Kyse on oikeastaan

Anonyymi

luottamuspulasta ja muustakin. Syvin vamma liittyy siihen tärkeimpään haaveeseen ja sen totetumattomuudesta aiheutuneisiin toistuviin pudotuksiin ja sen lisäksi eri paikoissa tapahtuneeseen häirintään arjen eri paikoissa. Siksi mikään muu ei ole mahdollista ennen kuin tärkein haave toteutuu. En ole ajatellut parisuhdetta kenenkään kanssa nyt, vaan ajattelin ensin tehdä töitä vuosien ajan ja sitten jos löytyisi kumppani loppuelämän ajaksi. Valitettavasti monen vuoden stressi on saanut aikaan sellaista, mikä vaikuttaa oleellisesti elämiseen loppuelämän ajan ja siten myös mahdolliseen suhteeseen. Siksikin se hätähuuto, koska itse tiesin kauan kestävän stressin seuraukset. Yllättävät kohtaamiset myös ns. esitettynä, muistuttavat valitettavasti aikaisemmin tapahtuneista vastaavista. Sisin ei vain niitä tunnu hyväksyvän ilmeisesti liittyen vanhoihin muistoihin.

5

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ehkä tuo joku toinen on kokoajan elänyt vierelläsi, jota halveksien harrastuksenasi, on laukaissut kertomasi stressin, silläJeesus tuntee sut parhaiten, senkin hassun näköinen höpö
      rauhallista illanjatkoa, turvallista
      https://www.youtube.com/watch?v=gLvM5Lkm54M

      • Anonyymi

        Luulin sinua mies vähän fiksummaksi, että tosiaan tiedät kuka on kirjoitusten takana. Et näköjään tiedä. Arvailet ja päättelet väärin, kuten muutkin. Hyvää päivänjatkoa käkä.


    • Anonyymi

      Vaativa persoonallisuus, diagnostisia kriteerejä muun muassa jatkuva huoli ja epäily, säännöt, järjestys, aikataulut, täydellisyyden tavoittelu, mm mielihyvän ja ihmissuhteiden laiminlyönti työn kustannuksella, joustamattomuus, itsepäisyys, pyrkimys kohtuuttomassa määrin saada muut toimimaan haluamallaan tavalla, sopeutumattomuus,
      Wikipedia

      • Anonyymi

        Mutta eikö tämä täytä jokaisen unelmakollegan kriteerit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eikö tämä täytä jokaisen unelmakollegan kriteerit?

        Löytyyhän noita päällepäsmäröiviä jääräpäitä joka työpaikalta, pomoiksi kai ne parhaiten sopii.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5211
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1594
    5. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1481
    8. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      31
      1411
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1293
    Aihe