Ota kaivattuusi yhteyttä NYT HETI!

Saat itse ottaa yhteyttä tai ehdottaa minä en ota.

Ei kaipaa minua.

Ihan hyvä viesti. Mut mun kaivattu on varattu ja onnellisesti onkin. Ottanut oon yhteyttä ja vastausta ei tullut. Ja yrittänyt oon jatkaa elämää mutta niin.. palsta vaan jäänyt. Aika hiton säälittävää, tiedän. Pitäis löytää joku uus joka sytyttäis, ei kai siinä. 🙂

Niin. Mun alkuperäinen kaivattu KUOLI ja silti jäin jumiin omaan typeryyteeni pariks vuodeks toisella kerralla.

Vaati aika paljon herättelyä iteltä tehdä ees jotain, ponnistelua sanoa ees yks lause pottuilematta ja samaan aikaan huutomerkit maalautu seiniin kuin sanoakseen että meitä odotellaan mullan alla.

Hyvä ehdotus muuten, mutta hieman vaikeaa ilman yhteystietoja. Yritetty niitäkin selvittää, mutta kun ei löydy.

Näin minullekin on varmaan käynyt, jos hän on ikinä kaivannutkaan kai vain leikkinyt ja minä kaivannut vuosia..

Ei mulla oo sitä kohtaan ollunnä pitkeen aikoon mitään tunteita.

Se ei puhunu mulle eikä meillä ollut kuin satunnainen yhteys.

Enkä edes pidä hänestä ennee,hän on ollut naimisissa varmaankin viistoistavuotta, ja heillä on kolme lasta.

En pidä hänestä.

Mun elämä on muuttunut melkoisesti viimeisen viidentoista vuoden aikana,enkä edes halua nähdä häntä enää. ####!

Yritetty ja erehdytty on. Ei pitänyt kun varatulle tunteeni jaoin. Enää en jaa kellekään ikinä. Jakakoon mulle välillä jos ketään edes kiinnostaa, ilmeisesti ei kun sinkkuna jo lähes vuosikymmen.

Minä ottaisin hetikin. Mutta en halua pelotella naista, eikä siksi onneksi ole yhtetstietoja. Olen kummajainen. Ei ole edes ystäviä. Kaipaan häntä salaa itsekseni.

Minä en etes tiejä millainen hän sisimmältään on.

Minusta hän ol todella ärsyttävä pojanketale kun tuli sellainen ilmi.

Olisin halunnut ellää toisenlaista elämöö.

Oikeastaan hän oli jatkuvasti minua härkkimässä.

Hän myös puhui minun suuni puhtaaksi, tai sillälailla siinä vaiheessa ,,...olin tympääntynyt pojan jatkuvaan poissaoloon .

Olin todella äkäinen tiettyinä vaiheina kuussa ,eikä se helpottanut .

Olin myös masentunut koska minullä ei ollut kavereita.

Minun hormoonit on aina olleet epätasapainossa.

Olen kiusannut monia osin jopa tietämättäni.

En vain pysty pitämään suutani kiinni.

Kieroon oonnä kasvanu jo kymmenen vuotiaasta lähtien.

Pidin sitä normaalina äitinä .

Puhun kieroon ,en aina näe tai kuule ympärilleni.

Ymmärrän vain niitä joilla on oma persoona ,joilla on oma elämänsä tiedossa .

Juureni ovat maassa ja pohjois savokarjalassa.

Myö sanon minä mutta poika ei puhu mitään.

Ei hänellä ole ollut ainakaan omaa minuutta ,tai se on viäränlainen minulle.

Mun elämäni pyörii omana itsenäni ,se on lähes aina sitä ollutkin, tuli kyllä luonnonoikku yhteen väliin,jouduin mänemään pois elämästäni,

Sitä satoa on männyt monijä vuosijä.

Enkä ennee pysty puhumaan lapsista tai äidistäni.

Vuorokaudenajatkin jopa muistuttoo minua menetyksestä , olin vain lopensa väsynyt siihen ettei häiriköinnistäni tullut loppua.

Mun mielestä kukaan ei ollut yhtä kypsä kuin minä ,lapsen puhein kyllä puhuin mutta olin valtavan vihastunut.

Omana olinna kymmenen ja kaksikymmentävuotiaana.

Viittävaille valmis .

Jokin sotki minut pahanpäiväisesti, en olisi halunnut sanoa mitään ,,,,


Heräsin kuitenkin kotiini,paleli varpaita,

Jotain kai sönkötin kun piti lähteä toiseen kotiin.

Olin siis ollut poissa viimeisenä viikkoina .

Kuuloni ol huono .

Kuulin ja tunsin vain veren kohinan piässäni ja suonissani

En sano, että olisit mitenkään väärässä, pikemminkin päinvastoin, mutta yhtäkaikki tuo on vain sinun kokemuksesi ja muunkinlaisia kokemuksia on.

Yksi selkeä aspekti tuossa on aika, nyt kun tarinassa kyse on erosta ja mahdollisesta yhteenpaluusta, niin sitäkin enemmän. Kas kun ne eroon johtaneet negatiiviset tunteet eivät ihan hetkessä muuksi muutu, niin pitäisi olla melkoinen ajatustenlukija, jotta tietää milloin aikaisintaan kannattaa yhteyttä ottaa. Yleisesti ottaen ekat 6kk ei juuri kannata, sen jälkeen se onkin jo sitten tapauskohtaista ja aivan lottoa.

*

"Hän on se sama ihminen sisimmältään kuin silloin aikanaan, jos luulet että kaivattusi voi satuttaa sinua... NIIN MIKSI KAIPAAT SELLAISTA IHMISTÄ!? Se pelko sisälläsi on turha. Laitat rohkeasti viestiä kaivatullesi. Jos te olette olleet suhteessa, tai teillä on ollut tunteita toisianne kohtaan, voit olla varma että se tunne mitä tunnet on molemminpuolinen."

Sanonpa tähän vaan sen, että kun erossa näkee toisen ihmisen pahimmat puolet, niin siinä on syytä pelkoon sen osalta, että se ihminen todellakin on juuri sellainen ja on sitä edelleenkin. Ja se muuten on juuri sellainen, kuin mitä pahimmillaan sait selville, ellei se ihminen ota opikseen ja ajan kuluessa muuta itseään. Siihen ei riitä 6kk, ei edes 12kk.

Itse kaipaan parhaita puolia toisessa, mutta se mitä koin eron yhteydessä, on jotain mitään en voi kaivata ikinä. Joten toisen pitäisi muuttua ja TODELLA paljon, jotta kannattaisi edes harkita uudelleen tutustumista. Näillä tiedoin mikään alle 24kk on vitsi sen muutoksen osalta. Joten ei todellakaan ole kiire yhteydenottojen osalta, katsellaan sitten 60kk jälkeen missä mennään, jos kumpikaan edes muistaa enää toista.

*

"Jos te olette olleet suhteessa, tai teillä on ollut tunteita toisianne kohtaan, voit olla varma että se tunne mitä tunnet on molemminpuolinen."

Epäilen vahvasti, vaikka myönnän, että mahdollista se on. Toinen on sen verran rajoittunut tunneosoitustensa kanssa, että mikä vaan on mahdollista. Mutta yhtälailla, jos niitä tunteita on, niin ovi aukeaa molempiin suuntiin, siitä vaan ottamaan yhteyttä ja kertomaan niistä. Minä olen aikanaan eron yhteydessä omistani kertonut enkä koe tarpeen niistä enää erikseen tiedottaa, sen verran on itsekunnioitusta kuitenkin.

Jos sadan vuoden päästä jostain syystä ollaan yhteydessä ja siinä vaiheessa oletettavasti neutraalissa tunnemaailmassa toistemme suhteen, niin tilanne on eri ja voin mainita, että ikävöin xKK, xxKKctai vaikka xxxKK, mutta se on sitten, nyt sille ei ole sijaa elämässäni, avaimet ovat toisen käsissä enkä juokse niiden perässä, muitakin ovia on.

Vaikka oletkin oikeassa niin silti tuo menee täällä kuuroille korville. Useimmat tajuavat vasta sitten kun mitään ei enää ole ja toinen on jatkanut matkaansa tai kiinnostus lopahtaa toivottomuuteen, jos silloinkaan koska haaveisiin ja unelmiin on helppo uppoutua vaikka tietäisikin totuuden, ikävä kyllä noinkin voi olla.