niin ei tule näitä etelän suurten kaupunkien ongelmia, joista on nyt näyttävästi kerrottu valtamedioissa, eli maahanmuuttajataustaisten nuorisojengien harrastamasta ryöstelystä ja väkivallasta. Joka siis kohdistuu yleensä suomalaisnuoriin.
Eräs puoluejohtaja onkin ihan oikeassa kun sanoi, että ”Mitään oikeasti toimivia kotouttamiskeinoja ei ole olemassa.”
On se ihan hyvä, että Lieksa on pikkupaikka
21
95
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi on Ruotsin tiellä, mitä tulee mamuongelmiin. Maalaisjärjellä tuon asian on voinut ymmärtää.
Iltalehti kertoi tiistaina Tilastokeskuksen tilastoihin perustuen, kuinka ulkomaalaistaustaiset nuoret ovat yliedustettuina ryöstöissä.
"Halla-aho ihmettelee sitä, että Suomessa on puhuttu viimeiset 20 vuotta siitä, että Suomen pitää ottaa oppia Ruotsin tekemistä virheistä ja pyrkiä välttämään ne.
– Tämä on jäänyt aika lailla tyhjäksi puheeksi. Sen sijaan on toistettu kaikki Ruotsin tekemät virheet perässä ja nyt ihmetellään, että lopputulos on ihan sama.
– Ruotsissa tilanne on toki pahempi kuin täällä, mutta se johtuu yksinomaan siitä, että sitä maahanmuuttajapopulaa, josta tällaiset jengit versovat, on siellä huomattavasti enemmän. Mutta me olemme nyt aika lailla siellä, missä Ruotsi oli 10 vuotta sitten ja 10 vuoden päästä me olemme siellä, missä Ruotsi.
– Suomi on ollut kaiken aikaa Ruotsin tiellä. Meille tulee maahanmuuttoa lähinnä Lähi-idästä ja Afrikan sarvesta, aivan kuten Ruotsiinkin, ja ne ongelmat, jotka siellä ovat, toistuvat täällä." - Anonyymi
Asia on juuri noin. Ainoa toimiva kotouttamiskeino on kotouttaa heidät sinne mistä ovat tulleet eli lähettää takaisin.
- Anonyymi
Miksi Suomi vetää näitä kaikkein vähiten haluttuja tunkeutujia? Eivätkö pääse minnekään muualle? Nyt näitä janttereita on valunut tänne jo liikaa, tosin yksikin on liikaa. Alkavat saman pelin, miksi tuli äkkilähtö omista maistaan. Tapella pitää jokaisen ohikulkevan kanssa. Ei uskalleta liikkua ilman sapelia tai leipäveistä. Auttaisikohan, jos jokainen pukari piestäisi henkihieveriin? Itselleen samaa, mitä he tarjoavat muille. Ei näille isoegoisille puheet auta, mutta rautaa ne ainakin tottelevat.
Jos tarjottaisi takaisin ja kiiteltäisi lainasta, kotimaansa eivät huokaisi takaisin. Että niin fiksuja ja arvokkaita ovat.
- Anonyymi
On se ihan hyvä että Lieksa on pikkupaikka mutta siitä huolimatta sen normaalin 70 - 100 viestin persuhevonpaskan voisi kyllä monistaa myös tähän viestiketjuun kun se kerran on avattu. Pus kii.
- Anonyymi
Tämä viheriö vai kepuli pöljäkekkö se jaksaa päivystää.
- Anonyymi
Mikäs avauksessa liittyy persuihin, tai mikä avauksessa ei pidä paikkaansa?
Kannattaa mennä lääkäriin, jos näkee persuja joka paikassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs avauksessa liittyy persuihin, tai mikä avauksessa ei pidä paikkaansa?
Kannattaa mennä lääkäriin, jos näkee persuja joka paikassa.Lue uudestaan. Saattaa sinullekin avautua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue uudestaan. Saattaa sinullekin avautua.
Sinulle ei ole avautunut. Eikä avaudu.
- Anonyymi
Muutama suomalaisnuori kertoo.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/88dc31e6-4bd8-4375-a4e9-640b0b5ef853- Anonyymi
Kko juttu on Bidenin keksimä vaaliväite ei mitään jengiväkivaltaa ole Suomessa. Persut ja Bideeni vain lietsoo muukalaisvihaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kko juttu on Bidenin keksimä vaaliväite ei mitään jengiväkivaltaa ole Suomessa. Persut ja Bideeni vain lietsoo muukalaisvihaa.
Juu varmasti on näin ja kuu on juustoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu varmasti on näin ja kuu on juustoa.
Jengiläisille karkella suolalla ladattua haulikonpaukkua perseelle, ja mieluummin noin 5-10 metrin matkalta.
- Anonyymi
Mitä enemmän tulee "rauhanuskonnon" sakkia, sitä enemmän tulee ongelmia.
– Näillä ihmisillä ei yksinkertaisesti ole sellaisia valmiuksia, joita työelämään integroituminen Suomessa vaatisi, ja se syrjäytyminen tutkitusti periytyy seuraavalle sukupolvelle. Lasten koulumenestys on erittäin heikkoa, toki siihen on yritetty yhtä ja toista, mutta tulokset ovat erittäin vaatimattomia. - Anonyymi
Täällä kirjoittelu ei asiaan tuo muutosta. Mutta muistakaa seuraavissa vaaleissa äänestää
ainoaa puoluetta , joka on tätä järjetöntä maahanmuuttoa vastaan . Ääni perussuomalaisille on ääni suomalaisuuden ja turvallisuuden puolesta . - Anonyymi
Pidän ovea jatkuvasti lukossa
Parasta pysyä sisällä- Anonyymi
Valot sammuksiin koskaan ei tiedä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valot sammuksiin koskaan ei tiedä
Mulla on kivääri latingissa jos joku sattuu tlemaan omin luvin.
- Anonyymi
Peräti 10 000 nuorta on ottanut yhteyttä poliisiin Helsingissä, liittyen näihin mediassa kerrottuihin mamunuorten väkivaltaisuuksiin.
- Anonyymi
Miksei ne keää vastajengiä ja pieksä matuja? Ennenhän aina jengit tappeli keskenään, mutta nyt taitaa olla matut tehnyt vallankaappauksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei ne keää vastajengiä ja pieksä matuja? Ennenhän aina jengit tappeli keskenään, mutta nyt taitaa olla matut tehnyt vallankaappauksen.
Sitähän tällä kaikella ajetaan takaa et otetaan mamuja jotka valtaavat sit kotimaamme. Kaikella tavalla,,uskonnon suhteen (yritetään saada islam usko pääuskonnoksi), he kansoittaisivat suomen, ihan tämä kaikki on tarkoituksenmukaista kun näitä otetaan asumaan kotimaahamme. Ja lisää on tulossa lähiviikkoina.
- Anonyymi
Ei tästä nyt mitään tule. Puolitoista vuorokautta ja pääosa normihevonpaskasta on vielä tulematta. Pus kii.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1812242Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32079Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3161826- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821458Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251101
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996