Pursiseurojen pikkujoulut

Anonyymi

Millaista toimintaa muilla seuroilla on pikkujoulujen merkeissä?

Meidän kerhomme viettää pikkujoulut omalla pursimajalla Pääkaupunkiseudulla. Illalliskortti on se kohtuullinen satanen / henkilö ja mukaan otettavan lahjan tulisi olla 60-100 eur arvoinen. Lahja on pariskunnan yhteinen.

Väki asettuu varsin mukavasti ja luontevasti sosioekonomisen tasonsa mukaisiin pienryhmiin. Ylhäältä alaspäin on jopa toivottavaa käydä esittämässä tervehdyksiä, toisinpäin ei taas tule toimia. Eli vuorineuvos voi käydä työväen pöydässä, toisinpäin ei mielellään.
Pelkkiä kisoja ajaville on katsottu hyväksi antaa oma pöytä hiukan sivummalta.
Toisinaan tapahtumassa käy esiintymässä joku tunnettu matkapurjehtija tms. Nyt kuulemma olisi pyydetty Jethroa, sanoivat.

Aktiivit palkitaan aina. Eniten talkootunteja tehnyt voi voittaa jopa risteilyn Tukholmaan aterioineen. Viimeksi sen sai jäsen, jolla oli 180 talkootuntia kertynyt. Myös eniten kauimpana käynyt kippari palkitaan. Viimeksi eräs oli ollut veneellä Tanskassa saakka. Eikä ollut edes ihmevene, vaan tavallinen Jeanneau 39. Aikamoista! Eikö vaan? Monesti Visbyssä käynti riittää palkintosijaan. Tiististen kärki tietysti myös palkitaan.
Mikäli minulla ei olisi tätä pursiseuraelämää henkireikänä, olisin hyvin vajaasieluinen ihminen.

10

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä provo, mutta liikaa asiavirheitä...

      • Anonyymi

        Joo onneton provo


    • Anonyymi

      Yleensä kokoonnutaan mun Joelle, kun onhan 17 jalassa kuitenkin tiettyä ylellisyyttä. Aluksi kannetaan Porta Potti rantaan yksityisyyden takaamiseksi. Sitten sytytetään kertakäyttögrilli lämpenemään.

      Meitä on mukana Make, Pera, mä ja Myllerin Alpo, joka vastaa musiikista. Loppuillasta pyydetään paikalle porilainen taparikollinen, joka putsaa bileiden loputtua veneen, että saadaan vakuutusrahat seuraavan kesän vesillä oloon.

      Siinä juodaan Lidlin laadukasta punaista ja grillataan juhlan kunniaksi vähän laadukkaammin Kabanossia. Jälkiruoaksi kahvit ja Lidlin keikalta ostetut valmistortut. Sitten lähdetään baarin kautta kotiin.

      Tossa on noita mukana kulkevia kavereita, jos ette tunne.

      https://www.youtube.com/watch?v=qxF8v0D04kM

      https://www.youtube.com/watch?v=I270Xmop0IY&lc=UggMUF6JrSu5l3gCoAEC

    • Anonyymi

      Siis teidän seurassa Koronan saaminen maksaa pariskunnalle vain 260...300€.
      Onko teillä seurassa paljonkin vapaaehtoisia moiseen diiliin?

      Meidän seurassa oltaisiin pikemminkin valmiita maksamaan siitä ettei saada koronaa, mutta meitähän on moneksi, ja onneksi eri seuroilla itse kullekin sopivia käytäntöjä.

      • Anonyymi

        En minäkään heti ymmärtänyt, että aloitus on hauska fiktio....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minäkään heti ymmärtänyt, että aloitus on hauska fiktio....

        Aloittajalta jäi mainitsematta, että tilaisuus pidetään Mastovajassa, jota pikkujoulun aikaan kutsutaan Pursimajaksi.


    • Anonyymi

      Etäpikkujoulut:

      Otatte Zoom-yhteyden läppärillä työkavereihin, viette läppärin komeroon.
      Laitatte M.A. Nummisen huutamaan täysillä komerossa olevaan soittimeen.
      Kumpikin vetäisee pullon Pöytäviinaa kurkustaan alas, ahtaudutte komeroon, toinen ottaa perseestään nettikameralla kuvan ja lähettää sen viestinä pomolle.

      Huudatte kännipäissänne komerossa toisillenne ja Zoomille, J.Karjalainen jatkaa ennen Eppu Normaalia. Jossain vaiheessa toinen teistä alkaa itkeä. Sitten menette keittiöön, panette lihapiirakat ja nakit mikroon ja lopuksi vedätte toisianne pataan.

      Homma hoidettu, rahaa meni alle 40 euroa per naama.

    • Anonyymi

      Kyllä itseäni arvelluttaa osallistua pursiseuran pikkujouluihin koronan takia. Vaakakupissa toisaalta painaa pelko siitä että menettäisin nykyisen, liki laiturin juuressa olevan paikkani olemalla passiivinen.
      Meillä kustannukset eivät ole noin korkeat. Pitopalvelun ateriasta veloitetaan 30 euroa ja paketteja ei tunneta. Juomat ostetaan kootusti ulkomailta, nyt Latviasta.
      Olen kerran voittanut kauimpana käyneen tittelin kun kävin Karlskronassa saakka. Myös eniten lokimaileja tuli kerran, 1640 mpk. Noilla sai nimensä kaiverretuksi tauluun pursimajalla. Taulun näkeminen tuntuu kivalta edelleen.

      Suurilla ajomäärillä saa muuten sen edun että katsastus on tarkempi. Katsastaja oikein sanoi että vaikka onkin rannikkoluokan vene niin suuren ajomäärän vuoksi katsastus tehdään kuin avomeriveneessä! Tuntui kyllä hyvältä. Olen puhunut siitä monille.

    • Anonyymi

      Meillä pikkujoulut aloitetaan kommodorin tervehdyksellä.

      Sitten seuraa merikarhujen mainosvartti. Uusille talkoohenkisille on aina tilaa, jos maksavat siitä.

      Aperitiivit, ruokailu ja puheet pidetään tyhjille lautasille. Kuullaan kauden kommeluksista. Sankarit kertovat urotöistään. Seuran tukikohtavastaavat antavat palautetta kuluneelta kaudelta. Osaan sitten kotonakin laittaa saunan oikein.

      Tunnelma kohoaa ja aletaan mönstrata uusia eskaaderi, telakka ja tukikohtavastaavia. Joudaan kaahveet ja konjamiinit tai liköörit.

      Jaetaan lopuksi standaarit ja kiertopalkinnot, joista osa on jotain tinaseosta ja osa muuten vain kiertäviä...

    • Anonyymi

      Meidän venekerhossa pidetään puheita kalan ja pesemättömän alapään hajuisissa maastohousuissa, kohotetaan virosta tuotuja etanolinsekaisia paikallisviinoja ja jaetaan buster-lippiksiä. Veemäisimmät vauriot matkaveneille uistelulla, verkonsijoittelulla ja ilman valoa hämärässä aikaansaaneet palkitaan yamaha- kollegepaidalla (jota on kerhon vanhimmat jermut ensin käyttäneet 12 vuotta sählyreeneissä ja halkotöissä, pesemättä). Ne ketkä on illan päätteeksi ajokuntoisia, kuskaa enemmän juoneet kotiin pakettiautolla jossa on pehmusteeksi laitettu jäynänä pesemättömiä kalaverkkoja ja rantapusikosta kerättyjä leväsiä styroksinpaloja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2566
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      91
      1506
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      17
      942
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      848
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe