Jumala on meidän kanssamme

Anonyymi kirjoitti:

Lap­si ky­syy uu­tis­tul­van kes­kel­lä: mik­si ai­na rii­del­lään?

Mik­si ih­mi­set ei­vät voi elää rau­has­sa? Lap­sen ky­sy­myk­seen on vai­kea vas­ta­ta. Mik­si haas­tam­me tois­tu­vas­ti rii­taa ja ki­nas­te­lem­me? Lap­si ih­met­te­lee, mik­si ai­kui­set ei­vät osaa ol­la ih­mi­sik­si.

Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le suo­ma­lai­sil­le pit­kän rau­han ajan. Olem­me­ko ai­na muis­ta­neet kiit­tää täs­tä rau­han lah­jas­ta? ”Iha­na maa on tul­lut osak­se­ni, kau­nis pe­rin­tö on mi­nul­le an­net­tu. Minä kii­tän Her­raa, hän neu­voo mi­nua, yöl­lä­kin kuu­len si­sim­mäs­sä­ni hä­nen ää­nen­sä. Sinä osoi­tat mi­nul­le elä­män tien, si­nun lä­hel­lä­si on eh­ty­mä­tön ilo, si­nun oi­ke­al­la puo­lel­la­si ikui­nen on­ni. ”­ (Ps. 16:6–7, 11.)

So­vi­tuk­sen iloa

Vaik­ka ajal­li­nen rau­ha ja va­paus ovat­kin suu­ria lah­jo­ja, kai­kis­ta suu­rin lah­ja ih­mi­sel­le on si­säi­nen rau­ha ja le­vol­li­suus. Sun­nun­tai­na nos­tam­me sal­koon si­ni­ris­ti­li­pun. Se muis­tut­taa mei­tä sekä ajal­li­ses­ta et­tä ian­kaik­ki­ses­ta rau­has­ta. Ian­kaik­ki­nen rau­ha voi­tet­tiin pää­si­äi­se­nä. Li­pus­sam­me ole­va ris­ti ku­vaa sitä va­paut­ta ja rau­haa, jon­ka Jee­sus meil­le so­vi­tus­työs­sään lah­joit­taa.

Li­pus­sam­me­kin ole­va ris­ti muis­tut­taa mei­tä sii­tä ilos­ta, et­tä kaik­ki ereh­dyk­sem­me ja syn­tim­me on so­vi­tet­tu Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä. Saam­me omis­taa tuon ilo­sa­no­man omal­le koh­dal­lem­me. Se lu­paa kaik­ki syn­tim­me an­teek­si. Ju­ma­la pu­huu seu­ra­kun­tan­sa kaut­ta. ”Jol­la on kor­vat, se kuul­koon, mitä Hen­ki sa­noo seu­ra­kun­nil­le" (Ilm. 2:7).

Kris­tus ha­lu­aa va­paut­taa jo­kai­sen ih­mi­sen so­vi­tus­työn­sä kaut­ta syn­nin or­juu­des­ta. Kun Kris­tus ote­taan us­kol­la vas­taan, saa­daan ko­kea to­del­lis­ta rau­haa, iloa ja va­paut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan osal­li­suu­des­sa. Rau­han sa­no­maa ju­lis­tet­tiin jo jou­lu­yö­nä: Ju­ma­lan on kun­nia kor­keuk­sis­sa, maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa. Rau­han val­ta­kun­nas­ta tar­jo­taan jo ikuis­ta rau­haa si­sim­pääm­me, vaik­ka ym­pä­ril­läm­me kuo­huu. Ju­ma­la on seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­lä joka het­ki.

Ju­ma­la on hyvä

Usein koti-ikä­vä täyt­tää sy­dä­mem­me. Us­kon kaut­ta toi­von ank­ku­ri on kui­ten­kin jo kiin­ni­tet­ty­nä kun­ni­an tai­vaas­sa, oi­ke­as­sa isän­maas­sa, jos­sa saam­me ker­ran näh­dä Va­pah­ta­jam­me kas­vois­ta kas­voi­hin. Tuo­hon oi­ke­aan isän­maa­han pää­sem­me, kun pi­däm­me us­kon ja hy­vän oman­tun­non. Tuos­sa isän­maas­sa mei­dän ei tar­vit­se tun­tea vie­raut­ta ja muu­ka­lai­suut­ta. Us­ko Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­hön syn­nyt­tää toi­von, joka kan­taa myös mur­hei­den ja ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä. Tah­dom­me­han us­koa Ju­ma­las­ta hy­vää.

Tuo tai­vaal­li­nen valo, joka sä­tei­lee Jee­suk­sen kas­vois­ta, tuo sy­dä­meen to­del­li­sen rau­han ja eh­ty­mät­tö­män ilon. Ju­ma­lan lap­se­na on tur­val­lis­ta elää, kun us­kon pe­rus­tus on ai­na mu­ka­na. Se kes­tää. Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me myös tä­nään.

Ur­po Luok­ka­la

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä