Totuuden Henki oppaana matkalla

Ih­mi­sil­lä eri puo­lil­la maa­il­maa tun­tuu ole­van ai­na­kin yk­si yh­tei­nen tai­pu­mus: mo­net et­si­vät pe­rim­mäis­tä to­tuut­ta elä­mäs­sään. Täl­lai­nen on ih­mi­nen ol­lut kaut­ta ai­ko­jen.

An­tii­kin ai­ka­na fi­lo­so­fit oli­vat to­tuu­den et­si­mi­ses­sä kes­kei­ses­sä ase­mas­sa. Ny­ky­a­jal­la vas­taa­van­lai­nen roo­li on muo­dos­tu­nut tut­ki­joil­le ja tie­deyh­tei­söil­le. Ih­mis­jär­jen saa­vut­ta­ma tie­to on hyvä asia, mut­ta se ei tar­joa pe­las­tus­ta ke­nel­le­kään.

Evan­ke­lis­ta Jo­han­nes ker­too, kuin­ka maa­her­ra Pon­tius Pi­la­tus ky­se­li vai­ke­as­sa ja il­mei­sen epä­mie­lui­sas­sa tuo­mi­o­teh­tä­väs­sä to­tuut­ta juu­ta­lais­ten syyt­tä­mäl­tä Jee­suk­sel­ta. Jee­sus sa­noi tul­leen­sa tä­hän maa­il­maan ni­me­no­maan to­dis­ta­maan to­tuu­den puo­les­ta. Jo ai­em­min evan­ke­liu­min ker­to­muk­ses­sa Jee­sus sa­noo ole­van­sa tie, to­tuus ja elä­mä (Joh.14:6). Kir­kas­tus­vuo­rel­la Isä Ju­ma­la it­se to­dis­ti po­jas­taan ja ke­hot­ti kuu­le­maan hän­tä (Matt.17:5).

Tut­ki­kaa hen­get

Jo­han­nek­sen en­sim­mäi­nen kir­je ke­hot­taa ko­et­te­le­maan ja tut­ki­maan, ovat­ko hen­get Ju­ma­las­ta. Vää­ryy­den poh­ja on se, et­tä kiel­le­tään Jee­suk­sen Kris­tuk­sen syn­ty­neen ih­mi­sek­si. Sil­loin hän ei voi ol­la to­tuu­den to­dis­ta­ja­na. Tä­nä­kin päi­vä­nä kris­ti­nus­kon op­pia ol­laan ve­tä­mäs­sä mo­niin eri suun­tiin.

Jo­han­nes kir­jees­sään sa­noo, et­tä yk­si­kään hen­ki, joka ei tun­nus­ta Jee­sus­ta Kris­tus­ta, ei ole Ju­ma­las­ta. Tär­keim­mäk­si työ­ka­luk­si tun­nis­ta­mi­seen on an­net­tu Ju­ma­lan sana, joka osoit­taa oi­ke­aan. Joka kuu­lee sa­naa, on Ju­ma­las­ta, ja joka ei kuu­le sa­naa, se ei ole Ju­ma­las­ta. (1. Joh. 4.) Apos­to­li Jo­han­nes loh­dut­taa: ”Te lap­se­ni, olet­te Ju­ma­las­ta ja te olet­te voit­ta­neet nuo vää­rät pro­fee­tat. Se, joka on teis­sä, on suu­rem­pi, kuin mikä on maa­il­mas­sa” (1. Joh. 4:4.)

Jee­suk­sen lä­het­tä­mä puo­lus­ta­ja

Täy­tet­ty­ään teh­tä­vän­sä Jee­sus nou­si ope­tus­las­ten to­dis­tuk­sen mu­kai­ses­ti tai­vaa­seen. Hän ei ole enää ih­mi­se­nä näh­tä­vis­sä maan pääl­lä. Lu­pauk­sen­sa mu­kai­ses­ti hän lä­het­ti puo­lus­ta­jan, Py­hän Hen­gen omil­leen. Tämä To­tuu­den Hen­ki to­dis­taa Jee­suk­ses­ta (Joh.15:26) ja asuu hä­neen us­ko­vis­sa. Jee­suk­sen omat maan pääl­lä muo­dos­ta­vat seu­ra­kun­nan, jon­ka raja kul­kee sy­dä­mes­tä sy­dä­meen us­ko­vien jou­kos­sa. To­tuu­den Hen­ki toi­mii ja opet­taa us­kon lah­jan omis­ta­vaa ih­mis­tä jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä. On tär­ke­ää kuun­nel­la sen ään­tä. Jos To­tuu­den Hen­gen ta­hal­laan si­vuut­taa, saat­taa käy­dä niin, et­tei sitä kuu­le, vaik­ka ha­lu­ai­si­kin.

Nä­ky­vät ja nä­ky­mät­tö­mät

To­tuu­den Hen­ki on us­kon lah­jaa. Us­ko sii­vit­tää yli nä­ky­vän maa­il­man ja ulot­tuu nä­ky­mät­tö­miin. Se an­taa ym­mär­ryk­sen, jon­ka kaut­ta fyy­si­ses­ti läs­nä ole­ma­ton Jee­sus tu­lee to­del­li­sek­si täs­sä ja nyt. Ju­ma­lan rak­kau­den syn­nyt­tä­mä us­ko ei nä­ky­mät­tö­mis­tä epäi­le. Se syn­nyt­tää toi­von, jon­ka ank­ku­ri on kiin­ni­tet­ty ko­ti­ran­nal­le.

Us­ko ei an­na omis­ta­jan­sa tul­la hä­pe­ään, sil­lä se on To­tuu­den Hen­ges­tä syn­ty­nyt. Näin Kris­tus-tie on to­tuu­den tie jo täs­sä elä­mäs­sä, ja se vie kul­ki­jan­sa ian­kaik­ki­seen elä­mään. Tä­män suu­rim­man on­nen omis­ta­jik­si on kut­sut­tu kaik­ki to­tuu­den et­si­jät.

T.K.