Taas maanantai...

Sen takia ei tarvitse juoda että kaveritkin juovat.
Arvelisin että sun ärtymys ym. tulevat siitä kun viikonlopun aikana väsyt ja varmaan on jonkinasteista kankkustakin juomisen jälkeen.

Oletko ikinä miettinyt sitä että tuleeko sulle minkäänlaista morkkista juomisen jälkeen? Koska sekin kun sitten syyttelee ja sättii itseään, saa ärtyisäksi ja huonolle tuulelle.

Vanhaksi et kyllä varmaan ole tulossa vielä pitkään aikaan mutta voin sanoa sen verran että jos välillä mietit juomistasi, että onko siinä järkeä ja pitäisikö vähentää tai harventaa niin siinä vaiheessa se kannattaa tehdä.
Jos annat jatkua useamman vuoden samaan tahtiin kuin mitä kirjoitit nykyhetkestä niin voisi ajatella että jossain vaiheessa on mahdollista että alkoholista saattaa muodostua pahempikin ongelma.
Kokemuksesta tiedän että se ei ole kivaa, eli kun nyt olet noinkin nuori vielä niin mieti oikeasti mitä elämältäsi haluat.

En tarkoita tätä miksikään saarnaksi, jokainen tekee valintansa ihan itse. Mutta tiedän mitä alkoholiongelma on kun vajoaa riittävän alas, enkä halua sellaista elämää kenellekään, en tutuille enkä vieraillekkaan.

Mieti, vaikutat fiksulta kundilta.

Se taisin olla minä itse joka mut sai juomaan.
Jonkinlaisia ongelmia itsetunnon kanssa jo hyvin nuorena, epävarmuutta, ujoutta.

-80-luvulla oli kavereilla isosiskoja ja -veljiä jotka pitivät kotibileitä ja siellä me vekarat pyörittiin mukana menossa.
Ja kavereitten kanssa muutenkin piti kokeilla kaikenlaista.
Mulle kävi sitten niin että jämähdin koukkuun aika pian.

En ollut vielä parikymppinen kun iski paniikkihäiriö ja viinalla itseäni lääkitsin ja rohkaisin, joka oli aivan väärä tapa hoitaa asiaa.
Reilu parikymppisenä piti saada jo pää sekaisin lähes millä keinolla tahansa ja tuli lääkkeet mukaan kuvioihin, kannabis oli tullut jo alle 15-vuotiaana.

Parikymppisenä istuin pusikoissa juomassa muiden " alan miesten " kanssa päivittäin.
Hulluinta koko touhu oli 20-30 ikävuosien aikana kun oli pakko juoda, keho ja elimistö huusi viinaa samoin kuin narkkareilla huumeita.

Hengenlähtökin oli useamman kerran aika lähellä mutta tässä vielä kirjoittelen, hyvä niin.
Vuosien sekoilun jälkeen kävi sitten yksi ikävä juttu josta en kerro sen enempää mutta se pakotti mut pysähtymään.
Ilman sitä en olisi enää hengissä koska meno oli aivan mahdotonta.

Mutta kun on rankemman kautta käynyt oman elämänsä aikana niin aina hirvittää kun jollain nuorella ilmenee ongelmia just päihteiden kanssa, tai vaikkei vielä ongelmia mutta se mahdollisuus että voi muuttua ongelmaksi.

Ikinä ei voi olla jälkiviisas mutta varmasti eläisin eri tavalla jos olisi uusi mahdollisuus.
Menneisiin ei kannata jäädä kuitenkaan murehtimaan, niitä ei voi muuttaa.

Oon ajatellut että en olisi se mikä nyt olen jos mulla ei olisi ollut sellaista elämää mikä on ollut.

Edelleen otan joskus vähän olutta mutta sen olen päättänyt että mikään, en edes minä itse saa enää itseäni uudestaan juomaan, siis runsain määrin.

Niinhän se on koska niitä menneitä ei voi mitenkään muuttaa.

Mä olen kyllä jälkeenpäin tiedostanut mistä mun paniikkihäiriö johtui.
Mulla se oli huonon itsetunnon aiheuttama kun join paljon ja pidin itseäni luuserina ja huonona ihmisenä, esiinnyin yleensä joka paikassa humalassa ja varmaan tuli mokailtuakin jonkin verran.
Sitten selvin päin ollessa tuntui että kaikki muutkin tajuavat että olen täysi nolla ja arvoton, toki se oli vain omaa luuloani mutta se sai mut jännittämään joka paikassa muita ihmisiä.

Kun päihteiden väärinkäyttö jäi elämästä niin paniikkihäiriökin katosi aika nopeasti koska sain itsetuntoani paremmaksi.
En enää ajatellut enkä edelleenkään ajattele että olisin muita huonompi ihmisenä.

Hyvät aatokset sulla on ja varmasti tulet pärjäämään.
Tottakai ikä vaikuttaa moneenkin asiaan. Myös tuo epävarmuus omasta itsestä kuuluu kai luonnollisesti jollain tavalla nuoruuteen.

Ikää kun tulee lisää pikkuhiljaa niin sitä muka kasvaa henkisesti aika paljon ja alkaa ymmärtää näitä elämän ja elämisen kiemuroita.
Omakuvakin tulee helpommin ymmärrettäväksi sitä mukaa mitä enemmän asioita kokee ja näkee. Alkaa niinkuin tavallaan ymmärtää paremmin itseään.

Kaikki sujuu varmasti hyvin kunhan et anna alkoholin ottaa ohjia elämässäsi, silloin tällöin on ihan hyväkin käydä bilettämässä kunhan homma pysyy hanskassa.

Joo, samoin, kiva jutella fiksun nuoren miehen kanssa.
En tiedä mitä oot ajatellut mutta mä olen naispuolinen henkilö ja ikääkin on jo tuplasti sen mitä sulla.

Tunnen jonkin verran nuoria ja heidän kanssaan on ollut kiva käydä keskusteluja erilaisista asioista.
Yksi tuttu mulla on sellainen että hän juttelee mulle enemmän kuin omille vanhemmilleen, sanoi että mulle on helpompi puhua.

Musta on ihan kiva jos oon tueksi jollekin koska kokemusta löytyy monenlaisesta, on ollut päihdeongelmia ja mielenterveysongelmia, ja tietty elämän varrella on tullut milloin mitäkin ongelmaa, tai ei nyt välttämättä ihan ongelmia mutta vaikeita juttuja kuitenkin.

Tiedän että asioista, vaikeistakin, on helpompi keskustella sellaisen kanssa jolla on omakohtaista kokemusta eikä pelkkää jostain luettua " tietoa ".
Itse ainakin oon sitä mieltä että kokenut tajuaa jutut paremmin kuin lukenut.

Jokainenhan kokee lääkityksen omalla tavallaan, siihen ei ole muilla oikeutta sanoa mitään.
Jos joku kokee lääkkeet hyväksi vaihtoehdoksi niin siitä vaan.
Kiva jos ne ovat sinua auttaneet, että olet kokenut hyväksi.

Itse oon ollut jo pitkään aika lääkekielteinen koska lääkityshistorianikin on niin värikäs ja ongelmallinenkin ettei edes kovin moni uskoisi.
Oon käyttänyt aikoinaan SSRI:t, SNRI:t, trisykliset masennuslääkkeet, neuroleptit, bentsot, Litoa, epilepsialääkkeitä, en edes muista kaikkea.
Kerran kirjoitin takavuosina käyttämieni lääkkeiden nimiä listaan, kaikki ne jotka muistin. Listaan tuli 41 nimeä, tosin muutamat niistä olivat samaa lääkettä mutta eri nimellä.

Eli tuostakin syystä en ihan kamalasti lääkkeistä välitä.
Ja reilut kymmenen vuotta käytin erilaisia lääkeyhdistelmiä alkoholin kanssa sekaisin. Ja olin oikeasti aivan pihalla.....

On noita tullut jäljestä päin jonkin verran mietittyä, menneitä, ja saan olla iloinen että olen sieltä suosta vielä noussut. Saan kokea vielä suht normaalia elämää selvin päin, mitä nyt sitten voi normaaliksi sanoa, miten sen määrittelee.

Tuon kaiken sonnan kun olen taakseni jättänyt niin takuuvarmasti en siihen enää palaa, muistan kyllä mikä hel...ti se oli. Enkä kyllä enää jaksaisikaan, en fyysisesti enkä henkisesti.

Tulihan taas valvottua aamuun asti, mulle käy aina joskus näin. Onneksi en ole enää työelämässä, jäin mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle jo aika nuorena.
Harvemmin tällai valvon ja yritän kyllä pitää rytmin niinkun kuuluukin, eli yöt nukutaan ja päivät valvotaan. Tänään ehkä aamupäivällä joutuu nukahtamaan hetkeks.
Sulla taitaa olla työpäivä kun kirjoitit olevasi työelämässä.
Joten toivotan mukavaa työpäivää sulle!

Hehe, tuli mieleen kun yksi tuttu meni työelämään vuosien tauon jälkeen niin hän kerran puhui mulle että tykkää olla töissä, ja kysyi perään että voiko sanoa että tykkää olla töissä. Mä sanoin että tottakai niin voi sanoa jos kerran tykkää.

Sehän on vain hyvä että töissä riittää tekemistä, tosin hirvee kiirekään ei aina ole kivaa.

Kirjotit edelliseen että vielä ku lääkäri jatkaisi lääkitystä, tarkotitko mua vai itseäsi?
Mulla on tilanne etten ole enää useampaan vuoteen tarvinnut lääkkeitä, on mennyt ihan hyvin.

Mitäs meinaat viikonloppuna? Aiotko lähteä baariin vai jotain muuta?
Mulla tulee olee ihan rauhallinen viikonloppu, enimmäkseen kotosalla.