Jumalan lapseksi yksinkertaisella uskolla

– Olen ru­koil­lut kym­me­niä vuo­sia, et­tä sai­sin syn­nit an­teek­si.

Näin tun­to­ja ava­si ih­mi­nen, joka juu­ri oli saa­nut kuul­la ja us­koa ian­kaik­ki­sen evan­ke­liu­min omal­le koh­dal­leen. Vaa­san su­vi­seu­rois­sa saim­me kuul­la, et­tä pari tu­hat­ta vuot­ta van­ha sa­no­ma ei ole muut­tu­nut. Jee­suk­sen omil­le ope­tus­lap­sil­leen an­ta­maa teh­tä­vää saar­na­ta ”pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta” jat­ke­taan edel­leen.

Jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si on Py­hän Hen­gen pap­pi. Meil­le on an­net­tu val­ta an­taa syn­nit an­teek­si. Täs­tä saam­me lu­kea Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min 20. lu­vus­sa: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki, joil­le te syn­nit an­teek­si an­nat­te, niil­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut”.

Mo­nes­ti pa­ran­nuk­sen te­ki­jöi­tä koh­da­taan ar­ki­ses­sa työs­sä ja yl­lät­tä­vis­sä­kin ti­lan­teis­sa. Pa­ran­nuk­sen te­ol­le ei ole tar­koin mää­ri­tel­tyä paik­kaa tai ai­kaa. Kun ih­mi­nen ko­kee syn­nin pai­na­van omaa­tun­to­aan, us­ko­vai­nen ih­mi­nen ju­lis­taa hä­nel­le syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen so­vin­to­työn täh­den. Sil­loin on hyvä ot­taa vas­taan evan­ke­liu­min siu­naus.

Pe­las­tus­ta ei an­sai­ta omil­la töil­lä

Meil­lä kai­kil­la on tar­ve pa­ran­taa omia te­ke­mi­si­äm­me. Ha­lu­ai­sim­me ol­la pa­rem­pia ih­mi­siä. Us­kon asi­oi­ta em­me voi omin voi­min pa­ran­taa. Pa­ran­nus­ta ei teh­dä niin, et­tä en­sin pa­ran­ne­taan elä­mää ja sit­ten, kun se tun­tuu ole­van tar­peek­si hyvä, aja­tel­laan, et­tä voi liit­tyä Ju­ma­lan las­ten jouk­koon. Jee­sus va­roit­taa täl­lai­ses­ta pa­ran­nuk­sen­te­os­ta. (Matt 12:44–45.)

Erääl­lä ai­kui­sel­la nuo­rel­la oli et­sik­ko­ai­ka. Ju­ma­la pu­hut­te­li hän­tä, ja an­toi Py­hän Hen­gen vai­kut­taa hä­nes­sä syn­nin­tun­non. Hän ha­lu­si teh­dä pa­ran­nuk­sen, mut­ta maal­li­set asi­at tun­tui­vat ylit­se­pää­se­mät­tö­mil­tä: Hän koki, et­tä voi­dak­seen teh­dä pa­ran­nuk­sen hä­nen oli­si pi­tä­nyt ero­ta avo­puo­li­sos­taan, yrit­tää se­lit­tää us­ko­aan lä­hei­sil­leen ja niin edel­leen. Tämä nuo­ri jak­soi kui­ten­kin luot­taa Ju­ma­laan ja us­koa syn­nit an­teek­si. Ju­ma­la siu­na­si hän­tä niin, et­tä kaik­ki asi­at jär­jes­tyi­vät par­hain päin.

Us­kon saa­mi­nen muut­taa elä­män

Jär­ki ja us­ko ovat mon­ta ker­taa vas­tak­kain, sil­lä us­koa ei voi jär­jel­lä ta­voit­taa. Tä­mä­kin on Ju­ma­lan tah­to: ”mut­ta kun maa­il­ma ei omas­sa vii­sau­des­saan op­pi­nut tun­te­maan Ju­ma­laa, Ju­ma­la kat­soi hy­väk­si ju­lis­taa hul­luut­ta ja näin pe­las­taa ne, jot­ka us­ko­vat” (1. Kor. 1:21). Jee­sus ko­ros­ti sen vuok­si lap­sen­kal­tais­ta us­koa ja nos­ti lap­sen us­kon esi­ku­vak­si. Lap­si luot­taa van­hem­piin­sa: jo pie­ni vau­va luot­taa saa­van­sa tar­vit­ta­van hoi­van ja huo­len­pi­don.

Näin Ju­ma­la ha­lu­ai­si mei­dän­kin luot­ta­van sa­naan­sa. Puhe sii­tä, et­tä maan pääl­lä on Ju­ma­lan lap­sia, jot­ka ovat ju­lis­ta­neet syn­te­jä an­teek­si Jee­suk­sen kuo­le­man jäl­keen tä­hän päi­vään saak­ka, on ih­mis­jär­jel­le tyh­mää saar­naa. Mut­ta Ju­ma­la on sa­nas­saan lu­van­nut, et­tä täl­lai­nen tyh­mä saar­na pe­las­taa ne, jot­ka sii­hen us­ko­vat.

Ju­ma­la on hy­vyy­den läh­de. Hän an­taa evan­ke­liu­min vai­kut­taa ih­mi­ses­sä ”hen­gen he­del­mi­nä”. Ih­mi­sen ei tar­vit­se kuin ot­taa vas­taan siu­naus, Ju­ma­la an­taa kai­ken muun. Jee­sus ei tur­haan sa­no­nut, et­tä ”et­si­kää en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­tan­sa”. Ju­ma­lal­ta saam­me evan­ke­liu­min kaut­ta voi­mat us­ko­mi­seen. Kun ih­mi­nen saa syn­nit an­teek­si, tu­lee halu muut­taa elä­mään­sä Ju­ma­lan tah­don mu­kai­sek­si.

Juha Luok­ka­la