Kotona ei oo hyvä olla

Autan mielelläni. Aikamatkustat vaan todellisuuteen. Sinun lapsenlapsesikin nauravat salaa hansikkaaseensa kirjoituksillesi.

Voit vaikka opetella rentouttamaan niskasi, sillä se todennäköisesti helpottaa oloasi.

Eli esim. istu sängynreunalla(tai ole seisaalla) ja päästä niska täysin rennoksi rintaa vasten ja yritä päästää se niin rennoksi kuin pystyt.

Toista tuota monta kertaa joka päivä, niin voi olla ettei kauaa enään äidin ja isän jutut enää niin paljoa kiinnosta.

Jos vanhempasi ovat noin avuttomia ja tunnevammaisia etteivät näe pahaa oloasi tai osaa auttaa sinua pääsemään eroon ahdistuksesta, niin ehkä on hyvä vain keskittyä omaan hyvinvointiin ja kouluun sekä vältellä vanhempia siihen asti kun pystyt muuttamaan omillesi.

Oikeasti jos olet 13 v, niin keskustele asioista äitisi kanssa ja yritä uudelleen keskustella myös isäsi kanssa. Kyllä he molemmat sinusta välittää, mutta joskus on vain vaikea jutella rauhallisesti. Jokaisessa perheessä on välillä ristiriitoja, se on ihan tavallista. Tsemppiä sinulle.

Jos vanhempasi riitelevät, niin todennäköisesti syynä et ole sinä, vaan heidän keskinäiset ongelmat. Ja ehkä isäsi mielenterveysongelmat. Sinä vaan satut siihen tulilinjalle. Onko teillä koulussa terveydenhoitajaa tai jotain muuta oppilashuollon ihmistä, jonka kanssa voisit puhua kotiongelmistasi?

Keskenkasvuisen ihmisen ymmärryksellä on vaikeaa tajuta, mikä (lapsuuden)perheessä on vikana. Itse olen miettinyt omaa taustaani ja tajunnut asioita vasta nyt keski-iässä. Eli jos on TUNNE, että jotain on perheessä pahasti vikana, niin silloin perheessä on jotain pahasti vikana. Et vain itse pysty vielä ymmärtämään syitä ja seurauksia, sillä se edellyttäisi enemmän elämänkokemusta, mitä sinulla on. Oleellisinta on, että saat turvalliset olosuhteet kasvaa, kehittyä ja opiskella. Eli käy juttelemassa jonkun vaitiolovelvollisuudella varustetun ammattilaisen kanssa. Toivottavasti löytyy jotain, jolla vointiasi voidaan parantaa.

Sen verran voin sanoa, että itse tajusin vasta yli 20-vuotiaana, että on olemassa oikeasti perheitä, joissa perheenjäsenet hyväksytään kaikkine puutteineen ja jossa voidaan olla rennosti ja jännittämättä yhdessä. Toisia kunnioitetaan, ei tarvitse pelätä jne. Eli kun ei ole normaalia perhe-elämää koskaan nähnyt, niin ei tiedä, mikä on normaalia. Voin kertoa, että meidän lapsuuden perheen luonnehäiriöinen vanhempi demonisoi elämäämme yhä edelleen, kun me lapset olemme keski-ikäisiä. Eli omat asiat kannattaa hoitaa kuntoon, kun on itse nuori ja elämä edessä. Eli hae tukea ja apua. Muuten on riski, että alat oireilemaan itse psyykkisesti, mikä vaikeuttaa omaa tulevaisuuttasi.