Jehovan todistajien harhaanjohtamiset jatkuvat.

Anonyymi

Vuosi 1975 oli yksi monista ns. lopunajan laskennoista, joiden perusteella harmagedon oli pikaisesti tulossa, jälleen kerran. Jehovan todistajat olivat laskeneet, että tuona vuonna tulisi 6000 vuotta täyteen aadamin luomisesta ja syksyllä odotettiin nykyisen asiainjärjestelmän päättymistä.
Ihmisiä kehotettiin unohtamaan "turhat" maalliset asiat sillä kohta niillä ei olisi merkitystä. Jotkut ottivat velkaa, koska luulivat ettei sitä tarvitsisi maksaa takaisin. Toiset myivät omaisuutensa ja jotkut luulivat saavansa ilmaiseksi jäljelle jääneitä taloja kun niiden silloiset omistajat tai asukit olisivat menehtyneet harmagedonissa.

Tällainen "rakkauden uskonto, rakastavavine jumalineen" siis on jehovantodistajuus.

45

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumala rakastaa vain jt!

      Emmw kaipaa maailman suosionosoituksia!

      • Anonyymi

        Kyllä kaipaatte.
        Pienikin positiivinen asia, tunnustettuna joltakin maailmalliselta taholta on hehkutuksen aiheena JW. Orgissa.

        Aikoinaan oli nämä pikasalirakentamiset paikallislehtien sivuilla ja jopa joissain alueellisissa lehdissä. Paikallisseurakunnista oikein tarjottiin juttua lehtiin. Kaivattiin kehuja.
        Sitten oltiin kokouksissa niin onnellisia.
        No, mikä on tulos?
        Homesaleista ei enään puhuta eikä hiiskahdeta. Ne myydään hissukseen pois ale- hintaan.

        Jumala vihaa nimensä pilkkaajalahkoa nimeltä Jehovan todistajat. Hän on saanut teistä tarpeekseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paratiisissa nädään ketä siellä on, vain JT:t

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuo pitää paikkansa, niin kyseessä on Iäisyyden hullujenhuone. Se onkin hyvä, että jt erotetaan sinne omaksi porukakseen.

      • Anonyymi
        kookoo2 kirjoitti:

        Jos tuo pitää paikkansa, niin kyseessä on Iäisyyden hullujenhuone. Se onkin hyvä, että jt erotetaan sinne omaksi porukakseen.

        Si ä et ole eikä ole kukaan muukaan näkemässä kun JT omistaa maapallon!
        Se on oikein loiseläjille ja vääräippisille!

      • Anonyymi

        Vartiotorniuskonnon jumala varmastikin, mutta kristinopissa, Raamatun mukaan, ei epäjumalia ole.
        Jeesus esittää kutsun sinullekin taivaan Isän luo, kutsu tarvitsee vain ottaa vastaan. Näin oli vartiotorniuskonnossakin 1930 -luvulle asti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Si ä et ole eikä ole kukaan muukaan näkemässä kun JT omistaa maapallon!
        Se on oikein loiseläjille ja vääräippisille!

        Et si ä kää n ol e, se o n oikei n to llo lle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paratiisissa nädään ketä siellä on, vain JT:t

        ei paratiisissä kopio raamuttalaisia.nähä.ellet tarkottanna hiili hanko puolta.kopiolla siihe asti pääsee.

      • Anonyymi

        millään ei ole väliä.jos jumala suosii kopio kerholaisia.elekee unta nähkö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paratiisissa nädään ketä siellä on, vain JT:t

        ei ainakaan kopio kerhon porukkaa.

    • Anonyymi

      Luuletko että todistajat ihan tahallaan esittivät ajatuksia ja laskentoja vuodesta 1975?
      Kuvitteletko mahdollisesti että Jehovan todistajajilla olisi erikoistietoa tulevista ajoista. Se tieto tämän aikakauden loppuajoista on kaikkien saatavissa ja luettavissa Raamatussa.
      Jos laskentoja vuodesta 1975 tehtiin, niin sitä ei tehty tarkoituksellisesti, koska ei Jumala anna näkyjä, profetioita tai muuta erikoistietoa yhdellekkään hallintoelimen tai kirjoitus osaston työntekijälle. Mutta he rukoilevat ymmärrystä ja oikean näkemyksen saamista Raamatusta, sillä Jumala on luvannut avata sanaansa niille, jotka haluavat sitä ymmärtää rukouksen hengessä. Voitaisiin mielummin sanoa, että todistajat ovat vilpittömin aikein menneet Jumalan tahdon edelle.
      Huvittaa että vuodesta toiseen toistatte noita kuluneita näkemyksiä kuin vanhaa levyä.
      Mitä merkitystä noilla lopunaikojen laskennoilla loppujen lopuksi loppupeleissä on. Jos jonkun tuolloisen Jehovan todistajien usko petti noiden toteutumattomien 1975 ennustelujen johdosta, niin silloin henkilön usko ei ollut todellista uskoa. Ei ketään pakotettu myymään omaisuuttaan tai tekemään muuta radikaaleja muutoksia elämässään. Näin tietenkin tapahtui, en kiellä sitä, mutta silloin olisi pitänyt miettiä syvällisemmin Raamatun kohtaa, jossa sanotaan ”siitä päivästä ei tiedä taivaan enkelit, eikä poika, vaan Isä yksin”. Tosin nyt ymmärrys taitaa olla se, että poika eli Jeesus tietää tuon hetken. En ole tästä varma. Jos asia kiinnostaa kysykää joltakin viisaammalta.
      Pääasia on nyt se, että pitää oman elämänsä puhtaana säilyttäen uskollisuutensa Jumalaa kohtaan unohtamatta myöskään julistustyön jatkamista olosuhteidensa mukaan.

      • Anonyymi

        Kyllä he ihan tarkoituksellisesti antoivat ymmärtää, että harmagedon olisi alkamassa. Sitä tehtiin niin painokkaasti, että jäsenmääräkin kasvoi huomattavassa määrin. Millaista "ruokaa" sinusta on sellainen, joka sairastuttaa ihmiset ja ajaa heidät ongelmiin?

        "Kuvitteletko mahdollisesti että Jehovan todistajajilla olisi erikoistietoa tulevista ajoista"

        En toki, todistajilla ei minun nähdäkseni ole mitään erikoistietoa, eikä edes tarvittavia perustietoja, koska heidät pakotetaan uskonnon johdosta erilaisiin paikkansa pitämättömiin näkemyksiin.

        "todistajat ovat vilpittömin aikein menneet Jumalan tahdon edelle."

        Ja erottamisen voimalla hallintoelin kieltää kieltävää jäseniä samasta asiasta. Mikä ihmeen oikeus sinun mielestäsi heillä on sallia itselleen jotain mikä ei muille ole mahdollista?

        "Huvittaa että vuodesta toiseen toistatte noita kuluneita näkemyksiä kuin vanhaa levyä."

        Sinua siis huvittaa se, että monet pilasivat elämänsä väärän ennustuksen vuoksi. Eikä sinua tietysti mitenkään haittaa sekään, että jos todistajien unelmat toteutuisivat, suurin osa ihmisistä kuolisi. Siinä suhteessa voidaan todeta, että onneksi todistajat ovat pelkkiä harhaanjohtajia.

        "Jos jonkun tuolloisen Jehovan todistajien usko petti noiden toteutumattomien 1975 ennustelujen johdosta, niin silloin henkilön usko ei ollut todellista uskoa. "

        Sinusta siis oikea usko on sokeaa tottelevaisuutta hallintoelimelle. Minusta vaikuttaa siltä, että nuo henkilöt saivat todella karun palautuksen maan pinnalle, "oikean uskon" todistajat taas eivät kestäneet sitä ja jäivät mieluummin lillumaan haaveisiinsa. Ja ehkä he ei vät kestäneet sitä tosiasiaa, että he ovat koko ajan olleet väärässä. Liiallista ylpeyttä siis.

        "silloin olisi pitänyt miettiä syvällisemmin Raamatun kohtaa, jossa sanotaan ”siitä päivästä ei tiedä taivaan enkelit, eikä poika, vaan Isä yksin”"

        Hallintoelimen, joka vaatii sokeaa tottelevaisuutta, olisi pitänyt miettiä sitä, eikä keksiä satuja ja tarinoita jäsenille. Hallinto-elimen vika ensisijaisesti. Toissijaisesti rivijäsenene, jonka pitäisi ajatella itse. Jos seura ei sitä hyväksy, silloin seura tulee jättää.

        "Pääasia on nyt se, että pitää oman elämänsä puhtaana säilyttäen uskollisuutensa Jumalaa kohtaan unohtamatta myöskään julistustyön jatkamista olosuhteidensa mukaan."

        Pääasia on elää nykyinen elämä, sillä muuta ei ole. Jos jumaluuksiin uskominen helpottaa.,niin mikäpä siinä, mutta oman uskon perusteella ei pitäisi vaatia muita toimimaan samoin itse tekee.
        Paavali muuten oli täysin varma siitä, että julistustyö oli tehty loppuun hänen aikanaa. Ja hän sentään oli todistajien mielestä henkeytetty tai profeetta mikä lie.

        Just näin. Jos olisi vähän ennen vuotta 1975, esim vuonna 1972 mennyt sanomaan, turhaa jorinaa muutaman vuoden kestävästä vanhasta järjestelmästä ja juuri nyt tulevasta harmagedonista niin, olisi kutsu kirjastoon tullut ja MONOO heti.
        Tai jos olisin mennyt suoraan sanomaan H.V.Mouritsille että:" älä unta nää", niin sama olisi ollut tulos.

      • Anonyymi

        >Mitä merkitystä noilla lopunaikojen laskennoilla loppujen lopuksi loppupeleissä on.

        Tätä sinun pitäisi oikeastaan kysyä järjestön johdolta. Eikö Jeesuskin sanonut apostoleille, ettei ole heidän asiansa tietää aikoja, jotka Isä on asettanut? Minusta vaikuttaa siltä, että Jehovan todistajien järjestö on omaa kuviteltua erityisasemaansa korostaakseen laatinut kaikenlaisia ennustuksia ja tulkintoja, erehtyen kerta toisensa jälkeen. Tällä järjestö on saattanut itsensä noloon asemaan ja poikennut myös Raamatun opetuksesta, jota väittää edustavansa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanotaan. Kaiken huipuksi järjestö pakenee vastuutaan vierittäen syyllisyyttä rivijäsenille.

        Jotkut Jehovan todistajat ovat onneksi sen verran kiinni todellisuudessa, että eivät esimerkiksi kiellä lapsiltaan korkeakoulutusta, eli pyrkivät varmistamaan lapselleen hyvän tulevaisuuden ja varautuvat siihen, etteivät järjestön aika- ja sukupolvilaskelmat tälläkään kertaa osu kohdalleen. He joutuvat kuitenkin tässä jossain määrin hankalaan asemaan, koska järjestön virallinen kanta korkeakoulutukseen on hyvin kielteinen.

      • Anonyymi

        Vain JT esittää ja tarjoaa raamatumukaista kristillisyyttä!
        Vapaasta tahdosta sen voi valita kaikki ne jotka haluaa päätyä paratiisiin 1000 v. Jatkoajalle!

        Sinun Raamatun tuntemuksesi perustuu kuulopuheisiin!

        Lopun ajan ennuste on Raamatussa.
        Jos et siihen usko sinun tallataan monolla maan uumeniin!

        Puhut höpöjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun Raamatun tuntemuksesi perustuu kuulopuheisiin!

        Sinulla ei siis ole mitään sanottavaa edellä esitettyihin seikkoihin. Hämmästyttää suorastaan, että olet noin avoimesti samaa mieltä. Mutta mikäs siinä.

        Olen samaa miektä vain Raanatun ja JT kanssa!

        No etpä osannut sanoa mitään järkevää.
        Ja aika huonoa sapuskaa todistajat tarjoavat kun ihmiset tulevat huonovointisiksi siitä. Eikö sinustakin olisi järkevää välttää moisia annoksia.

        Keksi uskottavampi vale!

      • Anonyymi

        Ei ennustus vm 1975 huvittava ole vaan kauhea.
        Ja 1975 oli tarkoituksellinen, vuosikymmenen kampanja.
        Ei Jumala anna lahkolle näkyjä, mutta lahkojohto valehtelee niin, vieläpä ottamalla nimekseen "jehovakanava"
        Ja suunnitelmallisuuteen kuului kirja "Kansat tulevat tietämään että minä olen jehova - miten". Tämä kirja sanoi lahkovärvätyt profeetaksi, patistaessaan heitä vartiotorni- ja maailmanloppukaupitteluun.
        Mutta kristillisyydestä ollaan kaukana
        5 Moos. 18:20-22 kieltää povaamisen ja epäonnistumisesta tunnistaa väärän profeetan, se jatkaa. Vielä ilm. 20:10 ilmoittaa Jehovan rangaistuksen: ikuisuus tulimeressä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun Raamatun tuntemuksesi perustuu kuulopuheisiin!

        Täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella kommentoi hän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain JT esittää ja tarjoaa raamatumukaista kristillisyyttä!
        Vapaasta tahdosta sen voi valita kaikki ne jotka haluaa päätyä paratiisiin 1000 v. Jatkoajalle!

        😂😂😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa miektä vain Raanatun ja JT kanssa!

        Koska olet niin vitun henkisesti jälkeenjäänyt, että omilla aivoilla ajattelu ei sinulta onnistu. Vaikka tähän laittaisi kaikki ne mo et sadat asiat jotka eivät jt:ssä täsmää tai kaikki Raamatun kymmenettuhannet virheet niin kieltäisit casn ongelman etkä olisi kiinnostunut niistä koska olet fanaatikko jota ei todellisuus voisi vähempää kiinnostaa. Sinua kiinnostaa ahaa vain omaa itsekästä agendaasi kunhan se sinua itseäsi miellyttää, viis tosiasioista

        Sinun tosiasiat on lahkosta lähtöisin.
        JT tosiasiat on kaikki suoraan Raamatusta.
        Tajuatko eron.
        Et!
        Koska se vaatisi koko Raamatun alusta loppuun lukemisen.
        Se on liikaa loiseläjälle!

        Minä luin Raamatun alusta loppuun ja huomasin, että JT:t ovat valehdelleet minulle.
        Tulos: päätin erota moisesta valehtelijoiden klubista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun tosiasiat on lahkosta lähtöisin.
        JT tosiasiat on kaikki suoraan Raamatusta.
        Tajuatko eron.
        Et!
        Koska se vaatisi koko Raamatun alusta loppuun lukemisen.
        Se on liikaa loiseläjälle!

        Raamattua ei tarvitse lukea alusta loppuun voidakseen todeta, ettei se ole muuta kuin ajastaan jälkeenjäänyt, ristiriitainen ihmisteos, jonka asemaa on pönkitettävä kiristyksillä, uhkauksilla ja vainoilla.

        Kukaan ei ole loiseläjä sen vuoksi ettei usko Jehovan todistajien satuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >Mitä merkitystä noilla lopunaikojen laskennoilla loppujen lopuksi loppupeleissä on.

        Tätä sinun pitäisi oikeastaan kysyä järjestön johdolta. Eikö Jeesuskin sanonut apostoleille, ettei ole heidän asiansa tietää aikoja, jotka Isä on asettanut? Minusta vaikuttaa siltä, että Jehovan todistajien järjestö on omaa kuviteltua erityisasemaansa korostaakseen laatinut kaikenlaisia ennustuksia ja tulkintoja, erehtyen kerta toisensa jälkeen. Tällä järjestö on saattanut itsensä noloon asemaan ja poikennut myös Raamatun opetuksesta, jota väittää edustavansa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanotaan. Kaiken huipuksi järjestö pakenee vastuutaan vierittäen syyllisyyttä rivijäsenille.

        Jotkut Jehovan todistajat ovat onneksi sen verran kiinni todellisuudessa, että eivät esimerkiksi kiellä lapsiltaan korkeakoulutusta, eli pyrkivät varmistamaan lapselleen hyvän tulevaisuuden ja varautuvat siihen, etteivät järjestön aika- ja sukupolvilaskelmat tälläkään kertaa osu kohdalleen. He joutuvat kuitenkin tässä jossain määrin hankalaan asemaan, koska järjestön virallinen kanta korkeakoulutukseen on hyvin kielteinen.

        >> Eikö Jeesuskin sanonut apostoleille, ettei ole heidän asiansa tietää aikoja, jotka Isä on asettanut? 

        Takarajan hän kuitenkin asetti, vaikka tarkkaa aikaa ei sanonutkaan tietävänsä:

        27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
        28 Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun Raamatun tuntemuksesi perustuu kuulopuheisiin!

        Tässäpä olikin kysymys Jehovan todistajat -järjestön, muka Jehova Jumalalta saadusta tiedosta, ts. jullikasta. Yhdestä niistä

      • Anonyymi

        V. 1975 maailmanlopun ennustus on järkyttävä. Huvittava se voi olla vain sellaiselle, joka ei usko, ei ole ottanut Jeesusta, ei Jeesuksen rakkautta vastaan.

        5 Moos. 18:20-22 kieltää povaamisen. Se paljastaa väärän profeetan. Jonka kohtalo on ikuisuus tulimeressä, ilm. 20:10

    • Anonyymi

      jos jumala rakastaa.jehuja.niin sankoin joukoin.herran syntymä päivää juhlimaan.joulukuu.24pv.kun päivä tulloo eivät kun luimistelloovat.ravatti rokka torven ympärillä.

    • Anonyymi

      Tuo 1975 kyllä toteutui melko täysin. Se ei vain ollut 6000. vuosi Aadamista sillä Aadam luotiin 4220 eKr vaan se oli 2300. vuosi Aleksanteri Suuren Kuolemasta.
      Aleksanteri Suuren kuolemasta alkoi neljä petoa hallita ja asetettiin väärä palvelus ja totuutta alettiin sortaa ja eläimet alkoivat kostaa ihmiskunnalle kaikkea eli jumalattomuus rehotti ja aiheutti tuhoa.
      Tuon 2300 vuotta jatkuneen väärän palveluksen aikana ihmisiä ja totuutta nitistettiin kirjaimellisesti suurella tahdilla ja volyymilla. Muistan itsekin olleeni kuoleman partaalla pari kertaa. Ihmiskunnan asema oli todella heikko ja vainot alinomaiset. Muistan sen hyvin. Mutta kaikki vaino pysähtyi kuin seinään 1975 tienoilla ja alkoi selvästi uusi aikakausi.
      Se että Jehovat tekivät minkä tekivät jättämällä mammonan ja riskeemalla oli vain HIPPIEN jäljittelemistä eli perässähiihtämistä. Etteivät olisi jääneet jälkeen muista, jotka luopuivat monista asioista. Rohkea teko, joka oli viime tingassa verrattuna hippeihin ja esimerkkinä 1980-luvun lainapolitiikalle. Sille että pankit aukaisi rahahanat ja tuli noususuhdanne ja NOKIA syntyi. Jehovan todistajat siis vaikuttivat jopa NOKIA yhtiön syntymiseen olemalla esikuva rahan lainaamisesta maailmanlopun edellä.
      Kaikki mikä on Jehovasta lähtöisin voittaa maailman. Jehovan todistajien teot tuossa 2300. vuonna olivat hyviä. Mutta on muistettava että puhutaan Danielin kirjassa 2300 iltaa ja aamua eli lännessä 2300 vuotta ja idässä toiset 2300 vuotta. Eli väärä palvelus alkoi myös idässä vuonna 1975 ja kestää siellä 2300 vuotta.
      Hienoa työtä kuitenkin Jehovilta oli vapausjuhla lännessä!

      • Anonyymi

        Eikä pidä ohittaa sitäkään, että Jehovan todistajien amerikkalainen uususkonto syntyi noin 1800 eli (6 6 6)*100 vuotta sen jälkeen, kun muuan Johannes Patmoksella kirjoitti Ilmestyskirjan.

        Ilmestyskirjassa kerrotaan mm. väärän profeetan kohtalo.

    • Anonyymi

      Jumalineen???
      JT on yksi Jumala, samoin on Raamatussa!

      • Anonyymi

        Raamatussa on Isä Jumala, Jumalan Poika jota myös sanotaan Jumalaksi sekä Pyhä Henki, josta asiayhteyksissä viitataan myös Jumalaksi."Olet valehdellut Jumalalle" sanoi Pyhä Henki.
        "Tehkäämme ihminen kuvaksemme" sanoivat Jumalat.

        Jeesus ei ole isä jumala.
        Miksi valehtelet saatanan kanssa, saatanan orja!

        Eikohän tuo olkiukko ole jo kaluttu.

      • Anonyymi

        Raamatussa mainitaan useita kymmeniä jumalia, daiju!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikohän tuo olkiukko ole jo kaluttu.

        Miksi pidät koko ajan pelkkää luuta kädessäsi?
        Muutakin on tarjolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa mainitaan useita kymmeniä jumalia, daiju!!!

        Ei ole yhdessäkään Raamatussa tai on vain v. 1992 käännöksessä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei ole isä jumala.
        Miksi valehtelet saatanan kanssa, saatanan orja!

        Ei olekkaan. Oletko lukihäiriöinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olekkaan. Oletko lukihäiriöinen?

        Eiku se on jt. Käytännössä sama asia.

    • Anonyymi

      Jeesus ilmoitetaan Jumalaksi
      Joh. 1:1. Tämä on vartiotorniseurallekin niin tärkeä, että ovat väärentäneet sen.

      Mutta myös esim. Room. 9:5 Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala,

      Filipp. 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
      2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

      Herra on yksi Jumalan nimistä.
      Vielä esim.
      Heb. 1:8 mutta Pojasta: ”Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.

      Vartiotorniuskonnossa Jeesus on enkeli, ja se suoraan Raamatun ilmoituksen vastaista.
      Heprealaisille 1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit."

      2Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa
      -Vartiotorniuskonnossa jehoova murhaa viattoman enkelin ristillä !

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7054
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4652
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      40
      4353
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3292
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1955
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1716
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe