Keskustan Lapin piiri hakoteillä

Anonyymi

Keskustan Lapin piirin johto on aivan hakoteillä poliittisten ja hallinnollisten vastuusuhteiden ymmärtämisessä. He vaativat ministeri Kiurun eroa, koska Kiuru haluaa estää koronan leviämisen. Ei ministeri Kiuru ole koronaa keksinyt eikä päätä Ison-Britannian ym. matkustusrajoituksista. Elinkeinoministeri, jolle matkailukin kuuluu, on vielä sattumalta keskustan oma ministeri Lintilä. Puheenjohtaja Saarikko onkin aiheellisesti muistuttanut tosiasioista Lapin piirin ymmärtämätöntä johtoa. Siellä ei taida järki paljon päätä pakottaa. Ja keskustan Lapin piirinkin pitäisi ottaa korona tosissaan. Jos tauti päästetään leviämään Lappiin hallitsemattomasti, eivät edes kotimaiset matkailijat sinne halua matkustaa - en minä ainakaan.

62

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskustalaisena annan kaiken tukeni Krista Kiurulle. Hän on tehnyt hyvää työtä yöt ja päivät varmasti suuria henkilökohtaisia uhrauksia tehden. Hän on huolehtinut meidän suomalaisten terveydestä, mutta on saanut kiittämättömiltä kuraa päällensä. Nyt alkaa riittää! Kohta on syytä perustaa kansanliike Krista Kiurun tukemiseksi - yli puoluerajojen. Uskon monen muunkin keskustalaisen olevan samaa mieltä.

      • Anonyymi

        HEH Vai on demarina antamassa keskustalaisena tukea Ihra Kiurulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HEH Vai on demarina antamassa keskustalaisena tukea Ihra Kiurulle.

        Ulkonäön perusteella ei ministereitä valita, vaan OSAAMISEN ja ahkeruuden perusteella. Ja minä todella olen keskustalainen. Yhden ministerin maalittaminen on todella vastenmielistä.


    • Anonyymi

      Kepun koirat laitettava ruotuun. Nuo ahneet paskat myisivät ja uhraisiva vaikka äitinsä kapitalismin alttarille.

      • Anonyymi

        Tuus koettaa tänne tuntureille törkyturpa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuus koettaa tänne tuntureille törkyturpa.

        Onneksi olet vain huutelemassa tyhjään siellä tuntureilla.

        Kävisikö sulle, että päästetään Rajsaoosepin kautta venäläiset turistit matkailun ihmemaahanne. Rovaniemeä alemmas ei saa viisumilupaa. Pysyy sitten tautiin siellä, jossa niitä turistien levittämään koronaan niin innokkaasti odotellaan. Tässä menee useampi vuosi, tulee brexitin myötä viisumit ja punta heikkenee, tokkopa sieltä enää koskaan tulee motään turistilentoja enää.


    • Anonyymi

      Luulekohan Kepun Lapin piiri tekevänsä Lappia houkuttelevammaksi tällä meuhkaamisella vai onko persujen kanssa sovittukin ministerijahdista???!

      Suomalaisten terveydellä leikkiminen voi käydä kalliimmaksi kuin ahneet yrittäjät luuleekaan.

      • Anonyymi

        Negatiivinen viesti on kyllä huonoin mainos.

        "Tule Lappiin suomalainen turisti, niin näet kuinka huonosti me arvostamme teitä. Jos ei sinulta saa hujattua rahojasi, niin menet porukalla muistamme vittuilla teille etelän ihmisille"
        Viitsiikö tuonne mennä koronaan välttelemään, jos ei ole edes lunta.


    • Anonyymi

      Onneksemme meillä on järkevä monipuoluehallitus, jossa ei lappalaisten änkyröiden mölyämisen anneta vaikuttaa kansalaisten terveyteen.
      Trumppi ei ole saanutkaan koronan väheksynnällä aikaiseksi vasta kuin yli 250 000 koronaan kuollutta!
      Kaikenkarvaiset trumpististit pois politiikasta vaarantamasta kansalaisten elämää.

      • Anonyymi

        Lappi taitaa kylläkin olla kepun ydinaluetta. Jos Halla-aho kaappaa äänet, on se lihavan karjakon johtaman puolueen loppu.


    • Anonyymi

      Perseenkeikutus Twerkkaukseen ja paha äiti Somesuklaan nettimarkkinointiin riittää rahaa ja 100 000 avustuksia, mutta miten muuntaa Lapin matkailuelinkeino someen??

      Se onpi paha tunkea jääiglua ja huskykoiravaljakkoa 4g muotoon sopivaksi elämykseksi..

    • Anonyymi

      Pannaan Keskustan Lapin piiriläiset ja Lappi boikottiin ...

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007618374.html
        Tosiaan, kohta täytyy tehdä niin ja Lapissa kaikki taipuu siihen mitä THL:n asiantuntijat vaatii Kiurua tekemään.

        Kyllä täytyy olla yksinkertaista sakkia, tautitilanne on pahentunut koko Lapin alueella.

        Missä kohtaa tuota karttaa haluaisit olla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Satakunnassa pannaan mieluummin Kiuru boikottiin:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16611868/saako-kiuru-jo-potkut

        Laitoit sitten jonkun vanhan persuketjun
        Kuinka tyhmänä sinä muita pidät?

        Nyt vain vaikuttaa että tyhmyys Lapissa tiivistyy ja sinä olet siitä tyhmemmästä päästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitoit sitten jonkun vanhan persuketjun
        Kuinka tyhmänä sinä muita pidät?

        Nyt vain vaikuttaa että tyhmyys Lapissa tiivistyy ja sinä olet siitä tyhmemmästä päästä.

        Sekoitat Lappi Tl:n (in the past) ja Lapin, joten puhuit itsellesi.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ovatko Lapin hiihtokeskusten omistajat tämän Keskustan Lapin piirin manööverin taustalla? Jos ovat, on syytä jättää Lapin matkailu ainakin tältä talvelta väliin. Jos he suhtautuvat noin huolettomasti koronaan, varmasti varotoimistakin luistetaan. Raha edellä -strategia tuo lopulta vähemmän rahaa.

      • Anonyymi

        Ei sinun sairaseläkkeelläsi Lapin paskaisissa hotelleissa yövytä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun sairaseläkkeelläsi Lapin paskaisissa hotelleissa yövytä.

        Säälittävää, perin säälittävää. Me etelän ihmiset laitamme nyt Lapin matkustusboikottiin. Karttaan on siellä tulipunainen, pahempi levinneisyys kuin Etelä-Suomessa.


    • Anonyymi

      Poromiehet suojelee omaansa Satakunnan lihavien punaämmien tuhoavalta kosketukselta.

      • Anonyymi

        Komppaan.
        Sitä paitsi Kiuru ei ole edennyt missään lupauksissaan.
        Hänhän lupasi jo Sipilän hallituksen alkutaipaleella, että sote on valmis neljässä tunnissa, mutta siihen on mennyt jo reilut viisi vuotta. Siinä nähdään demareiden SI-järjestelmän osaaminen (ajanyksiköt).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan.
        Sitä paitsi Kiuru ei ole edennyt missään lupauksissaan.
        Hänhän lupasi jo Sipilän hallituksen alkutaipaleella, että sote on valmis neljässä tunnissa, mutta siihen on mennyt jo reilut viisi vuotta. Siinä nähdään demareiden SI-järjestelmän osaaminen (ajanyksiköt).

        Ihmeellistä miten Sipilä Rinteen ansaan kävellessä odotti muuta. Turve voidaan vielä uhrata, mutta jos aletaan Lapin maa-aatelisten leipään koskemaan alkaa noitarummun pärinä kuulua.


    • Anonyymi

      Mika Lintilä on matkailusta vastuussa oleva ministeri. Miksi Lintilä piiloutuu Krista Kiurun selän taakse Lapin matkailuasiassa? Kuka ostaisi Lintilälle hamekangasta?

      • Anonyymi

        Lintilä on tämän Lapin Kepun piirinänkyräviestin takana.

        Kärnä muuten tulee kunnallisvaaliehdokkaaksi Hesaan. Ei varmaan kannattaisi...kuka tuollaista tuuliviiriä äänestää? Stadissa ei sentään kukaan kepua muutenkaan äänestäisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä on tämän Lapin Kepun piirinänkyräviestin takana.

        Kärnä muuten tulee kunnallisvaaliehdokkaaksi Hesaan. Ei varmaan kannattaisi...kuka tuollaista tuuliviiriä äänestää? Stadissa ei sentään kukaan kepua muutenkaan äänestäisi.

        Kärnä vilauttaa pilliänsä ja kysyy etelän naarailta, että onko Lotharin kokoa ja saako ääniä.


    • Anonyymi

      Koko keskustan toiminta ja läpinäkyvyys on hakoteillä ollut jo vuosia, myös johdonmukaisuus puuttuu täysin korona aikaisesta toiminnasta, koska ulkomaalaisten pahasti tautia kantavista maista sallitaan halpatyö voiman tulo suomeen jo muutenkin työpaikoista kärsivässä suomesta ja kaiken maksumiehiksi haetaan työtön suomalainen itse.

      • Anonyymi

        Keskustalaisten ei kannata siellä Lapissa yrittää omiaan. Tauti tilanne kotona kartalla pitää olla enintään keltainen, että sinne saisi maan sisältämään matkustaa.
        On se nyt perk.le kumma kun tällaiset kohujutut nousee uutisten ykkösuutisiksi.


    • Anonyymi

      Lapin matkailuyrittäjät sontivat omaan pesäänsä. Moni suomalainen jättää nyt Lapin matkat väliin. Lapin yrittäjät eivät välitä matkustajien terveydestä. Toisekseen myös politiikalla on väliä. Moni tuntee sympatiaa Kiurua ja muita ahkeria ministereitä kohtaan.

    • Anonyymi

      Keskustan Lapin piiri syyllistyi moninkertaiseen oman pesän likaamiseen ja omaan jalkaan ampumiseen. He tekivät haittaa: 1) puolueelle (kepu pettää aina), 2) Lapin matkailuyrittäjille (bad williä suomalaisten matkailijoiden joukossa), 3) koko Lapille (syökööt poronsa, turha kerjätä etelän veronmaksajien rahoja). Ehkäpä koko operaation kohteena olikin Anneli Saarikko, jonka kimppuun käytiin kiertoteitse. Lapin piirin johtohenkilöille pitäisi antaa kenkää.

      • Anonyymi

        Kyllä tässä kohteena oli Saarikko. Kepun Lapin piiri ei ole sulattanut Saarikon valintaa puheenjohtajaksi. Ei yksi ministeri (Kiuru tai Saarikko) ole vastuussa hallituksen politiikasta, vaan linjaukset mietitään yhdessä virkamiesten pohjatyön perusteella. Asiat eivät ole yksinkertaisia. Niitä ei Lapin laavuilla ratkaista. Etenkään, kun kyse on myös muiden maiden toimista ja tautitilanteesta. Mutta pöljät ovat pöljiä.


    • Anonyymi

      Keskustan Lapin piirin on syytä vaihtaa johtoaan. Nykyinen on tehnyt osaamattomalla änkyröinnillään paljon vahinkoa koko maakunnalle.

      • Anonyymi

        Lapin keskustapiirin toiminnanjohtaja näyttää olevan Lasse Kontiola ja piirihallituksen puheenjohtaja on Petteri Salmijärvi. Nämä pitää ainakin panna vaihtoon puolueen ja koko Lapin etujen vastaisesta toiminnasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapin keskustapiirin toiminnanjohtaja näyttää olevan Lasse Kontiola ja piirihallituksen puheenjohtaja on Petteri Salmijärvi. Nämä pitää ainakin panna vaihtoon puolueen ja koko Lapin etujen vastaisesta toiminnasta.

        Miten Lapin yrittäjien tukeminen on Lapin vastaista toimintaa Ihra Kiurun kannattaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Lapin yrittäjien tukeminen on Lapin vastaista toimintaa Ihra Kiurun kannattaja.

        He tekivät karhunpalveluksen Lapin yrittäjille. Nyt moni suomalainen jättää Lapin matkan tekemättä. Lapin piirin toiminta osoittaa lepsua asennetta koronaan. Lisäksi Marinin hallituksen koronatoimia tukee 70 prosenttia kansalaisista. Siitä populaatiosta moni jättää Lappiin tulematta. Yksittäisen ministerin perusteeton maalittaminen on myös vastenmielistä yli puoluerajojen. Ja ulkomaalaisia ei tule, koska heidän OMA koronatilanteensa estää. Niin tyhmää toimintaa piirin poliitikoilta!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Lapin yrittäjien tukeminen on Lapin vastaista toimintaa Ihra Kiurun kannattaja.

        Matkailusta vastaava ministeri on LINTILÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkailusta vastaava ministeri on LINTILÄ.

        Juuri niin. Samoin Kiuru on perhe- ja peruspalveluministeri, ei sosiaali- ja terveysministeri Marinin hallituksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapin keskustapiirin toiminnanjohtaja näyttää olevan Lasse Kontiola ja piirihallituksen puheenjohtaja on Petteri Salmijärvi. Nämä pitää ainakin panna vaihtoon puolueen ja koko Lapin etujen vastaisesta toiminnasta.

        https://yle.fi/uutiset/3-5508021

        Ei siis ihme, että Saarikko ei Lapin keskustalaisilta kiitosta saa. Nyt sitten pettymys puretaan?
        "On tullut paljon isoja kysymyksiä, joita olemme ratkoneet, ja Katri on ne hoitanut hienosti, mutta puolueen varsinainen uudistustyö on jäänyt taka-alalle. Minun mielestäni Katri on ansainnut jatkaa, Salmijärvi sanoo".

        "Salmijärven mukaan kyse on paljon siitä, ettei kansalaisten luottamus keskustaa kohtaan olen kunnossa. Se pitäisi nyt palauttaa.
        Puolueen pitäisi enemmän kuunnella ihmisiä ja tehdä sen perusteella politiikan tekemiseen vaikuttavia johtopäätöksiä.
        Enemmän Salmijärvi kaipaisi myös selkeitä vastauksia ja perusteluja siihen, miksi keskusta valtakunnan tasolla toimii kuten toimii".

        Kepulaisittain puukottaminen selkään omiakin käy, jos muuten ei saa tahtoaan läpi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapin keskustapiirin toiminnanjohtaja näyttää olevan Lasse Kontiola ja piirihallituksen puheenjohtaja on Petteri Salmijärvi. Nämä pitää ainakin panna vaihtoon puolueen ja koko Lapin etujen vastaisesta toiminnasta.

        Siksi johdossa Nuija ja Tosinuija. Järjen jättiläiset luulee liikoja itsestään. Mutta kepussahan näitä riittää. KulMuni mukaan lukien. Persut kiittää. Jatkaa vain itsenne julkista munaamista. Sillä tavalla myös matkailu saadaan syöksymään.


    • Anonyymi

      Keskustan Lapin piiri on imagohaitta koko Lapille. Moni muovaa mielikuvansa julkisuuden kautta ja nyt puoluepiiri loi roppakaupalla negatiivista julkisuutta koko Lapille ja Suomen keskustalle.

      • Anonyymi

        Mielestäni positiivista julkisuutta. Suomessa on sananvapaus.


      • Anonyymi

        SDP, Persut ja Vihreät kiittää.

        Kepun Lapin piiri tekee jo vaalityötä muiden puolueiden pussiin. Ei kun jatkatte vaan riitelyä ja soimaamista, matkailijatkin jättää tulematta. Tietäähän sen, että palvelu ei pelaa ja hinnat on sitten kuitenkin korkeita.

        https://is.mediadelivery.fi/img/658/992b79ddd06e479d87c64e47622a9e6c.jpg.webp
        Kattokeepa tästä kartasta, kannattaako nyt sinne huudella ketään, vaikka rahanahneus jurnuttaakin 24/7.


    • Anonyymi

      Kyllä Ylläkselle pitäisi saada korona-aikana porukoita koronamaista ja nopeasti, ettei Sampo Kaulasen voitot pääse kuihtumaan.

      "Tuoreen tilinpäätöksen mukaan Ylläksellä sijaitseva Jounin Kauppa teki kesäkuussa päättyneellä tilikaudella voittoa 395 000 euroa, vaikka yrityksen liikevaihto laski 12,9 miljoonasta eurosta 11,9 miljoonaan euroon koronapandemian seurauksena.

      Sampo Kaulasen kauppa sai Business Finlandilta 100 000 euron koronatuen – jakaa samansuuruiset osingot."
      https://www.iltalehti.fi/talous/a/cead7d88-be65-42e9-91f0-7ce7929e5889

      Kaulanen onkin jo saanut verorahamme, ettei tarvii meidän enää lähteä kaupoille!

      • Anonyymi

        Murheet ne on sinullakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Murheet ne on sinullakin.

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007629676.html

        Nyt testaamme, leviääkö korona Leviltä vai onko se "matkailijoiden varastamista", kun pyritään rajoittamaan turiteja.

        Etelästä on lähdössä satapäin porukkaa, nuoria ja kovia bilettämään. Kai siellä kaikki on avosylin vastassa?


    • Anonyymi

      Suomen Keskusta tuhoamassa Lapin matkailua ...
      Lintilän sipiläläispolitiikka antaa Lapille saastaisen maun.

      • Anonyymi

        Kaikissa vaalipiireissä kepun pitäisi valita jäsenikseen vain alkiolaisia, niin ei olisi sipiläläispolitiikkaa.


    • Anonyymi

      Keskustapuolue on joutunut sipilänmiesten liekaan, josta ei tunnu olevan irtipääsyä. Samanlainen uhkailu ja politiikan häiriköinti jatkuu jatkumistaan, vaikka äänestäjät jo todellakin kortilla. Kuka enää voi luottaa keskustalaisten politiikkaan.

      • Anonyymi

        No ei ainakaan laisesi persuruput.


    • Anonyymi

      Arvata saattaa, että suomalaisten matkailijoiden lapintaika tulee muuttamaan luonnettaan. Ei mitään mielenkiintoa lähteä lappilaisten kieroiluun rahojansa tuhlaamaan.

      • Anonyymi

        Mistäs tiedät kenenkään lompakon paksuuden?
        Kielenkäyttösi perusteella olet se rupu juurikin itse!!!


      • Anonyymi

        Nooh, tulet vielä näkemään senkin kun Lapissa kerjätään etelän turisteja sinne.

        Kun korona alkutalvenkin aikana leviää, koko maapallolla ja kotimaassamme, saatte tyytyä rupusakkien rahoihin.

        Omat kuivamuonat ja säilykkeitä vaan mukaan.


    • Anonyymi

      Näitä samanmoisia änkyräkieroilijakepuja kyllä riittää muuallakin Suomessa, niin kuin mäntyharjulainen uhkailija Leppä Etelä-Savossa.
      Ikioma etu paras etu!

      • Anonyymi

        Ja hänen savonlinnalainen pikkuapulaisensa.


      • Anonyymi

        Tyhmähän maa-aatelinen Leppä olisi, jos kotikenttäänsä heikentäisit. Väitätkö ettei Hämeen selluköpit suojele omaa persettään, ovatko ne marxilaisen jaloja.


    • Anonyymi

      Sipilä jätti perinnöksi keskustapuolueeseen UHKAILUN.

    • Anonyymi

      Koronatilanne niin Suomessa kuin maailmalla vain heikkenee. Mutta Lapin keskustan piirin pöljät haluavat koronaa lisää Lappiin. Tehohoitopaikat loppuisivat pian, jos heidän tahtonsa mukaan mentäisiin. Onneksi meillä on ministeri Kiuru ja Marinin hallitus, jotka ovat ajan tasalla ja hereillä.

    • Anonyymi

      NO NIIN LAPIN YRITTÄJÄT, MITES SUU NYT LAITETAAN.

      On se teille parempi, että tautia levittää kotimaiset turistit, kuin että sinne Lappiin olisi tullut englantilaiset turistit tuomaan superkoronaa ja levittäneet sen ihmisten lisäksi myös koiriinne ja poroihinne,

      Eikös keskustan lapin piirin häirikköjen pitäisi pyytää anteeksi kaukaa viisailta hallituksen ministereiltä ja joulupukki tuo Änkyrä-Lintilälle lahjojen sijaan nipun risuja.

      Eikä nyt tarvitse Kulmuninkaan kumarrella kotikylässä, kyllä se korona vielä Tornionkin saavuttaa, jos ei rajaa suljeta kokonaan.

    • Anonyymi

      Keskustan johto haukkuu Kepun Lapin piirin henkilöitä typeriksi.
      Ehkä keskustan väki näyttää tulevissa vaaleissa mitä ajattelevat.

    • Anonyymi

      Monella puolueella on ehdokkaita Lapissa.

    • Anonyymi

      Munattomia maa-aatelisia nekin. Kärnä ei syö paskaa. Kepu pettää aina.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe