Lintilä raahasi koronapotilaita Ukrainasta

Tosi kalliikis käy veronmaksajalle kun LIntilän vierastyöläiset tulivat sairastamaan Koronaa Pieksämäelle. Vai kuka näitten sairastumiskulut maksavat?
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Pystyyn_kuoIIut
Tänään 10:28


Lisääntyykö pankkien, baarien ja kauppojen määrä niissä paikoissa, joihin muutetaan?

Äänestä

https://www.pieksamaki.fi/tilannekuva-pieksamaelta-paljastui-64-koronatartuntaa/
Kevään yhteiskunnan sulku maksoi ainakin 15 000 000 000 euroa ja seuraava on kalliimpi. Lisänä kuolemantapaukset ja pysyvät vammautumiset monelle ihmiselle koko loppuiäksi.

Oliko todellakin taimitarhalle tarpeen tuoda sellaisesta kehitysmaasta väkeä tartuttamaan koko kansakuntaa. Kirottu Lintilä - kilpailee kalliimman Suomalaisen tittelistä Pekkarisen kanssa.

Äänestä

Lintilä on ollut viimeaikoina eniten tyrinyt ministeri sähkönsirtomaksupuheineen ja muine tekoineen.

Äänestä

Suurin onnemme oli, että TUI peruutti kaikki lentonsa Lappiin samanaikaisti, kun Lintilä höpötti "Matkustuskuplastaan". Toivottavasti näitä "Pieksämäkikuplia" ei tule kovin montaa lisää. Lintilä on saanut jo aivan liikaa pahaa aikaan ja talouden heikkenemistä touhuttuaan sen Maran Timo Lapin kanssa.

Äänestä
  • Mihin Repo Haapavesi unohtui lestat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin Repo Haapavesi unohtui lestat?

    Palaan niihin kun tärkiämpää ennen sitä.
    t: Repo

    Äänestä

Essote testasi keskiviikkona Pieksämäen Partaharjun puutarhan alueella lähes 200 henkilöä. Joukkotestauksesta on tullut 64 positiivista tulosta.

Äänestä

Lintilä on kautta aikojen Suomen ensimmäinen ministeri, joka on oppositiossa.

Äänestä
  • Ja noilla toimenpiteillä saatiin koronaepidemian esiintyvyys jyrkkään laskuun. Siinä on oivallinen näyttö kuinka väärässä Lintillä on ollut höpöttäessään kuplistaan Lapin matkailuun ja maatalouden työntekijöitten tuomiseksi meille ulkomailta.
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/netherlands/

    Äänestä

Kaiken tämän touhun maksaa valtio, ensin jumalattomat tukieurot, joilla työllistetään ainoastaan ulkomaalaisia ( selvittäkää maksetut palkat) orjapalkalla työskenteleviä, sairaanhoitokulut maksaa yhteiskunta , ei tämä kyseinen ahne yrittäjä, lisäksi saa toimillaan etelä-savon suureksi epidemia alueeksi, johon tuskin pystyy Leppäkään antamaan mitään järkevää selontekoa.

Äänestä

Lintilä eroa tehtävistäsi heti, et saa mitään muuta kuin vahinkoa toimilasi suomeen, samaa suosittelen Lepälle, ei teidän osaaminen ole enää tasolla, jolla sen kuuluisi olla.

Äänestä

Kuka ottaa vastuun ministerit Lintilä/Leppä ???

Äänestä
  • Vastaus+vastuuseen:++Pääministeri+ja+hänen+johtamansa+hallitus+kantaa+100+%+vastuun+j+a+siellä+vastuuministereinä+Lintilä+ja+Leppä+jotka+organisoivat+tätä+toimintaa+epidemia+aikana,+nyt+ei+mennä+muiden+selän+taakse+kuurupiiloon,+niin+kuin+poliitikot+tuppaa+tapansa+mukaan+mennä.

    Äänestä

On se paljon pahaa tehnyt koko kansalle tuo ahne kepuli.

Äänestä

Valtion tukia yritys sai 822 000 euroa, ja se oikeuttaa työllistämään puolalaisia/ukraanalaisia, kun suomessa ei ole pulaa omalla kansalla työpaikoista, laittakaa Mot selvittämään, takuulla alipalkkausta löytyy, kun puhutaan niin paljon läpinäkyvyydestä Lintilä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tosi kalliikis käy veronmaksajalle kun LIntilän vierastyöläiset tulivat sairastamaan Koronaa Pieksämäelle. Vai kuka näitten sairastumiskulut maksavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu