Valtakunta, joka ei järky

Näyt­tää ai­ka ajoin sil­tä, et­tä Eu­roo­pan val­ti­oi­den ra­ken­teet hor­ju­vat. Mo­net ko­ke­vat häm­men­nys­tä ja eh­kä pel­ko­a­kin näi­den muu­tos­ten seu­rauk­sis­ta. Ajal­li­set val­ta­kun­nat ovat lo­pul­ta­kin hau­rai­ta, ja nii­den pe­rus­tuk­set voi­vat pet­tää ih­mis­ten toi­min­nan seu­rauk­se­na. Raa­ma­tus­sa ole­va Ju­ma­lan sana an­taa elä­mäl­lem­me kes­tä­vän pe­rus­tan. Raa­mat­tu ke­hot­taa mei­tä ra­ken­ta­maan koko elä­mäm­me Ju­ma­lan sa­nan va­raan, kos­ka vain sel­lai­nen elä­män poh­ja voi kes­tää ko­et­te­le­mus­ten koh­da­tes­sa.

Kal­li­o­pe­rus­tal­le ra­ken­net­tu

”Jo­kai­nen, joka kuu­lee nämä sa­na­ni ja te­kee nii­den mu­kaan, on kuin jär­ke­vä mies, joka ra­ken­si ta­lon­sa kal­li­ol­le. Al­koi sa­taa, tul­va­ve­si vir­ta­si ja myrs­ky­tuu­li piek­si ta­loa, mut­ta se ei sor­tu­nut, sil­lä se oli ra­ken­net­tu kal­li­o­pe­rus­tal­le.”

Tä­män mie­hen sy­dä­men us­kon pe­rus­ta­na oli Raa­ma­tun il­moi­tus Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen so­vi­tus­työs­tään. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Pe­rus­tus on jo las­ket­tu, ja se on Jee­sus Kris­tus. Muu­ta pe­rus­tus­ta ei ku­kaan voi las­kea.” (1. Kor. 3:11.)

Myös me saam­me voi­mam­me elä­väs­tä us­kos­ta. Us­ko vai­kut­taa te­ke­mi­sem­me. Elä­vän us­kon omis­ta­ji­na saam­me ko­kea Joo­se­fin ta­voin, et­tä ah­dis­tus­ten­kin kes­kel­lä olem­me on­nel­li­sia, sil­lä Ju­ma­la oh­jaa elä­määm­me ja on kans­sam­me joka het­ki. Ym­pä­röi­vät myl­ler­ryk­set, elä­män mo­net muu­tok­set ja vas­toin­käy­mi­set aset­tu­vat Ju­ma­lan sa­nan va­los­sa oi­kei­siin mit­ta­suh­tei­siin.

Luot­ta­mus­teh­tä­vä Jee­suk­sel­ta

Jo­kai­sen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaan teh­tä­vä­nä on vie­dä ilo­sa­no­maa rau­hat­to­maan maa­il­maan. Tä­män luot­ta­mus­teh­tä­vän on Jee­sus it­se an­ta­nut ope­tus­lap­sil­leen. Jou­lu­e­van­ke­liu­min sa­no­ma on edel­leen ajan­koh­tai­nen: Teil­le on tänä päi­vä­nä syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja, joka on Kris­tus Her­ra.

Pro­fee­tat ju­lis­ti­vat ai­ka­naan sen ajan ih­mi­sil­le lu­paus­ta tu­le­vas­ta Mes­si­aas­ta, Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen val­ta­kun­nas­taan. Raa­mat­tu yhä opet­taa meil­le sitä, et­tä siel­lä mis­sä Kris­tus ja hä­nen oman­sa ovat, siel­lä on hä­nen val­ta­kun­tan­sa.

Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ei voi näh­dä luon­nol­li­sil­la sil­mil­lä, sil­lä val­ta­kun­nan ra­jat me­ne­vät us­ko­vien ih­mis­ten sy­dä­mes­tä sy­dä­meen. Mo­nes­ti ih­mis­ten ra­ken­ta­mat or­ga­ni­saa­ti­ot, val­ti­ot ja jär­jes­tel­mät hor­ju­vat, mut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei jär­ky, kos­ka val­ta­kun­taa joh­taa it­se Ju­ma­la lu­pauk­sen­sa mu­kaan.

Aar­tei­den omis­ta­ji­na

Mei­dän on tur­val­lis­ta us­koa ja ru­koil­la, et­tä ajal­li­nen elä­mäm­me on Ju­ma­lan kä­sis­sä. Elä­män pe­rus­tuk­se­na on ian­kaik­ki­nen Ju­ma­lan sana, jon­ka va­ras­sa elä­mi­nen on tur­val­lis­ta, vaik­ka ym­pä­ril­lä kuo­huu ja myl­ler­tää. Raa­ma­tun sa­nas­sa apos­to­li ke­hot­taa mei­tä kiit­tä­mään Ju­ma­laa hä­nen val­ta­kun­nas­taan: ”Me saam­me val­ta­kun­nan, joka ei jär­ky. Ol­kaam­me sen vuok­si kii­tol­li­sia, kiit­tä­kääm­me Ju­ma­laa ja pal­vel­kaam­me hän­tä hä­nen tah­ton­sa mu­kai­ses­ti.” (Hepr. 12:28.)

Ju­ma­lan sana vai­kut­taa elä­vän us­kon kaut­ta niin, et­tä ih­mi­nen kai­paa Ju­ma­lan sa­naa ja sen kuu­le­mis­ta. Ju­ma­lan sana opet­taa mei­tä jo­kais­ta aset­ta­maan myös ajal­li­set asi­at oi­ke­aan ar­vo­jär­jes­tyk­seen. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan elä­vi­nä ki­vi­nä saam­me kaik­ki val­ta­kun­nan aar­teet omik­sem­me.

Raa­ma­tun poh­jal­le ra­ken­tu­va hen­ki­lö­koh­tai­nen us­ko tuo sy­dä­meen rau­han, jota ih­mi­sel­le ei­vät voi an­taa par­haat­kaan maal­lis­ten val­ta­kun­tien hal­lit­si­jat tai so­ta­jou­kot. Kir­joi­tet­tuun Ju­ma­lan sa­naan pe­rus­tu­vas­sa ja Py­hän Hen­gen ai­kaan­saa­mas­sa elä­väs­sä us­kos­sa ih­mi­nen voi ko­kea sy­vää si­säis­tä rau­haa ja iloa myös ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä.

Teks­ti: Ur­po Luok­ka­la