Antakaa sutten olla! Ne kuuluvat luontoon!

Anonyymi

Susi ei ole tehnyt ihmiselle mittään pahhaa. Se, että joskus jonku metästäjän koira joutuu suden kynsiin, ei tarkoita sitä, että sudet pitäis hävittää. Se, että kauriit ja peurat joutuvat susien suuhun, ei tarkoita sitä, että sudet pitäisi hävittää.
Se, että lampaat ja lehmät saattavat joutua susien kynsiin, ei tarkoita sitä, että sudet pitäisi hävittää.

Susi yksinkertaisesti kuuluu Suomen luontoon. Se kuuluu tällöin myös Haapaveden luontoon! Luit ihan oikein, susi kuuluu tänne! Ihmisten ei pitäisi missään määrin sekaantua eläinten elämään. Koko karjatalous ja turkistarhaus on saatava loppumaan. Se, että ihmiset aikoinaan alkoi hyödyntää eläimiä, johti siihen, että meille tuli uusia vitsauksia, kuten erilaisia viruksia. Korona näistä tuorein. Ja mistäpä muusta se tarttui ihmisiin, kuin villieläimistä. Ja nyt nämä villieläimet ovat saastuttaneet myös häkkieläimiä, joista Kalajoen tapaukset ovat nyt olleet pinnalla.

Eli summasummarum: Karjatalous ajettava alas. Metsästys ajettava alas. Liharuoka menneisyyteen. Kasviruokaa tilalle! Ihminen on alun alkainkin kasvissyöjä. Jotku ahneet joskus ovat vain keksineet alkaa laittaa eläimiä ruoaksi. Ja tämä päähänpisto on ihmisten historiassa varsin uusi keksintö. Alkuihmiset eivät eläimiä syöneet. He söivät vain kasvisravintoa. Tulen keksimisen jälkeen jotku sai ihmeellisiä päähänpistoja ja alkoivat kypsentämään eläinten lihaa. Ihminenhän ei liiemmin raakaa lihaa pysty syömään niin, kuin aidot lihan syöjät. Tämä siis osoittaa, ettei liha ole alkujaankaan ollut ihmisten ruokaa.

Annetaan susien olla. He pitävät hirvi ja peurakannat kurissa. Heille on annettava rauha, eikä heitä pidä sittenkään tappaa, vaikka oma koira olisi joutunut suden suuhun. Oma vika, kun isäntä ei pitänyt koirastaan huolta. Lemmikkikoirien kuuluu nukkua sisällä samassa huushollissa, missä isäntäkin. Koira ei kuulu pihan nurkalle häkkiin tai köyden nokkaan. Koira on ihmisen paras ystävä ja kuuluu näin ollen sisälle siinä, missä ihminenkin ja sisällehän susi ei tule!

77

600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sääliksi käy aloittajan koiraa kun et päästä sitä ulkoilemaan. Syötä se susille, niin pääsee koira rukka vapauteen.

      • Anonyymi

        Ihan turhaan säälit. Minun koirani on hyvässä hoidossa ja nukkuu yöt sisällä. Eikä ole koskaan karussa. Uskolliseksi olen koirani kouluttanut!

    • Anonyymi

      " pian kameralle tallentui Aatu-kissan makaaberi kohtalo ".

      Tais aatu luulla suta susi-koiraks, ja ei sen takia pelnyt.

      Syöttäkää lemmikieläimenne SUSILLE NAM, NAM.

      • Anonyymi

        Tuon videon kun katsoo niin tulee heti persut mieleen,
        ovat nimitäin yhtä viekaan ja vilkuilevan näkösiä kuin tuossa tuo susi.

    • Anonyymi

      Jokainen susi pitää ampua kun näkee ne ei kuulu tänne!!!!!

      • Anonyymi

        Eläinten korvaus hintoja 2010 Susi 6900-9100, ja
        Toukokuun alusta 9100.

        Jussi vois ampua velaks, tai laittaa auringon nousun laskuun.

      • Anonyymi

        Sudet kuuluu luontoon ja kuuluvat myös tänne! Kaikilla eläimillä on oikeus elää! Emme me oo susia parempia!

    • Anonyymi

      Muuta hyvä lapsi luolaan asumaa ilman vaatteita jyrsimään juuria ja heinää.... siinähän et kuulu ihmisasuntoo.

      • Anonyymi

        Minä syö muikkuja.

        Nimimerkki: Jussipoju.

    • Anonyymi

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että susi kuuluu luontoon. Toki ensiksi siltä on syytä katkaista pää irti.

      • Anonyymi

        Aloittaja pitäis laittaa yöksi luontoon,aamulla vois mielipide olla toisenlainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja pitäis laittaa yöksi luontoon,aamulla vois mielipide olla toisenlainen.

        Olen ollut luonnossa ja jopa nähnyt suden. Eipä hän käynyt kimppuuni. Luuletteko te oikeesti, että susi käy tuosta vain ihmisten kimppuun. Ihmisen täytyy ensin vihata sutta, jotta se käy päälle. Sutta vihaava yleensä käyttäytyy metässä provosoivasti, jolloin susi voi kimpaantua ja hyökätä. Mutta silloinkin sudet harvoin päälle käy. Ne on fiksumpia, mitä ihmiset!

      • Anonyymi

        Mitä pahaa sudet on sulle tehny, ku toivot heille tuollaista? Sudet on suloisia eläimiä ja samat elinoikeudet, ku ihmisilläki. Heitä ei saa tappaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä pahaa sudet on sulle tehny, ku toivot heille tuollaista? Sudet on suloisia eläimiä ja samat elinoikeudet, ku ihmisilläki. Heitä ei saa tappaa!

        Sudet on syöny minun kanat kukon ja koiran.
        Aloittaja varmasti ostaa minulle kymmenen kanaa kukon ja 1100eu.n ajokoiran👿👹

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sudet on syöny minun kanat kukon ja koiran.
        Aloittaja varmasti ostaa minulle kymmenen kanaa kukon ja 1100eu.n ajokoiran👿👹

        Miksi hitossa pidät koiraasi vapaana. Kukko ja kanat sietääkin tulla syödyiksi. En kannata millään tavoin karjataloutta. Se on mennyttä aikaa se. Onneksi on paljon kananmunallekin keksitty korvikkeita ja vegaaniset leivokset yleistyvät koko ajan. Maitoakaan yksikään ihminen ei tarvi. Kasviksista ihminen saa kaiken tarvitsemansa, myös proteiinin!

        Ota jatkossa koirasi sisätiloihin ja suosi seurallista lemmikkikoiraa. Ajokoirat on jalostettu typerään tarkoitukseen. Ajokoiria ei enää tarvita varsinkaan ajamiseen. Metsästys on ajettava alas!

        Niin ja raudan, mutta voi perskule sitä märehtimisen määrää. Se käy ihan työstä, eikä kenelläkään tahdo olla aikaa sellaiseen, siksi vegaanit ovatkin yleensä pelkkiä laihoja rankoja.
        Kasvit eivät kasva sitä varten, että joku idiootti nisäkäs tulee ja syö ne. Kasvien orjuuttaminen ravinnoksi tulee ajaa alas.

    • Anonyymi

      Laittakaa myrkkysyötti se on kivaa katella ,kokemusta on

      • Anonyymi

        Siitä myrkyttämisestä kun sattuu kiinni jäämään ,niin loppu ikäsä istua linnassa,on se vaan niin suoeltu elukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä myrkyttämisestä kun sattuu kiinni jäämään ,niin loppu ikäsä istua linnassa,on se vaan niin suoeltu elukka.

        Kuollut susi ei nosta kannetta.

      • Anonyymi

        Rikokseen yllytämisestä säädetään rikoslaissa.
        Lain mukaan se, joka
        tahallaan taivuttaa toisen henkilön tahalliseen rikokseen tai rikoksen
        rangaitavaan yrikseen, on tuomittava yllytyksestä rikokseen kuten tekijä...

        Yllytajää onkin kuvattu rikoksen henkiseksi alkuunpanijaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä myrkyttämisestä kun sattuu kiinni jäämään ,niin loppu ikäsä istua linnassa,on se vaan niin suoeltu elukka.

        Se on oikein eläinten myrkyttäjille. Siitä saakin joutua vankilaan! Murhamiesten osastolle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on oikein eläinten myrkyttäjille. Siitä saakin joutua vankilaan! Murhamiesten osastolle!

        Samoin metsästyskoirien ja karjan sukupuuttoon tappajienkin tulisi joutua vankilaan samalle osastolle.

    • Anonyymi

      No, elekää nyt kuitenkaa suttakaan myrkytä se on rääkkäystä, mutta hyvät metsämiehet kuljeksikaa metässä ja ampukaa ne sujet siinä ne eivät joudu kitumaan ja pääsevät heti päiviltä, Mutta äkäkä sitten puhu kenellekkään että olet sujen ampunut.

      • Anonyymi

        Ihmisillä ei ole oikeutta puuttua metsän elämään. Eläimillä on täysi oikeus elää siinä missä ihmistenkin. Me emme ole heitä yhtään parempia ja sitä paitsi, ihminenkin on eläin. Jos sille tielle lähetään, että eläimiä saa ampua, niin eikö se tarkoita sitä, että myös ihmisiä....
        Ketään ei saa ampua, ei metsän eläimiä, ei lintuja eikä ihmisiä. Meillä kaikilla on oikeus elää lajiin katsomatta! Eläinten välinen tasa-arvo on saatava kuntoon. Ihminen älykkäimpinä eläiminä täytyy edistää tätä eikä mennä vähemmän kehittyneiden petoeläinten esimerkin perässä!

    • Anonyymi

      kymmenen oon myrkyttäny .Siitä ei jää kiinni ,kun tekee oikein . Ei pyöri sudet nurkissa enää,se on viisas elukka.

      • Anonyymi

        Toivottavasti jäät teoistasi kiinni ja joudut vastuuseen. Oikea paikka sinulle lienee vankila ja siihen päälle mojovat sakot. Jos todella olet murhannut kymmenen sutta, niin sinähän olet sarjamurhaaja! Minun mielestä tällaisen ei pitäisi saada liikkua vapaalla jalalla!

        Varmasti jäät kiinni ihmisten eläinten tappamisesta yllytät susia kotieläinten kippuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti jäät kiinni ihmisten eläinten tappamisesta yllytät susia kotieläinten kippuun.

        Miten ihmeessä S24:ssä voi yllyttää susia yhtään mitenkään? Eiväthän ne osaa edes käyttää nettiä. Kirjoittavatkohan sudet yhden vai kahden kynnen tekniikalla?

    • Anonyymi

      Väite ettei ihminen ole lihansyöjä, on puhtaasti potaskaa. Liha on ollut yksi tärkeimmistä ravintoaineista koko ihmiskunnan kehityksen historiassa. Ilman lihansyöntiä killuisimme edelleen puun oksilla, sillä aivokapasiteetin kasvattaminen ei ilman lihansyöntiä olisi edes onnistunut. Lihan kypsentäminen teki syönnistä vain helpompaa ja auttoi lihan säilönnässä, mutta ennen moista kykyä piti syödä paljon raakaa lihaa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Ihminen on ite keksiny alkaa syömään lihaa vasta sitte, ku alkoi luulemaan olemansa jumala. tulen keksimisen jälkeen ihminen on alkanu luulemaan itteään kaiken valtiaaksi!

    • Anonyymi

      Eiköhän ihminen ole kaiken valtias.Ei terve ihminen ajattele että kaiken valtias on joku eläin ,tai vielä pahempaa on luulla jotain satuolentoa kaikkivaltiaaksi

      • Anonyymi

        Tomppeli. Onko jonku pakko olla valtias? Yksikään eläin ei ole ylempänä toista. Eikä maa tarvitse mitään valtioita. Niin mennyttä ajattelua se! Ihminen tosin on nykyeläimistä se korkeimmalle tietoisuuden asteelle kehittynyt, joten meidän täytyy ottaa vastuu tasa-arvon toteutumisesta lajien kesken. Me emme voi olla niin ahneita, että viemme väkisin muilta eläimiltä reviirejä. Tämän lisäksi ihminen osaa myös säännöstellä syntyvyyttä ja tätä taitoa kannattaa käyttää. Eli me voimme tietoisesti pitää omaa kantaamme kurissa syntyvyyden säännöstelyllä. Eläimien säännöstelyyn meillä ei ole oikeutta.
        Luonto kyllä säätelee eläinkantoja niin, kuin tarve on. Ekosysteemi on rakentunut pitkälti niin, että erilaiset virukset, loiset ja taudit kurittavat kantoja, jos joku kanta pääsee liian suureksi.

        Ihminen on nykyeläimistä korkeimmalla tietoisuuden tasolla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö joku muukin laji aikojen saatossa voisi saavuttaa samaa. Jos emme sotkeutuisi luonnon kiertokulkuun, olisi muillakin eläimillä kenties mahdollisuus kehittyä paremmin. Ehkä miljoonan vuoden kuluttua jokin muu eläin on ohittanut ihmisen tietoisuuden tasossa ja mennyt vielä korkeammalle levelille. Kenties miljoonan vuoden päästä ei ihmisiä edes ole. Silloin joku muu laji voi olla se, joka keksii keksintöjä ja muodostaa kokonaisia sivilisaatioita kaupunkeineen jne.

        Ehkä ohittaa vihreiden ajatuskyvyn....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ohittaa vihreiden ajatuskyvyn....

        Vihreät ja vasemmisto ajaa järkevintä politiikkaa. Uskon ja toivon, että vihreät ja vasemmisto yhdessä tulevat kasvamaan suurimmaksi tekijäksi politiikan saralla. Ilmastonmuutos tulee hidastumaan ja eläinten välinen tasa-arvo paranemaan. Ja ennen kaikkea palkat paranemaan ja tehotuotanto loppumaan. Ja kulutus muuttuu harkitsevammaksi ja kestävämmäksi. Kerskakulutus ja muu hömpötys loppuu ja ihmiset oppivat myös sen, ettei kaikkea tarvitse omistaa itse. Luonnon arvostus nousee ja vaihdantataloudesta tulee valtavirtaa. Autot ovat sähköllä toimivia ja yhteiskäyttöisiä ja julkinen liikenne on huomattavasti paremmalla mallilla. Tähän kaikkeen vihreät ja vasemmisto tähtää. Siksi meitä kannattaa äänestää, jotta nämä toteutuisuivat mahdollisimman hyvin ja nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tomppeli. Onko jonku pakko olla valtias? Yksikään eläin ei ole ylempänä toista. Eikä maa tarvitse mitään valtioita. Niin mennyttä ajattelua se! Ihminen tosin on nykyeläimistä se korkeimmalle tietoisuuden asteelle kehittynyt, joten meidän täytyy ottaa vastuu tasa-arvon toteutumisesta lajien kesken. Me emme voi olla niin ahneita, että viemme väkisin muilta eläimiltä reviirejä. Tämän lisäksi ihminen osaa myös säännöstellä syntyvyyttä ja tätä taitoa kannattaa käyttää. Eli me voimme tietoisesti pitää omaa kantaamme kurissa syntyvyyden säännöstelyllä. Eläimien säännöstelyyn meillä ei ole oikeutta.
        Luonto kyllä säätelee eläinkantoja niin, kuin tarve on. Ekosysteemi on rakentunut pitkälti niin, että erilaiset virukset, loiset ja taudit kurittavat kantoja, jos joku kanta pääsee liian suureksi.

        Ihminen on nykyeläimistä korkeimmalla tietoisuuden tasolla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö joku muukin laji aikojen saatossa voisi saavuttaa samaa. Jos emme sotkeutuisi luonnon kiertokulkuun, olisi muillakin eläimillä kenties mahdollisuus kehittyä paremmin. Ehkä miljoonan vuoden kuluttua jokin muu eläin on ohittanut ihmisen tietoisuuden tasossa ja mennyt vielä korkeammalle levelille. Kenties miljoonan vuoden päästä ei ihmisiä edes ole. Silloin joku muu laji voi olla se, joka keksii keksintöjä ja muodostaa kokonaisia sivilisaatioita kaupunkeineen jne.

        Niinpä niin, nostat siis ihmisen yli muiden lajien, vaikka yrität samalla inkuttaa ettei olla parempia mitä muutkaan eläimet. Mistä sinä tiedät vaikka ihmisen tietoisuuden taso olisi huonoin koko eläinkunnassa, ja siksi olemme niin typerä laji kuin olemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin, nostat siis ihmisen yli muiden lajien, vaikka yrität samalla inkuttaa ettei olla parempia mitä muutkaan eläimet. Mistä sinä tiedät vaikka ihmisen tietoisuuden taso olisi huonoin koko eläinkunnassa, ja siksi olemme niin typerä laji kuin olemme.

        Ihmisten tietoisuuden taso on tutkitusti korkeimmalla tolalla. Sen näkee mm siinä, että ihminen on ainut laji, joka on keksinyt pitkälle jalostettuja esineitä. On robottia, autoa, lentokonetta, rakennuksia jos mitäkin. Yksikään muu eläin ei ole samalle tasolle ehtinyt, vaan toisiks kehittyneimpien eläimien rakennukset ja asumukset ovat varsin yksinkertaisia homo sapienssien tuotoksiin. Vaikka ihminen on tietoisuuden tasolla saavuttanut ylemmän asteen, mitä muut eläimet, niin emme sittenkään ole tärkeimpiä. Meidän täytyy pitää alemmilla tasoilla olevista lajeista huolta, emmekä voi niitä hyödyntää omiin itsekkäisiin tarkoitusperiin.

        Luettelemillasi asioilla ei ole mitään tekemistä korkeamman tietoisuuden tason kanssa. Luettelit asioita jotka äly on tuottanut. Äly ja tietoisuus eivät ole synonyymejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luettelemillasi asioilla ei ole mitään tekemistä korkeamman tietoisuuden tason kanssa. Luettelit asioita jotka äly on tuottanut. Äly ja tietoisuus eivät ole synonyymejä.

        Ollakseen riittävän tietoinen, niin silloin osaa myös käyttää älyä tehokkaammin. On paljon eläimiä, jotka ovat jopa älykkäämpiä, kuin ihmiset, mutta joiden tietoisuuden taso on aika heikoissa kantimissa. Toki monilla eläimillä on esteenä sekin, ettei niillä ole käsiä, joilla rakentaa mitään erityistä. Linnut joutuu tyytymään nokkaan, koirat kuonoon ja tassuilla raaputtamiseen jne. Mutta uskoisin, että kun eläin on saavuttanut riittävän tietoisuuden tason ja kehittänyt myös taitoa, niin niille kehittyvät ajan kanssa jonkinlaiset ottimet, jotka ovat käsiin verrattavissa. Jonain päivinä linnuilla voi olla siipien lisäksi myös käden tapaiset raajat.

        Mietippäs tuota uudelleen kunhan olet ensin perehtynyt lintujen evoluutioon, sillä linnuilla oli "jonkinlaiset ottimet", mutta niistä kehittyi siivet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollakseen riittävän tietoinen, niin silloin osaa myös käyttää älyä tehokkaammin. On paljon eläimiä, jotka ovat jopa älykkäämpiä, kuin ihmiset, mutta joiden tietoisuuden taso on aika heikoissa kantimissa. Toki monilla eläimillä on esteenä sekin, ettei niillä ole käsiä, joilla rakentaa mitään erityistä. Linnut joutuu tyytymään nokkaan, koirat kuonoon ja tassuilla raaputtamiseen jne. Mutta uskoisin, että kun eläin on saavuttanut riittävän tietoisuuden tason ja kehittänyt myös taitoa, niin niille kehittyvät ajan kanssa jonkinlaiset ottimet, jotka ovat käsiin verrattavissa. Jonain päivinä linnuilla voi olla siipien lisäksi myös käden tapaiset raajat.

        Kun olet noin älykäs miksi et oo aatellu alkaa vaikka porsaaksi niin olisit jouluna monena kinkkuna

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun olet noin älykäs miksi et oo aatellu alkaa vaikka porsaaksi niin olisit jouluna monena kinkkuna

        Nyt meni älyn käyttössä kyllä pakki päälle ja lujasti. Ehkä sinä hekumoit kannibalismista, mutta olet yksin kuolaamassa kinkkusi perään. Moiset mielikuvat pilaavat vain hyvät perinteet.

    • Anonyymi

      Kannatan myös ehdottomasti fossiilisten polttoaineiden käytön lisäämistä. Öljyä tuotava niin venäjältä kuin arabimaista. Puita ei saa yhtään kaataa vaan kaikkiin viljelättömiin peltoihin on istutettava hamppua ja kannabista joilla valtavat markkinat joka puolella. Puhdistavat ilmaa myös naapurivaltioiden alueilla.
      Hiilijälänjälkiä pitää tehdä myös lisää valjastamalla kaikki vielä vapaana virtaavat joet sähkön tuotantoon, on uusiutuva sekä saastuttamaton edullinen luonnonvara.
      Susia, karhuja miksei myös villisikoja pitää tuoda suomeen jotta luonnon moniarvoisuus lisääntyy ja siellä ei liiku enää niitä sotkevat ja silpovat ihmiset vaan eläimet saa liikkua ilman pelkoa joutumisesta metsästäjien tappamiksi.
      Kaikki lehmät on vietävä teurastettavaksi jottei ihmiset joudu syömään punaista lihaa joka on vaarallista. Samalla päästäisiin irti tarpeettomasta ja ihmiselle turhasta maidon tuotannosta, vesi vanhin voitehista sanoo vanha sanalasku.

      Nuo toimenpiteet kun aluksi saadaan meidän vihreitten ja vasemmiston sekä ruotsalaisten yhteistyöllä toteutettua niin jopa olisi ihmisten hyvä elää.. täällä.

      • Anonyymi

        Öljy on saatettava alas.... Emme saa olla öljystä riippuvaisia ja öljy rikastuttaa vain öljysheikkejä. Öljysheikit rypee rahoissaan, vaikkeivät ole tehneet mitään sen eteen. Mitä nyt ovat sattuneet syntyy öljysheikkien sukuun maahan, jossa on öljyä.
        Öljysheikit myös saastuttavat luontoa omilla ökyautoillaan ja pröystäilevällä elämäntavalla. Tätä meidän länsimaisten ei pidä millään tukea. Kerskakulutus ja luonnon saastuttaminen ei ole missään mielessä järkevää!

    • Anonyymi

      Niistä tehdään, lämpimiä talvi kintaita.

      • Anonyymi

        Mitä ite sanoisit, jos susta tehtäis kintaat? Niimpä. Meillä ei ole mitään oikeutta tehdä muista eläimistä kintaita, kun he eivät tee meistä! Ihminen pystyy tekemään vaatteet ilman eläimiäkin. On niin mennyttä aikaa ja ummehtunuttakin tehdä jostain eläimen nahkoista ja turkeista vaatteita! Ei kuulu nykypäivään!

        Ei sanoisi mitään, sillä kintaat eivät puhu. Mitä susi sanoisi jo saisi tietää, että siitä oltaisiin tekemässä kintaat? Tosin sudelle pitäisi jotenkin pystyä ensin selittämään mikä on kintas, muttei taida tämä ihmisen ns. korkeampi tietoisuus siihen riittää.

    • Anonyymi

      Jos Haapavesi saavuttaa ansaitsemansa kupoliaseman, niin täällä on silloin pidettävä susikanta riittävän kurissa. Emme voi antaa kaupunkiamme susien valtaan. Jos näin kävisi, Haapavesi saa kuopata lopullisesti koko kupolikeskushankkeen!

    • Anonyymi

      Samalla periaatteella ajateltuna; korona kuuluu luontoon, mikä oikeus ihmisellä on sitä yrittää hävittää? Sama koskee ebolaa sun muita tappavia tauteja, ne ovat osa luontoa.

      • Anonyymi

        Susien myrkyttäminen on tosi hyvä idea saadaan metsä tasapainoon😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Susien myrkyttäminen on tosi hyvä idea saadaan metsä tasapainoon😃

        Sudet tuovat tasapainoa jos esim. hirvieläinkanta kasvaa liian suureksi. Varsinkin jos metsästäjät ovat jo kuolleet vanhuuteen. Toki hirviä voi karsia auton keulalla tökkimälläkin, mutta siihen hommaan ei taida vapaaehtoisia löytyä.

      • Anonyymi

        Tottakai viruksetkin kuuluvat luontoon, mutta jos ihmiset eivät sekaantuisi eläimiin syömisen muodossa, niin nämä eläimille tarkoitetut virukset eivät tulisi homo sapiensien keskuuteen.
        Me ihmisinä osaamme pitää kantaamme kurissa järkevällä perhesuunnittelulla, mutta eläimet eivät. Aiemmin virukset hoitivat ihmisiäkin pois mutta tänä päivänä asian ei tarvitse enää olla niin. Viruksilla ja bakteereillakin on paikkansa ekosysteemissä. Eiväthän ne olisi muuten kehittyneet. Ja on myös kallista huomata, että bakteerit ovat olleet jo ennen meitä. Ja jo viruksia on ilmennyt ihan alku ajoista alkaen, kun alkoi kehittymään monimutkaisempia orgaanisia yhdistelmiä. Viruksilla on vissi tehtävä ekosysteemissä. Ja on myös hyviä viruksia.

        Pohjimmiltaanhan virusten tehtävä on hyvä, vaikkei sitä aina tällaisten koronavitsausten aikana tahdo ymmärtää. Jotta ihmiset voisivat välttyä ikäviltä viruksilta, niin olisi hyvä pitää ihmiskantaa kurissa asiallisella syntyvyyden säännöstelyllä ja täydellisellä kasvisruokavaliolla. Tarhaeläimistä olisi syytä luopua ja viljelijät voisivat keskittyä viljelemään vain kasviksia!

        Jos virus tarttuu homosapiensiin, niin silloin sen kuuluu olla homosapiensissa tämän ollessa osa sen luonnollista ympäristöä.
        Me ihmiset emme nimenomaan osaa pitää kantaamme kurissa, senhän kertoo jo yli seitsemän miljardin väestö ihan käytännössä.
        Miten kasvissyönti on muka parempi asia mitä lihansyönti? Monet kasvit nimenomaan eivät halua tulla syödyksi. On jopa olemassa puulaji, joka kehittää myrkkyä estääkseen tulemasta syödyksi, mutta vain silloin kun sen lajitovereita syödään. Mikä on kyseisen puulajin tietoisuuden taso, kun tämä tietää että kaveria syödään? Mikä on kyseisen puulajin älykkyys, kun se tietää mikä on myrkky ja miten voi sitä tuottaa?
        Käsityksesi ihmisestä on juuri se sama, millä perusteella on aikoinaan päätetty hävittää sudet Suomesta. Olet vain kääntänyt kuvasi ihmisestä lajina ylösalaisin ja nyt saarnaat kuinka väärin on olla sitä mitä me kaikki olemme.
        Kasvissyönnin ns. ylevyys perustuu vain tietämättömyyteen siitä, mitä kasvit oikeasti tuntevat ja oletukseen etteivät ne ole tietoisia ympäristöstään. Jotkut siis luulevat, että kasvissyönti on eettisesti parempi vaihtoehto lihansyönnille, he eivät tiedä.
        Ainoa onglema mikä on luonnon ja ihmisen välillä, on meidän kyvyttömyys ymmärtää tekojemme seurauksia ja kyvyttömyys tehdä viisaita käytännön ratkasuja. Tämä ilmenee muunmuassa liiallisena väestön kasvuna ja kestämättömänä luonnon varojen käyttönä. Mikään yksittäinen yksilön teko ei itsessään ole ongelma, ongelma on liian monet yksilöt, eikä siihen auta vegetarsimi pätkääkään.

    • Anonyymi

      kiitos iltasadusta nytpä nukuttaa makeasti

    • Anonyymi

      Joko aloittaja alkaa milloin muuttaan luontoon asumaan voin avustaa hävittämään kännykät tietokoneen auton kodinkoneet vaatteet asunnon eihän metsässä asuva tarvitse mitään nykyajan herkkuja😺

      • Anonyymi

        Suomessa ei juuri ole muita kuin nykyajan ihmisiä, jotka kuolisivat nälkään tai paleltuisivat metsässä ilman nykyajan herkkuja, mutta olispahan susille evästä vähäksi aikaa. Kaupungit muuten ovat niitä nykyajan herkkuja siellä metsässä, sillä kaikki Suomen kaupungit sijaitsevat metsässä.

      • Anonyymi

        Kannatetaan aloittajan muuttoa metsään tosi hyvä idea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatetaan aloittajan muuttoa metsään tosi hyvä idea.

        Ei sinne voi muuttaa, sehän häiritsee metsästystä kun hirvet säntäävät karkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinne voi muuttaa, sehän häiritsee metsästystä kun hirvet säntäävät karkuun.

        Tottakai Aloittaja on vietävä metsään olisi vain ihme kun se (hänet) ammutaisiin hirvenä tai sutena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai Aloittaja on vietävä metsään olisi vain ihme kun se (hänet) ammutaisiin hirvenä tai sutena.

        Ei sutena voi ampua ketään, se on kiellettyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sutena voi ampua ketään, se on kiellettyä.

        Hehhee vahinkoja sattuu mikä olisi tässä tapauksessa hyvä.....😃😄

    • Anonyymi

      Susi on kaunis eläin

      • Anonyymi

        Niin on. Ja söpökin vielä! Etenkin suden kulmahampaat on kuin kauneimmat korut! Kyllä niissä silmä lepää. Niin ja susilla on suloiset silmät!

      • Anonyymi

        Niin on torakkakin, entäs sitten?

    • Anonyymi

      ” Monet kasvit nimenomaan eivät halua tulla syödyksi. ” Komppaan tätä.

    • Anonyymi

      ei kukaan oikeasti puolusta susia...haluavat vaan päästä otsikoihin

      • Anonyymi

        Kyllä susien ystäviä on! Kaikki ei kuulu öyhöttäjiin, vaan on meitä avarakatseisemmin ajattelevia nykyaikaisiakin ihmisiä. Me haluamme edistää luonnon monimuotoisuutta ja vähentää tuntuvasti lihansyöntiä, sekä yleensäkin karjataloutta. Tulevaisuus on kasvisruoassa ja päästöttömässä energiassa. Halusitte te taantumuksen äänitorvet sitten mitä tahansa. Jarruttaa toki voitte, mutta kehityksen suuntaa ette saa kääntymään!

        Suset on LIHAN syöjjiä!

        Olet malliesimerkki avarakatseisen ihmisen irvikuvasta, ei tuollainen möykkääminen ole avarakatseisuutta nähnytkään. Nykyajan ihminen voit ollakkin, mutta vanhassa vara parempi, ainakin sinun tapauksessasi. Olet samaa kategoriaa kuin Raamatulla sohijatkin, ei muuta eroa ole kuin ideologia millä huidot.
        Tulevaisuus on sellainen mihin ihmisen äly ja kyky riittää käytännön tilaanteen ollessa se mikä se milloinkin on. Maalata saa mitä maisemaa haluaa, mutta kun jonkun täytyy se käytännössä rakentaa, niin lopputulos on mitä se sitten tulee olemaan. Mielikuvat ja todellisuus tunnetusti poikkeavat toisistaan yleensä paljon, tai täysin.

    • Anonyymi

      Naapuripitäjässä oli susijahti huhtikuussa.Kaikki ei mennyt kuin Trömsössä

    • Anonyymi

      Eikö tuo susikin olisi syötävä, ei muuta kuin pataan vain porisemaan ja nam nam

    • Anonyymi

      Susi saa olla rauhassa luonnossa mutta pihapiiriin se ei kuulu. Lyijy on nopein vaikuttava aine tuollaiseen. Eikä jää kitumaan. Toki luvan kanssa. Ps. Susi on armoton ja häijy luonne. Sen raatelemaks on tullut satoja lampaita ja lehmiä, joita se ei välttämättä edes syö. Hirveältä se kuulostaa kun se katkoo hirveltä takakintereet ja jättää luontoon kitumaan niin että hän pystyy vain eturaajoillaan raahautumaan kunnes päiväkausiin syömättä juomatta kituen kuihtuu pois. Ei hyvä!

      • Anonyymi

        Joo, se on vähän niin kuin köyhän ihmisen kituminen maailmassa, joka on täynnä kaikkea jännää. Mutta kun joku on lompakon raadellut loppuun, niin ei auta kuin koittaa raahautua ajassa kohti kuolemaa. Sellainen se on tämä petojen maailma.

    • Anonyymi

      Hyvä vaan että susi söis kaikki koirat niitä on muutenki liikaa
      Koiranpaskoja kaikki jalkakäytävät täynnä.

      • Anonyymi

        Ei kannattais ottaa koiraa jos ei vaivaudu paskoja keräämään. Laiskoja ihmisiä kerta kaikkiaan!

    • Anonyymi

      Kyllä susi on arvokkaampi kuin eu-direktiivin määräämä 9 100 €. Suden tappamisesta voisi maksaa Kalajoen lammas esimerkin perusteella 50×300 oisko se 15 000. Jopa menis luonto vihreäksi ja ei kasvais heinä ja pajupuskat hallitsemattomasti kun lampaat hoitais maisemoinnin.. oisko se luomua ja uusiutuvaa energiaa ?

    • Anonyymi

      Mitä pahaa aloittaja on tehnyt?????

      • Anonyymi

        Meinaatko ottaa synnintunnustuksen vastaan, vai miksi kyselet?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe