Asiallinen porokysymys

Anonyymi

Nyt on vuoden synkin porokolariaika. Tiet suolataan, on pimeää ja märkää. Huono näkyvyys ja poroja kaikkein eniten tiellä. Valtaosa porokolareista ajetaan juuri tänä lyhyenä ajanjaksona erotusten ja kotitarhaan keräämisen välisenä aikana.

KYSYMYS: Miksi porot päästetään vielä vapaaksi juuri tähän pahimpaan aikaan kun ne kerätään aitoihin erotusta varten? Parin kuukauden sisällä ne kerätään joka tapauksessa taas kotitarhoihin talveksi. Jotenkin tuntuu, että väitteeltänne on pohja pois kun sanotte, että kolariporo on kulu myös poron omistajalle. MIKSI ETTE VIE POROJANNE KOTITARHAAN EROTUSAIDASTA? Tuntuu tahalliselta toiminnalta kun satoja poroja tapatetaan autojen keuloihin parin kuukauden kuluessa. Tämä olisi todella helppo välttää.

Voisiko tähän saada asiallista vastausta ilman syyttelyä porovihaajaksi tms. Mielestäni minä en ole porovihaaja, jos en tykkää että niitä ruhjotaan tiellä muutamia satoja. Autoilijatkaan ei voi välttää kaikkia porokolareita syksyisissä olosuhteissa, ajaa porokolareita poromiet, poliisit ja autokoulun opettajatkin. Aina ei voi hakea syyllistä kaikista muista, paitsi poronhoidosta.

27

699

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo on hyvä kysymys!

    • Anonyymi

      Onko tosiaan niin, että tätä palstaa ei lue yksikään poromies? Vai eikö kysymykseen ole sellaista vastausta, jonka voi julkisesti esittää.

    • Anonyymi

      Nythän jauhetaan taas miten viljelijöiden ja poron pitäjien elinkeinoja voitaisiin nivoa yhteen kivuttomasti ja sopia vahingoista, joita porot aiheuttaa. Kaikenlaista turhaa sitä pohditaankin, kun ei se siitään voi miksikään muuttua. Ainoa oikea ja tehokas tapa on alkaa pitää poroja ympäri vuoden tarhattuina, niinkuin kaikkia muitakin kotieläimiä Kuusamon fisenteistä lähtien.
      Tätä ei maa-ja metsätalousministeriö opi tajuamaan ei sitten millään ilveellä. Kaikenlaisia poppa konsteja yritetään keksiä porojen pois häätämiseen, mutta tätä maailman yksinkertaisinta konstia laittaa porot aitaukseen pysyvästi, sitä ei opita siellä pääkallon paikalla ymmärtämään, vaikka se olisi heille halpa ja kivuttomin päätöksenteko.

      • Anonyymi

        No tuo esitetty lakimuutos on yhtä tyhjän kanssa. Mikään ei tule muuttumaan.

        Edelleen porot tuhoaa ja sotkee pihoilla, uimarannoilla, hautuumailla, taajamassa, pelloilla, kasvimailla jne...
        Edelleen korvauskikkailu jatkuu (poronomistajien pääasiallinen tulonlähde eteläisillä palkisilla)
        Edelleen porot laiduntaa tiellä ilman omistajan sanktioita ja saavat jopa ruhtinaallisen korvauksen auton ruhjomasta eläimestään. (ei paljon kannusta pitämään poroja poissa tieltä)

        Pääasia: Edelleen jatkuu porottomien ja poromiesten välinen riitely kun ei ole mitään kannustinta noudattaa edes nykyistä leväperäistä poronhoitolakia.


    • Anonyymi

      Porot senkun porskuttaa.

      • Anonyymi

        Ihmisistä viis. Kunhan pyhät lehmät porskuttaa.


    • Anonyymi

      Viekää vittuun nuo porot tien varsilta. Menee hermot nuitten takia.

    • Anonyymi

      Sinne kaikki sovi.

    • Anonyymi

      Porot syövät ensin metallipas.aa teiden varsilta sitten teuraaksi ja ihmiset syö sitten tätä pas.aa sekä kehuu että hyvää on...voi venäjä!!

    • Anonyymi

      Niin kauan kuin kepulaiset on vallankahvassa mikään ei muutu, kessukoilla pitää kiinni niistä harvoista äänestäjistä pohjanperillä, muualta ei ääniä enää tulekkaan.

    • Anonyymi

      Kessukat aina maaministerin viran, jotta saisivat edes jonkun äänen syrjäkyliltä laariinsa.

      Lisää sipilöitä, pernereitä, kärniä ja vanha ikuinen oikeassaolija väykkä vain riveihin niin hyvä tulee.

    • Anonyymi

      Asiallinen kysymys, mutta miksi ei vastauksia? No ehkä siksi ku hommahan on toisten harrastus ja niiden lemmikit...

      • Anonyymi

        Ei kysymykseen ole sellaista vastausta jonka poromiehet voivat julkisesti sanoa. Kaikki vastausvaihtoehdot on heille noloja.

        Yksi yhteinen tekijä vastauksissa on: EI KANNATA


    • Anonyymi

      Poromiehille pitäis kerätä kolehti, että saisivat aikaiseksi laittaa heijastin pantaan.

      Silläkin liikenneturvallisuus paranisi hiukan.

      • Anonyymi

        Eiköhän oikea ratkaisu asiaan olisi, että tunnustetaan poro jonkun omistamaksi tuotantoeläimeksi. Tämän jälkeen porojen omistajia asetetaan koskemaan samat korvausvelvotteet kuin ihan KAIKKIEN MUIDEN jonkun omistamien koti/tuotantoeläinten omistajia yleisellä tiellä tapahtuvassa eläinvahingossa. Jos ei ole vakuutusta niin omistaja maksaa lystin ja jos ei ole merkkiä niin paliskunta.

        Jos joku on eri mieltä niin haluaisin kuulla järkevät perusteet asialle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän oikea ratkaisu asiaan olisi, että tunnustetaan poro jonkun omistamaksi tuotantoeläimeksi. Tämän jälkeen porojen omistajia asetetaan koskemaan samat korvausvelvotteet kuin ihan KAIKKIEN MUIDEN jonkun omistamien koti/tuotantoeläinten omistajia yleisellä tiellä tapahtuvassa eläinvahingossa. Jos ei ole vakuutusta niin omistaja maksaa lystin ja jos ei ole merkkiä niin paliskunta.

        Jos joku on eri mieltä niin haluaisin kuulla järkevät perusteet asialle.

        Tuommosta kirjottavaa yleensä sanotaan porovihaajaksi ja että kaikki tuommonen tuhoaisi poroelinkeinon.

        Minä sanon että jos elinkeinoa ei pysty hoitanaan aiheuttamatta jatkuvaa häiriötä ja vaaraa muille niin silloin se joutaakin loppua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuommosta kirjottavaa yleensä sanotaan porovihaajaksi ja että kaikki tuommonen tuhoaisi poroelinkeinon.

        Minä sanon että jos elinkeinoa ei pysty hoitanaan aiheuttamatta jatkuvaa häiriötä ja vaaraa muille niin silloin se joutaakin loppua.

        "Tuommosta kirjottavaa yleensä sanotaan porovihaajaksi"

        En tiedä ketään joka vihaisi poroja vaikka niitä joskus kiroaakin. Kyllä kaikki tietää, että poro on älytön eläin joka ei ymmärrä missä saa olla ja missä ei. Hakee ruokansa ja suolansa sieltä mistä helpoiten saa.

        Vaikka ihminen poroja kuin kiroaa niin ei silti poroja vihaa vaan on turhautunut poron omistajien ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen sekä lain noudattamattomuuteen. Myös nykyinen toimimaton poronhoitolaki saa joskus tunteet pintaan ihmisillä.


      • Anonyymi

        No nämähän ovatkin lähes satarosenttisesti valtion elättiä että se siitä


    • Anonyymi

      Masa masaAA! huusi hepetsu köyliö ja poron perskannikkahan sielä vilikku metäsä keskellä kehojuhlaa!! VIDALIS mä vejän kohta kourun kellottimee jos ei alan poron mäyhät tavoille oppimaa nii papanoita saa elin tarvike liikenteestä silinatsmuotosessa formaatisa!! eli KAIKKI ottaa minkä ottaa ja yli tarpeiden mieluusti yleensä vain yksi mutta toisaalta saa ottaa vaa kolme sittenki!! opetus on taantuma ennen liimaksia ellei pönttö jo savusta... mätikakkua

      • Anonyymi

        humpuukia tmutta siirtykäämme aisass eteenoäin eli minä erron teille nyt porosta jonka nimili oli ma. manukki oli kova poro painelemaan metsässä ja vetäen puolukkaa niinku ei toiista päivää enää tulis mutta tulipa porolle päivä toinen kolmas jne. tiedät maailman menon päviä tetenevät ja sitten tulee yö ilta jne. talvi. kesä. kevät. syksyl. tavli. kesä. kevät. taliv. vuodenajat mneävt ja manukki meni eteenpäin orporp porp oli poronnahkaa kantoi tllään on se rahana rvokas juttu no sitten tuli yhtäkkiä pimeä liukas talvi ilta poro manukki nautti suolaa tien pinnsta ja joutui au audon alle. poro kuppas ja npapas mies poron takalooraan piusti lihoiks ja poronnahka in seinläläl. kuten myös orpnp pää. tarinan opetus?


      • Anonyymi

        t.v.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        t.v.

        Olinpa kerran pelto ongelma arvio porukassa, niin tutustuttiin kesäkuussa mitä talvi kaivu saa aikaan! Kiersimme paikkoja niin yksi paikka jonka tunsin itsekkin, joka päivä kun menin töihin. 150 poroa kyseisellä pellolla niin paras kasvu oli koko koe alueilla, oli siinä maanviljelijät😮


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olinpa kerran pelto ongelma arvio porukassa, niin tutustuttiin kesäkuussa mitä talvi kaivu saa aikaan! Kiersimme paikkoja niin yksi paikka jonka tunsin itsekkin, joka päivä kun menin töihin. 150 poroa kyseisellä pellolla niin paras kasvu oli koko koe alueilla, oli siinä maanviljelijät😮

        Tietyissä olosuhteissa voi olla mahdollista. Talvikaivu ei ole yleensä ongelma maanviljelijöille vaan sulan maan aikana tapahtuva sotkeminen.

        Eikä tuokaan poista phl 31. pykälän vaatimuksia. Oli sitten talvi tai kesä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietyissä olosuhteissa voi olla mahdollista. Talvikaivu ei ole yleensä ongelma maanviljelijöille vaan sulan maan aikana tapahtuva sotkeminen.

        Eikä tuokaan poista phl 31. pykälän vaatimuksia. Oli sitten talvi tai kesä.

        Aivan. Ei tarvi käydä keskustelua siitä mikä on haitallista ja mikä ei. Eikä siitä onko autoilija tarpeeksi varovainen jos törmää poroon tiellä. Eikä siitä haittaako porot pihalla vai ei. Nämä kaikki keskustelut on toisarvoisia.

        Keskutelu pitää käydä siitä miksi ei noudateta edes nykyistä leväperäistä poronhoitolakia.


    • Anonyymi

      Aivan asiallinen tapaus, poro hyppäsi tahallaan autoni alle ,jouduin korjaamaan auton omillani ,okohan tämmöinen toiminta Asiallista ,herää kysymys onko koko toiminta Aiallista mitekäs on

    • Anonyymi

      Ompa asiallista tomintaa porot saa olla missäsattu ihmisten riesana ja tätä valtio vielä tukee opa tosi asiallista toimintaa perustuu puupuntriaikojen ja karvalakki valtuuskuntien sekoiluun ?????

    • Anonyymi

      Ompa asiallista poro hyppäsi tahallaan työhön menevän hekilön auton eteen henkilö väisti tahallaan serauksena menetti henkensä , tässäkin tapauksessa vanha sanonta paikallaan santeri vapaaksi ja vainajalle pienisakko

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      351
      1031
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      711
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      36
      619
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      557
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      532
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      318
      491
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      74
      458
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      449
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      441
    Aihe