Mielenterveys vaakalaudalla

Anonyymi

Hei,
Lukuisat kerrat on tultu oltua pakkomielisairaalassa vasten tahtoani ja
olen jopa anellut pääsyä sisään, Olen myös valehdellut olevani epätodellisessa tilassa, koska paniikki/ahdistuneisuushäiriö oli siihen aikaan sietämätön ja tarvitsin jonkun turvallisen paikan.

Kaikki alkoi kuitenkin jotakuinkin ohimenevästä psykoosista.
(itse en huomannut olevani kovinkaan sekaisin, sillä olin tottunut niihin)
Oli elämäni mielenkiintoisinta aikaa tuo psykoosi. Välillä leikin prismoilla katsoen läpi erilaisia valonspektrejä, Välillä olin hyvis, välillä pahis. Rakensin magneettikentän ja vessapaperirullien avulla aikakoneen. Purkasin miltein kaiken elektroniikan mitä asunnostani löytyi.
Välillä makasin lattialla pelosta kangistuneena odottaen tuleeko joku asuntooni kirveellä uhaten. Oireet alkoivat mennä oikeasti aika pahalaatuisiksi, kun jokainen askel rappukäytävässä alkoi kuumottaa.

Huolestunut läheiseni soitti minulle ambulanssin ja siintä sitten sairaalaan seurantaan ja suljetulle osastolle.
Siinä sitten tuli aloitettua lääke iljettävine sivuoireineen. (ketiapiini)
Sivuoireet olivat jotakuinkin sätkimistä sängyssä juuri ennen tipahtamisvaihetta.
Kolmen päivän jälkeen minulle annettiin lappu käteen. Hoitosopimus allekirjoitettavaksi. Joko minä allekirjoittaisin sen tai sitten he pistäisivät minut pakkohoitoon 3kk ajaksi

Siinä sitten 3kk aikana tuli oltua koekaniinina . Aina uuden lääkkeen kohdalla totesin, että oireet vaan pahenivat. Minulle alkoi kehittyä ahdistus ja paniikkihäiriö. Kohta näin kun huonetoverini lensi taivaalla ja pilvet muuttuivat eläimiksi , joista saisin valita mikä olisin seuraavassa elämässä. Sivuoireista puhumattakaan. (osasta kärsin vieläkin)

Kerran lääkärini alkoi oikeasti puhumaan minulle Harry Potterista
ja näin kun hänen naamansa alkoi väreillä. Seuraavat viikot luulinkin, että olen salaisessa taikakoulussa. Voi luoja. Sitten sain sellaisen idean, että lääkärit yrittävät hakkeroida minua lääkkeillä....

Mikään lääkkeistä ei toiminut, ei edes viimeinen vaihtoehto Leponex..
Sivuoireet senkuin kasvoivat ja kroonistuivat. Saatoin nukkua 15-20tuntia vuorokaudessa helposti.
Siintä vieroittautuminen olikin, sitten jo aivan toista luokkaa.

Tuossa oli vain pieni osa hoitohistoriastani sieltä sun täältä.

Nykyään syön SSRI-lääkitystä , jonka sain pakokauhuntunteeseen.
Pakokauhuntunne hävisi, mutta samalla hävisi myös iso osa minuutta.
Ja ai, että kun unohdat yhtenä päivänä syödä sen tabletin. Vieroitusoireet ovat jotain kidutuksen ja helvetin väliltä.

Antipsykoottinen lääke on olanzapin pieninpänä mahdollisena annoksena, josta olen tyytyväinen.




Tässä muutama keskeneräinen/todettu diagnoosi.

-Määritteämätön sekavuustila
-kannabioidien käytön aiheuttama riippuvuusoireyhtymä
-kannabioidien käytön aiheuttama muu elimellinen aivo-oireyhtymä
-muun piristeen haitallinen käyttö
-useiden lääkeaineiden tai muun psyykkisiin toimintoihin vaikuttavan aineen aiheuttama riippuvuusoireyhtymä
-määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö
-määrittämätön paniikkihäiriö
-määrittämätön ahdistuneisuushäiriö
-määrittämätön persoonallisuushäiriö
-pelihimo
-määrittämätön sydämen rytmihäiriö
-niska-pääoreyhtymä/kaula-pääoireyhtymä
-huumeiden käyttö
-määrittämätön desorientoituminen
-kuuloharhat

(Osa diagnooseista on 5 vuoden takaa.)


Näiden lisäksi olen alkanut näkemään harhoja päivittäin. Näköharhat eivät haittaa minua, mutta kärsin myös pakko-oireista, jotka liittyvät hengitykseen, pulssin tai elintoimintojen testailuun, nielemiseen sun muuhun. Ja nämä vain pahenevat.

Pitääkö olla huolissaan? :D

Kiitos kun luit vaikka onkin hieman sekava teksti.

1

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä mielessä tuttua kun olen aikoinaan itsekin sekoillut päihteiden ja lääkkeiden kanssa eli tiedän mitä kaikkea ne voivat saada aikaiseksi.

      Mulla ei helpottanut mikään ennenkuin pääsin kaikesta moskasta eroon, mukaanlukien psyykkeeseen vaikuttavat lääkkeet.

      Monesti näin jälkeenpäin miettii että joku ihme tapahtui kun siitä kaikesta selvisi.
      Todistettavasti se on näköjään mahdollista.

      Mutta sun kysymys, pitääkö olla huolissaan. Kyllä, tuossa vaiheessa on huolissaan jo pitämättäkin.
      Selviämisen alku on oikeestaan siinä kun itse alkaa huolestua omasta tilastaan ja miettii että voisikohan tälle tehdä jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe