Herra on turvana matkalla

Kun van­hin tyt­tä­re­ni oli pie­ni, lau­loim­me il­lal­la usein yh­des­sä: ”Lap­se­na hoi­da tai­va­han kes­kel­lä vie­raan maa­il­man” (Sl. 228:3).

Lap­sen kans­sa lau­la­es­sa­ni sain it­se­kin ko­kea lap­se­no­mais­ta tur­val­li­suu­den­tun­net­ta. Ty­tär oli jo pie­ne­nä luon­teel­taan vil­kas, ja ru­koi­lin, et­tä Ju­ma­la an­tai­si en­ke­lei­tä var­je­le­maan on­net­to­muuk­sil­ta. Pie­niä ja vä­hän isom­pi­a­kin haa­ve­rei­ta elä­män var­rel­la on sat­tu­nut, mut­ta Ju­ma­lan var­je­lus on ol­lut mu­ka­na.

Ha­lu­an luot­taa

Kun ty­tär on nyt joi­ta­kin vuo­sia ol­lut kau­ka­na ko­toa opis­ke­le­mas­sa, tuo il­ta­lau­lun koh­ta on saa­nut uu­den tuo­reu­den. Her­käl­lä mie­lel­lä kuun­te­len ter­vei­siä ja mie­tin, mi­tä­hän nuo­ri sy­dän tun­tee. Syk­syn al­ku­viik­koi­na hän soit­ti uu­des­ta asun­nos­taan ja ky­se­li nä­ke­mys­tä­ni ver­ho­jen ri­pus­ta­mi­ses­ta. Kämp­pik­set oli­vat käy­neet os­tok­sil­la ja miet­ti­vät nyt ver­ho­tan­gon paik­kaa.

Mie­les­sä­ni läi­käh­ti on­ni sii­tä, et­tä ty­tär saa tou­hu­ta opis­ke­lu­aan ja asu­mis­taan us­ko­vai­se­na us­ko­vais­ten kans­sa. Iloit­sen kuul­les­sa­ni, et­tä he ovat is­tu­neet il­ta­ky­läs­sä ja kes­kus­tel­leet, jär­jes­tä­neet nuor­ten po­ru­kal­la yh­tei­siä ret­kiä tai hän on saa­nut ol­la kuun­te­li­ja­na ys­tä­väl­leen. Ha­lu­an luot­taa psal­min­kir­joit­ta­jan ta­voin: ”Sinä, Her­ra, suo­je­let mei­tä, sinä var­je­let mei­tä joka het­ki tä­män pa­han ajan kes­kel­lä” (Ps. 12:8).

En­ke­lit var­je­le­vat

Us­ko­vai­set po­jat Sad­rak, Me­sak ja Abed-Nego oli­vat jou­tu­neet kan­san­sa kans­sa kau­ak­si ko­toa ja ku­nin­kaan kou­luun. He ha­lu­si­vat elää us­kon­sa mu­kai­ses­ti ja jou­tui­vat sen vuok­si sil­mä­ti­kuk­si. Kiel­täy­dyt­ty­ään pal­ve­le­mas­ta vää­riä ju­ma­lia nuo­ru­kai­set jou­tui­vat vas­taa­maan tot­te­le­mat­to­muu­des­taan ku­nin­kaan edes­sä. An­ne­tun mää­räyk­sen mu­kaan po­jat jou­tui­vat elä­väl­tä pol­tet­ta­vik­si, mut­ta Ju­ma­la ei an­ta­nut hei­dän va­hin­goit­tua.

Ku­nin­gas jou­tui to­te­a­maan: ”Hän (Ju­ma­la) lä­het­ti en­ke­lin­sä ja pe­las­ti pal­ve­li­jan­sa, jot­ka luot­ti­vat hä­neen ei­vät­kä vä­lit­tä­neet ku­nin­kaan käs­kys­tä, vaan mie­luum­min pa­ni­vat hen­ken­sä alt­tiik­si kuin suos­tui­vat pal­ve­le­maan muu­ta ju­ma­laa kuin omaan­sa!” (Dan. 3:28.)

Vai­keim­mat tais­te­lun­sa us­ko­vai­nen käy omas­sa si­sim­mäs­sään. Jee­sus sa­noo: ”Juu­ri ih­mi­sen si­säl­tä, sy­dä­mes­tä, läh­te­vät pa­hat aja­tuk­set” (Mark. 7:21).

Tais­te­luis­sam­me tar­vit­sem­me aut­ta­jaa, ja Ju­ma­la on lu­van­nut apun­sa. “Minä lä­he­tän en­ke­lin kul­ke­maan si­nun edel­lä­si, suo­je­le­maan si­nua mat­kal­la ja vie­mään si­nut sii­hen paik­kaan, jon­ka olen si­nul­le va­ran­nut. – – Jos tot­te­let hän­tä ja teet kai­ken, mitä minä käs­ken, niin minä olen si­nun vi­hol­lis­te­si vi­hol­li­nen ja vas­tus­ta­jie­si vas­tus­ta­ja.” (2. Moos. 23:20–22.)

Pi­me­äs­sä­kin olen tur­vas­sa

Tie­dän, et­tä ai­kuis­tu­neil­la lap­sil­la­ni on ol­lut elä­mäs­sään vai­kei­ta ai­ko­ja ja het­kiä, sa­man­lai­sia kuin it­se olen ko­ke­nut. Ar­ki­a­si­at saat­ta­vat jos­kus ol­la niin han­ka­las­ti sol­mus­sa, et­tä sisu me­nee kau­laan. On myös het­kiä, jol­loin tun­tee oman tur­mel­tu­nei­suu­ten­sa niin vai­ke­a­na, et­tei jak­sa kat­soa eteen­päin. On ko­et­tu myös het­kiä, jol­loin kuo­le­ma, sai­rau­det tai lä­hei­sen ih­mi­sen us­kos­sa vä­sy­mi­nen ovat py­säyt­tä­neet.

It­se olen saa­nut voi­ma­kas­ta loh­tua sa­nois­ta ”Vaik­ka minä kul­ki­sin pi­me­äs­sä laak­sos­sa, en pel­käi­si mi­tään pa­haa, sil­lä sinä olet mi­nun kans­sa­ni. Sinä suo­je­let mi­nua kä­del­lä­si, joh­da­tat pai­men­sau­val­la­si.” (Ps. 23:4.)

Ju­ma­la ha­lu­aa pai­men­taa lau­man­sa pe­ril­le tai­vaan ko­tiin, ja kan­taa hei­koim­mat. Täs­tä var­je­luk­ses­ta ker­toi­vat myös men­neit­ten ai­ko­jen us­ko­vai­set: ”Niin kuin kot­ka suo­je­lee pe­sään­sä ja lii­te­lee poi­kas­ten­sa yl­lä, niin kuin se kan­taa nii­tä sii­vil­lään, niin Her­ra­kin kul­jet­ti kan­saan­sa” (5. Moos. 32:11).

Jari Hint­sa­la