotimaassa on sama tilanne , julkinen sektori on yli kolmannes yksityisen sektorin työntekijöiden määrän verrattuna ylittää jo 630000 , kolmannes elää työntekijöistä verovaroilla. Tähän on lisättävä maanomistajat , merimiehet , lentäjät, lennonjohtajat , Solidiumin ja VAKE:n henkilöstö yms.
Tuollaisen henkilöstön palkanmaksuun ja eläkkeisiin tarvitaan valtava summa rahaa , mikä verovaroilla ja lisävelalla pitää kustantaa.
On aivan turha uneksia 30000 tai 120000 lisätyöllisen työllistyminen yksityiselle sektorille riittää maksamaan veroja millä kustannetaan yli 630000 halintovirkailijan palkka.
Jos virkamiehen palkka 6000 euroa kuussa tarvitaan 6 pienipalkkaista palkansaajaa maksamaan vero mikä virkailijan palkanmaksuun tarvitaan.
Median olisi aika lopettaa eliitin etuoikeuksia tukeva puolitotuuksiaen julkaisu ja kertoa tosiasiat kansalaisille. On hyvä miten Q liike on ottanut asian esille , mutta sen viesti on verrattavissa Suomalaisten iltapäivälehtien uutisoinnin tasoon.
Hallitus on eliitin ylivallan vanki ja valtio matkalla suuriin vaikeuksiin
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jäitä hattuun.
Suomalaisista kotitalouksista 60% saa enemmän tulonsiirtoja ja muita tukia kuin maksaa veroja.
Pienituloinen ei koskaan joudu maksamaan edes omia kulujaan veroina saati sitten muiden palkkoja.
Meillä pienenpieni osa kansasta maksaa lähes kaikki verot, mutta joko elää omillaan tai saa enemmän etuja kuin maksaa.
Eliittiä on ne, jonka ei tarvitse maksaa edes omaa elämistään kuin aateliset aikoinaan.- Anonyymi
Maanomistajat ovat tätä aatelia , jotka käytännössä saavat enemmän tukea kun maksaa veroja.
Koska pienituloinen ei maksa veroja , on turha puhua lisätyöllisten veronmaksulla korvattavista menoista joita massiivinen virkakunta aiheuttaa. Nytkään ei yritykset kykene maksamaan edes tuota palkkaa mistä veroa menisi 1000 euroa kuussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maanomistajat ovat tätä aatelia , jotka käytännössä saavat enemmän tukea kun maksaa veroja.
Koska pienituloinen ei maksa veroja , on turha puhua lisätyöllisten veronmaksulla korvattavista menoista joita massiivinen virkakunta aiheuttaa. Nytkään ei yritykset kykene maksamaan edes tuota palkkaa mistä veroa menisi 1000 euroa kuussa.Ei pidä paikkaansa.
Maatalous saa paljon tukia, mutta sen tukeminen on huomattavasti halvempaa kuin esimerkiksi työttömien tukeminen.
Opettele laskemaan.
- Anonyymi
Ex kansanedustaja joka kehoitti TV kohtaamisessa työtöntä menemään töihin , elää itse , menemättä töihin , verovaroilla(sopeutumisraha)ja harrastaa metsästystä.
Hänkään ei maksa enemmän veroja kun saa tuloja valtiolta.
Sama lähes kaikilla virkamiehillä ja kansanedustajilla. - Anonyymi
Vanhuuseläkepäätöksiä on annettu lokakuussa reilusti vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan vanhuuseläkepäätöksiä annettiin lokakuussa 2020 noin 35 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Helppo etätyö kasvattaa halua jatkaa työntekoa kesämökillä tai veneellä ja tällä kasvattaa kestävyysvajetta.
Talvi saattaa lisätä eläkehakemusten määrää kun vedet jäätyvät.- Anonyymi
Työn ei tarvitse olla ikävää ollakseen tuottavaa.
Itse asiassa ne, joille työnteko on vastenmielistä, tuottavat vähiten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työn ei tarvitse olla ikävää ollakseen tuottavaa.
Itse asiassa ne, joille työnteko on vastenmielistä, tuottavat vähiten.Kun eläke kaksinkertaistuu verotus nousee vain 10%.
Tällä tavalla kotonanukkuvia etätyöläisiä kannustetaan nukkumaan enemmän ja pidempään.
Työt jää tekemättä noilta etätyöläisiltä , jos jotain pitäisi tehdä kaatuu kaikki resurssipulaan.
Eläkeiän ohittaneet kasvattavat eläkettä kesämökillä makoillen etätöissä ja nuoret lojuu kortistossa.
Toisin oli ennen 80 luvulla , silloin piti tehdä töitä leipänsä eteen , ei rahaa tullut kotona tai mökillä makoilusta. Silloin myös verotus oli kohdallaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884