Koululaiset tuhosivat kaikki aurauskepit

Kaupungin työntekijät tekivät viikolla hyvää työtä ja pystyttivät aurauskepit mm. Partalanmäen vesilaitoksen pyörätielle. Nyt pystyssä ei ole enää yhtään keppiä vaan kaikki on revitty irti ja viskottu jokeen, ojiin tai pelloille.

Tiedän että asialla ovat koululaiset, koska menneellä viikolla näin koululaisten tuhoavan juuri näitä keppejä. Silloin suurin osa oli vielä pystyssä, nyt tihutyö on viety loppuun.

Joku opettaja saisi ottaa asian puheeksi ja mennä vaikka liikuntatunnilla oppilaiden kanssa keräämään keppejä ojista ja pystyttämään niitä takaisin. Tällä tavalla koululaiset oppisivat, että yhteistä omaisuutta ei tuhota noin vain ja rötöksillä on aina rangaistus.
621809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Nythän knnattaisi sitten jättää auraamatta jos ei ole aurausviitat paikallaan, varmaan olisi pennuilla sitten mukavampaa talsia lumessa.

Äänestä
  • Samoin Mähköllä, Rantalan koulun oppilaat repivät kepit maasta Muskotin kohdalta alkaen Mähkölle päin. Olen huomauttanut muutaman kerran pienille natiaisille ettei niin saa tehdä mutta mitäpä hyödyttää. Edelleen vaan kepit irrotetaan ja hakataan toisiaan kepeillä. Tekijänä niin kantaväestön asukkeja kuin mamujakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoin Mähköllä, Rantalan koulun oppilaat repivät kepit maasta Muskotin kohdalta alkaen Mähkölle päin. Olen huomauttanut muutaman kerran pienille natiaisille ettei niin saa tehdä mutta mitäpä hyödyttää. Edelleen vaan kepit irrotetaan ja hakataan toisiaan kepeillä. Tekijänä niin kantaväestön asukkeja kuin mamujakin.

    Koulun oppilailla näyttää olevan ilkivallan teko nyt kiskotaa aurauskepit kokonaa minä velvottaisin opettajan johdolla laittamaan aurauskepit takaisin paikoilleen polkupyörä keulinta pitää olla kurissa ajetaan keskellä tietä meinataan keulia etupyörä mukaan vastaantulijalta

    Odotan kauhulla milloin joku keulija lentää selälleen,,aika varmaan aivovammaisena loppuelämän elää. Toisaalta olispa toisille opetus moisesta törttöilystä. Ja ei kypärää päässä. No pojat on poikia mutta pitäis pikkusen ajatella mitkä seuraukset moisella tempauksilla voi olla. Vanhemmat sais keskustella lapsilleen vakavasti moisesta " harrastuksesta",,mutta sitä aina kuvitellaan ettei minulle mitään satu. Mutta entäs kun yks kerta napsahtaakin omalle kohdalle. Olis kyllä hyvä kun kerran jollekkin sattuis jollakin mälli vaikkei kellekkään pitäs pahaa pitäs toivoa mut loppuisi kenties keuluminen.

    Keulijalle pitää antaa kunnon tälli kyllä löytyy lihavia reheviä että keulija jää alle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Odotan kauhulla milloin joku keulija lentää selälleen,,aika varmaan aivovammaisena loppuelämän elää. Toisaalta olispa toisille opetus moisesta törttöilystä. Ja ei kypärää päässä. No pojat on poikia mutta pitäis pikkusen ajatella mitkä seuraukset moisella tempauksilla voi olla. Vanhemmat sais keskustella lapsilleen vakavasti moisesta " harrastuksesta",,mutta sitä aina kuvitellaan ettei minulle mitään satu. Mutta entäs kun yks kerta napsahtaakin omalle kohdalle. Olis kyllä hyvä kun kerran jollekkin sattuis jollakin mälli vaikkei kellekkään pitäs pahaa pitäs toivoa mut loppuisi kenties keuluminen.

    Aikoinaan soittelivat ovikelloja nyt on loppunut kun hankin valvontakameran ovikellonsoittaja näkyy hyvin tuntemattomia ei kannata päästään sisään polkupyörästä yritettiin rikkoa renkaat olin piilossa puhelimella on helppo valvoa pahantekijöitä ja kuvat pahantekijät. tämmöistä vapaa kasvatus opettajakin saa nimitellä myös uimalaitoksella uusi rakennus töhritty eikö olisi siivoamisen aika pennut töihin ja korvausvastuuseen

    Äänestä

Aurauskepit on viskottu myös Porokylän koululta palolaitoksen suuntaan menevän yksisuuntaisen kadun varrelta. Opettakaapas vanhemmat ne kullannuppunne käyttäytymään, että aurausviitat on laitettu turvallisuutta varten, eikä viskottavaksi.

Äänestä

Edellisessä jutussa väärä paikkakunta, mutta samaa tuhotyötä tehdään näköjään molemmilla kylillä.

Äänestä

Me viskottiin ne jorpakkoon, imekää parsaa kääkät! 😆

Äänestä
  • Imekää te toistenne tiitejä sabotöörit.

    Äänestä

  • Siinä on kasvamassa uusi sukupolvi yhteiskunnan mieliharmeja.

    Äänestä

Yksi kirvesmies ja koulujen rempaajalla oli yliote rähkyäjiin, jotta kun sellaista ilmeni joo niin tämä meinas -kun sais tietää ken tämän teki, hän lupas käyvä tämän kotona ja pistää iskaa neesuun
- kyllä pysyi paikat järestykses näin meinaten, vaikka joskus kouluaikanakin niitä reppas

Äänestä
  • Niskaperseotteella kiinni ja kannetaan takasin pystyttämään repimänsä kepit. Näi se menee.

    Äänestä

Jos auramies on heidän vihollinen, koska auraa lumipenkat pois eikä silloin pysty myllertämään lumessa, pitää vastustaa auramiehen toimia.

Äänestä
  • Se on sitä kun pitää olla niin kovis ja näyttää kavereille miten uskaltaa muka hajottaa paikkoja.

    Äänestä

Rivakkaa porukka on Lieksan nuoriso. Nuin sitä pitää.

Äänestä
  • Voisi rivakkuutensa näyttää asian kohdissa.

    Äänestä

Siinnä turisee yksi vapaan kasvatuksen saanut, jonka jälkeläiset syytää keppejä, istuu hattu päässä ruokapöydässä ja syleksii lattioille.

Äänestä
  • Eikä siinä vielä kaikki, sitten vielä niinkuttaa.

    Äänestä

Kyl lieksas voipi olla löytyy vaikkas mitä tapoja, on tään paekan läpi sylet niin paljo humpuuki näin 30-vuotena, on siin torelisuut kaikin keino hälvenetty ja kai on tapahtuna aevan silmiem alla, valheen mestarit on seutuu kiertäneet kustanetuna

Äänestä
  • Voitko vielä selventää mitä tarkoitat?

    Äänestä

Todettiin kepit turhix joten pois vaan, samal vähä vedettiin röökii kuunneltiin räppii ja juotiin geppanaa, eix je hyvä meno! 🤘

Äänestä
  • Niinku, niinku.😣

    Äänestä

  • Hienoa, että nuoriso harrastaa vielä muutakin kuin tietokoneen räpeltelyä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, että nuoriso harrastaa vielä muutakin kuin tietokoneen räpeltelyä!

    Ninku 😣

    Äänestä

Arvostan näitä toimeliaita nuoria 😍😊

Äänestä
  • Niinku miksi niinku?

    Äänestä

Turhia keppejä, kivikaudella ei ollut aurauskeppejä, silti pärjättiin ihan hyvin!

Äänestä
  • Niinku pärjäättekö jos ei niinku aurata niinku ensitalvena niinku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinku pärjäättekö jos ei niinku aurata niinku ensitalvena niinku.

    Veromarkkojen tuhlausta on se, että urakoitsija tai urakoitsijat jotka istuttivat näitä aurauskeppejä Lieksan alueelle, tekivät työnsä huolimattomasti. Katsokaa maanteiden varsilla olevia keppejä, eipä ole kunnolla maassa kiinni, ei tarvitse kuin heilauttaa kevyesti, niin keppi kaatuu. Joko koneessa oli vika, tai sitä ei osattu käyttää.

    Ei pidä laittaa syytä nuorison piikkiin pelkästään, vikaa löytyy näitten keppien asentajista, ei olla saatu muovikeppiä pysymään sulassa maassa pystyssä. Ihan hyvä että tämä asia tuli nyt esille, hävetkää ne ketkä tekivät huolimatonta työtä.

    Ja turha syyttää nuorisoa, jokainen meistä on tehnyt lapsuudessaan kolttosia.

    Onhan se niinku voinu kova niinku tuulikin niinku ottaa ne niinku kepit niinku irti ja niinku heittää niinku jokeen tai niinku pellolle. Ohkaiseen keppiin niinku tuuli ottaa niinku hyvin niinku kiinni niinku.😮

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veromarkkojen tuhlausta on se, että urakoitsija tai urakoitsijat jotka istuttivat näitä aurauskeppejä Lieksan alueelle, tekivät työnsä huolimattomasti. Katsokaa maanteiden varsilla olevia keppejä, eipä ole kunnolla maassa kiinni, ei tarvitse kuin heilauttaa kevyesti, niin keppi kaatuu. Joko koneessa oli vika, tai sitä ei osattu käyttää.

    Ei pidä laittaa syytä nuorison piikkiin pelkästään, vikaa löytyy näitten keppien asentajista, ei olla saatu muovikeppiä pysymään sulassa maassa pystyssä. Ihan hyvä että tämä asia tuli nyt esille, hävetkää ne ketkä tekivät huolimatonta työtä.

    Ja turha syyttää nuorisoa, jokainen meistä on tehnyt lapsuudessaan kolttosia.

    Kaupungin ukot vois käydä katsomassa onko kepit vielä kunnolla paikallaan. Meidänkin kadulla osa melkein nurin itsestään. Eikä ole nuorisoa lähimaillakaan näillä nurkilla, vai väitättekö että me eläkeukot niitä sabotoi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veromarkkojen tuhlausta on se, että urakoitsija tai urakoitsijat jotka istuttivat näitä aurauskeppejä Lieksan alueelle, tekivät työnsä huolimattomasti. Katsokaa maanteiden varsilla olevia keppejä, eipä ole kunnolla maassa kiinni, ei tarvitse kuin heilauttaa kevyesti, niin keppi kaatuu. Joko koneessa oli vika, tai sitä ei osattu käyttää.

    Ei pidä laittaa syytä nuorison piikkiin pelkästään, vikaa löytyy näitten keppien asentajista, ei olla saatu muovikeppiä pysymään sulassa maassa pystyssä. Ihan hyvä että tämä asia tuli nyt esille, hävetkää ne ketkä tekivät huolimatonta työtä.

    Ja turha syyttää nuorisoa, jokainen meistä on tehnyt lapsuudessaan kolttosia.

    No en nyt ihan usko, että jokainen lapsi tai nuori tekee tällaisia kolttosia. Jos jokainen lapsi tekisi tällaisia kolttosia, Lieksassa ei olisi enää mitään ehjää tai paikallaan vaan kaikki olisi rikottu säpäleiksi.

    Äänestä

Jos Tuuli on sitten vienyt ne aurauskepit pois niin on hälytettävä keskusrikospoliisi kuulustelemaan kaikkia Tuuli-nimisiä henkilöitä.

Äänestä

Sano niille kaupungin työntekijöille että kiinnittävät ne kepit kunnolla maahan. Eihän katulamppujakaan ole viskottu ympäriinsä, kai ne kepitkin saa kunnolla kiinni kuten valotolpat. Aika luokatonta hommaa tuo keppien asennus. Niinku.

Äänestä
  • Luulen ettei niinku aleta valamaan niinku betoniin niinku aurausviittoja niinku. Joku niinku raja pitää niinku olla että niinku ettei niitä niinku tuhota niinku ilman niinku betoniin niinku valamistakin niinku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulen ettei niinku aleta valamaan niinku betoniin niinku aurausviittoja niinku. Joku niinku raja pitää niinku olla että niinku ettei niitä niinku tuhota niinku ilman niinku betoniin niinku valamistakin niinku.

    Hihi, nyt se aurauskeppiasia sai sitten päätöksen, luitte varmaan. Ei voi muuta kun nauraa partaansa.

    Oikein hyvää lumista talvea vaan kaikille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulen ettei niinku aleta valamaan niinku betoniin niinku aurausviittoja niinku. Joku niinku raja pitää niinku olla että niinku ettei niitä niinku tuhota niinku ilman niinku betoniin niinku valamistakin niinku.

    Onneksi uuden kommarikeskuksen puustatehdyt viitat vielä ojossa, ainaki eilen.

    Äänestä

Kepit rupeaa pysymään pystyssä, kun otetaan entinen käytäntö. Ukko tekee rautakangilla maahan reijän ja siihen keppi, niin ei tuuli heiluttele. Istutuskoneilla laitetut kepit ei näköjään onnistu, vai onko koneen käyttäjässä vika.

Äänestä
  • Vai olisko vika pennuissa jotka sabotoi aurausviitat? Ainakin meidän asuinaluella jossa koulu lakkautettiin ja pennut ei enää kuljeksi kun niitä ei ole, niin aurausviittojen kanssa ei ole ongelmia, hyvin pysyvät paikallaan. Minusta tuntuu että pentujen vanhemmissa on se vika ja niiden pitäisi säätää pentujaan että antavat olla viittojen paikallaan. Kone laittaa viitat hyvin paikalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai olisko vika pennuissa jotka sabotoi aurausviitat? Ainakin meidän asuinaluella jossa koulu lakkautettiin ja pennut ei enää kuljeksi kun niitä ei ole, niin aurausviittojen kanssa ei ole ongelmia, hyvin pysyvät paikallaan. Minusta tuntuu että pentujen vanhemmissa on se vika ja niiden pitäisi säätää pentujaan että antavat olla viittojen paikallaan. Kone laittaa viitat hyvin paikalleen.

    Hah, kone laittaa viitat hyvin paikoilleen. JOS kone on kunnossa ja JOS koneenkäyttäjä osaa käyttää konetta. Mutta tämä ei ole toteutunut Lieksassa.

    Ja pennuista puhuu vain kissan- tai koiranomistaja. Ihmisten jälkeläiset ovat lapsia. Tämä tiedoksi. Mutta ilmeisesti kyse olikin viittoja sabotoivista koiranpennuista, kannattaa käydä puhumassa niille koiravanhemmille että pitävät pentunsa kurissa.

    Rikkailla on lapset ja köyhillä on pennut jos et tuota tiennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikkailla on lapset ja köyhillä on pennut jos et tuota tiennyt.

    Hahah, olen köyhä, mutta meillä on rakas lapsi, ei pentu. Näköjään moneen junaan on vanhempiakin, tai sitten vanhapoika tai piika puhuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hahah, olen köyhä, mutta meillä on rakas lapsi, ei pentu. Näköjään moneen junaan on vanhempiakin, tai sitten vanhapoika tai piika puhuu.

    On sinulla rahaa, mutta olet henkisesti köyhä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikkailla on lapset ja köyhillä on pennut jos et tuota tiennyt.

    Rikkailla on perilliset ja köyhillä jälkeläiset. Tuon sanonnan minä olen kuullut.

    Äänestä

Risua sabotööreille paljaalle persiille`!

Äänestä
  • Se aurauskeppi sopisi tuommosen asian ratkaisuvälineeksi mainiosti. Housut alas ja sopivasti rapsuttelua.

    Äänestä

Vai tuuli kaataa auraus viittoja, Selittäkääpä miten on mahdollista jos tuuli kaataa aurausviitan niin se viitta lentää jopa kymmenien metrien päähän tieltä kuten on partalanmäen alueella huomattu? Entäpä ne väännetyt ja jopa katkotut viitat ovatko nekin tuulen rikkomia kysyn vaan, kyllä ne äitien kullan nuput ovat asialla ei ne viitat yksikseen lentele ympäriinsä, Vahinko vain kun remmin käyttö on nykyään kielletty sillä sille remmille olisi todellakin töitä.

Äänestä
  • Helposti napakka tuuli kaataa ja jopa heivaa kepit. Tuulen voima on arvaamaton!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helposti napakka tuuli kaataa ja jopa heivaa kepit. Tuulen voima on arvaamaton!

    Näin itse omin silmin koululaisten, tai tällä kertaa yhden koululaisen, viskovan keppejä. Ei ollut tuulella mitään tekemistä tämän kanssa. Tytöt eivät tällaista ilkivaltaa useimmiten tee. Tässäkin tapauksessa oli poika kyseessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin itse omin silmin koululaisten, tai tällä kertaa yhden koululaisen, viskovan keppejä. Ei ollut tuulella mitään tekemistä tämän kanssa. Tytöt eivät tällaista ilkivaltaa useimmiten tee. Tässäkin tapauksessa oli poika kyseessä.

    No entä sitten kun itellä tai vanhemmilla ..sisaruksilla on tarvetta 112?
    Sitten itketään kun ei apu kerennyt paikalle.

    Äänestä

Oli se aikaa ennen kun aurauskeppinä oli joku pajun varsi.Nyt muovinen putkilo.

Äänestä
  • Pajun varsi olisi ekologinen ja ei haittaisi silloin vaikka koululaiset viskoisivatkin. Keppi maatuisi joka tapauksessa. Työttömät joutaisi valmistamaan tällaisia aurauskeppejä.

    Äänestä

Aurauskepit pitää pystyttää kuten heinäseipäät. Rautakangilla 20 cm reikä ja siihen keppi ja kunnolla vielä tallata juuresta, niin kyllä pyssyy. Tämä voi tuntua liian raskaalta työltä kaupungin vakinaiselle henkilöstölle, mutta ottakaa avuksenne näitä turvapaikkaturisteja, sotia paenneita. Kyllä heillä on voimaa ja tahtoa seiväshommiin.

Äänestä

Luulisi sillä väkimäärällä jonkin joutavan polkaisemankiin viitan kupeeseen joita Transetissa istuu. Vai olisiko että polkaisuun koulutettua ei ole?

Äänestä
  • Montakos siellä istuu? Ei se ole enää niinkuin VR:n hommissa parikymmentävuotta sitten, että yksi lakaisee ylikäytävän lankkuja ja kahdekasan katsoo tuleeko junia.
    Jos sitä porukkaa olsi niin tuskimpa viittoja koneella laitettaisiin. Mutta pitäähän se valituksen aihe jostain tehdä.

    Äänestä

Koululaiset tekivät viikolla hyvää työtä ja pystyttivät aurauskepit mm. Partalanmäen vesilaitoksen pyörätielle. Nyt pystyssä ei ole enää yhtään keppiä vaan kaikki on revitty irti ja viskottu jokeen, ojiin tai pelloille.

Tiedän että asialla ovat kaupungin työntekijät, koska menneellä viikolla näin kaupungin työntekijöitten tuhoavan juuri näitä keppejä. Silloin suurin osa oli vielä pystyssä, nyt tihutyö on viety loppuun.

Joku virkamies saisi ottaa asian puheeksi ja mennä vaikka kahvitunnilla kaupungin työntekijöitten kanssa keräämään keppejä ojista ja pystyttämään niitä takaisin. Tällä tavalla kaupungin työntekijät oppisivat, että yhteistä omaisuutta ei tuhota noin vain ja rötöksillä on aina rangaistus.

Hahahah, sorry, oli ihan pakko.

Äänestä
  • Ou iäneti, Lieksan koululaiset on parasta A-ryhmää eikä ne tee pahojaan viskomalla aurauskeppejä. Luuletko että ne on samalaisia kuin siellä Koskelassa että tapetaan kaveri kun on ensin kiusattu, ja sitten jätetään kuolemaan.Häpeä juuttaan runkkari kun tuommoista syyttelet Lieksan koululaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ou iäneti, Lieksan koululaiset on parasta A-ryhmää eikä ne tee pahojaan viskomalla aurauskeppejä. Luuletko että ne on samalaisia kuin siellä Koskelassa että tapetaan kaveri kun on ensin kiusattu, ja sitten jätetään kuolemaan.Häpeä juuttaan runkkari kun tuommoista syyttelet Lieksan koululaisista.

    Runkkaaminen on mukavaa, mutta silti on totta että pahojaan tekivät. Vastahan tuota lehdessä kirjoitettiin siitäkin, että joka kuudesko koululainen Lieksassa on kiusattu. Oli niin hieno uutinen aiemmin, jotta K-Kauppa on kiusaamisvapaa vyöhyke, mutta valitettavasti koulua ei käydä K-kaupassa vaan koulussa missä opettajat ei välitä paskookaan.

    Äänestä

Kyllä se on asia niin, että syksyllä koululaiset repii vähintään 30% viitoista, sitten eka auraus kerroilla auraaja kaataa taas 30% viitoista. Elikkä varsinaiseen paksuimpaan lumen aikaan jää vain n. 60% viitoista jäljelle. Elikkä viitoitus on minusta ihan turha kuluerä talvitien kunnossa pidossa jalkakäytävillä ja taajaman tieosuuksilla. Ruvetaanhan sitä lunta jyystämään heti kun on muutama sentti teillä, siinä kyllä huomaa pientareen ja tien eron. Meilläpäin esim. kun jalkakäytävä on kesäisin n. 3m, talvella se aurataan yli 5 metriin, että silleen.

Äänestä

Elikkä tuli virhe noissa prosenteissa edellisessä viestissä, piti olla että jää vain myöhempään talveen 40% aurausviitoista jäljelle.

Äänestä
  • Harmi kun koneinsinöörit lähti? Ne olisi ollut omiaan aurausviittana, kun ne kuitenkin olisi sanut siihen aurausviitta yhdistykseensä avustsuta kaupungilta ja valtiolta. Olisivat joutaneet talven seisoksimaan tienvarsilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaupungin työntekijät tekivät viikolla hyvää työtä ja pystyttivät aurauskepit mm. Partalanmäen vesilaitoksen pyörätielle. Nyt pystyssä ei ole enää yhtään keppiä vaan kaikki on revitty irti ja viskottu jokeen, ojiin tai pelloille.

Tiedän että asialla ovat koululaiset, koska menneellä viikolla näin koululaisten tuhoavan juuri näitä keppejä. Silloin suurin osa oli vielä pystyssä, nyt tihutyö on viety loppuun.

Joku opettaja saisi ottaa asian puheeksi ja mennä vaikka liikuntatunnilla oppilaiden kanssa keräämään keppejä ojista ja pystyttämään niitä takaisin. Tällä tavalla koululaiset oppisivat, että yhteistä omaisuutta ei tuhota noin vain ja rötöksillä on aina rangaistus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu