Sanna Marin ja hänen hallituksensa ei tee mitään, vai tekeekö?

Perussuomalisset puolueena ja persut eduskuntaryhmänä ja yksittäiset persut mölyävät, tapansa mukaisesti, ettei hallitus tee mitään.

Katsokaamme mitä, miksi ja miten on Sanna Marin ja hän hallituksensa toiminut tässä uudessa ja vaikeassa tilanteessa.
Politikka on yhteisten asioiden hoitamista ja tieteet selviävät miten, miksi ja milloin jotain tapahtui tai jäi tapahtumatta.
Koronkriisissä, heti alussa, näemme kuinka ripeästi ja oikein Sanna Marin ja hänen hallituksensa toimi, teki kovia päätöksiä koronan leviämisen estämiseksi ja rajoittamiseksi.
1. Valmiuslaki voimaan niin nopeasti kun se oli mahdollista.
2. Sanna Marinin hallitus eristi Uudenmaan. Sotilaat teiden varsilla.
3. Ravintoloihin tuli rankkoja määräyksiä
4. Sanna Marinin hallitus rajoitti kansalaisten vapauksia huomattavan paljon.
Nämä kovat toimet estivät sen, ettei korona levinnyt hallitsemattomasti ja se olisi romahduttanut talouden kun tautikaaoksen keskellä olisi pitänyt saattaa vielä rankemmat rajoitukset. Esimerkiksi kauppojen ja teollisuuden sulkeminen on Etelä-Euroopassa on ollut pakko tehdä niin.
Näitä rajoitustoimia ja esimerkiksi niiden välttämättä tarvitsemaa Valmiuslakia ei olisi tullut voimaan, ainakaan näin oikea-aikaisesti, jos pääministerinä olisi ollut Juha Sipilä ja persut hallituksessa. Miten suuret vahingot oilsi Suomelle ja suomalaisille tullut jos Jussi Halla-aho olisi ollut pääministerinä?

Tiede kehittää rokotetta ja lääkkeitä. Hoitokinot ja muu on kehityksessä mukana.
Poliittiset päättäjät ohjaavat voimavaroja .

20

71

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedossa on miten hyvin ovat toimineet. Mutta kun se tieto pitäisi avata myös persujen silmät. SDP ei ole heille mitään muuta kun punainen vaate.Kuitenkin moni persu nauttii sdp;n saavutetuista eduista.

      • Anonyymi

        Mitä etuja SDP on saavuttanut???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä etuja SDP on saavuttanut???

        Hyvinvointia ja oikeuden mukainen suomi. Siihen persuilla ei ole nokankoputtelemista.Minä voin sanoa että persut ei ole minun eteen tehnyt yhtään mitään, muuta kuin haittaa Kiky.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä etuja SDP on saavuttanut???

        SDP ei ole itse saavuttanut etuja, mutta ehkä sinä, jos olet saanut pitää työpaikkasi.


    • Anonyymi

      Sujuvasti lukee paperista korona-tiedotuksia televisiossa...

      • Anonyymi

        Selvästi kovempaa tasoa kuin persut. Persut sekoavat Hailliksen tapaan jopa lapusta lukiessaan.....


      • Huippuna on maalimankaikkeuden suurin nero, jos ei muita kuin persut otetaan mukaan, hän on Teuvo Hakkarainen, hän ei osannut lukea edes paperista sanaa hiilidioksidi.
        Teukka ei totisesti ollut kirjoittanut itse sitä puhetta, jota hän yritti, siis yritti puhua ensimmäisessä virallisessa puheessa Brysselissä. Hän takelteli ".. hihii hihiil hiilitidi , niin ..sitä mitä on Iim..ilmassa.. .ONKO SITÄ.. "JA MÖKELLYS JATKUI.

        Sanna Marin kirjoittaa itse puheensa ja esittää ne niin hyvin, ettei siihen pysty yksikään persujen eduskuntaryhmän jäsen.
        Lisäksi persujen tiedot eivät yllä läheskään Sanna Marinin tasolle.
        Persujen Tavio: "Suomi ja Honkog ovat samanlaisia harvaan asuttuja maita", juu kyllä älämölöö persu tietää...


      • Anonyymi
        Osmium76 kirjoitti:

        Huippuna on maalimankaikkeuden suurin nero, jos ei muita kuin persut otetaan mukaan, hän on Teuvo Hakkarainen, hän ei osannut lukea edes paperista sanaa hiilidioksidi.
        Teukka ei totisesti ollut kirjoittanut itse sitä puhetta, jota hän yritti, siis yritti puhua ensimmäisessä virallisessa puheessa Brysselissä. Hän takelteli ".. hihii hihiil hiilitidi , niin ..sitä mitä on Iim..ilmassa.. .ONKO SITÄ.. "JA MÖKELLYS JATKUI.

        Sanna Marin kirjoittaa itse puheensa ja esittää ne niin hyvin, ettei siihen pysty yksikään persujen eduskuntaryhmän jäsen.
        Lisäksi persujen tiedot eivät yllä läheskään Sanna Marinin tasolle.
        Persujen Tavio: "Suomi ja Honkog ovat samanlaisia harvaan asuttuja maita", juu kyllä älämölöö persu tietää...

        Mami Sanna pitää meistä kaikistä huolta! Jee Sanna


    • Anonyymi

      Kovin on kömpelöä mölinää tuollainen hallituksen fanitus. Mitä se möliseminen enää hyödyttää? Kaikkihan me jo tiedämme, ettei hallitus ole onnistunut työssään. Pelkkää kulisseista huutelua.


      1. Valmiuslaki tuli voimaan kömpelösti kompastellen. Ensin kinasteltiin THL;n kanssa ja THL ärähti, etteivät he tee poliittisia päätöksiä, joka hallituksen vastuualuetta. Vielä maaliskuun puolenvälin tietämillä Sanna jatkoi pohdiskeluaan, että mitä ihmettä se poikkeustila on ja onkohan Suomi mahdollisesti sellaisessa. Ja tätä pohdiskelua ennen Sanna jo julisti, että "meillä on lait kunnossa". Miksi Sanna valehteli? Miksi Sanna valehteli myös toimintasuunnitelmista ja valmiuksista, vaikka nämäkin asiat oli täysin kesken? Ja sitten tunarointi aiheutti lisää tunarointeja EU:n yhteishankinnoissa ja hätäkakka pöksyissä tehtiin hävettäviä maskikauppoja ties kenen kanssa.

      2. Sannan hallituksen tekemät ennaltaehkäisevät torjuntatyöt oli pahasti myöhässä. Tauti oli jo ehtinyt levitä useiksi tartuntalinjoiksi. Oppositio yritti herätellä nukkuvaa hallitusta, mutta laihoin tuloksin. Kun mitään ei tapahtunut, niin presidenttikin hermostui ja ehdotti nukkuvan hallituksen korvaavan 'Nyrkin' perustamista.

      3. Rankkoja? HEHAHEHAHEHAXD Niin "rankkoja", että tässäkin oppositio yritti opastaa hallitusta toimivampiin ratkaisuihin. Hallituksen "rankkoja" määräyksiä oli mm. anniskeluajan lyhentäminen, joka aiheuttaa ruuhkapiikkejä = tauti leviää herkemmin. Kun PS:n ehdottama koronalinkojen sulkeminen ei hallitukselle sopinut, PS ehdotti anniskeluajan pidentämistä, joka vähentää ruuhkapiikkejä = tauti ei leviä niin herkästi. Mutta ei, hallitukselle ei vaan kelpaa "kumehalutaanitepäättääilmanaivoja!"

      4. Sanna Marinin hallitus toimi pelkkänä käskynhaltijana ja puhuvana päänä, joka toteutti ontuen sitä, mitä asiantuntijat ohjeisti, mitä muut tahot olivat vaatineet ja hoputtaneet jo pidemmän aikaa. Jopa mm. perheiden äidit alkoi toimia oma-aloitteisesti mm. ottamalla lapsiaan pois koulusta. Ja muistammehan hallituksen hätäratkaisun alkuvaiheessa: "yli 500 hlön kokoontumisrajoitus...". Ei hyvänen aika! Ja sitten nämä kuuluisat selitykset "meillä tuli tietokatkos", kun ei huolehdittu mm. epidemia-alueilta palaavien lomailijoiden eristämistä. Suoraan vaan ihmisten ilmoille tautia levittämään. Että oli "tarkat toimintasuunnitelmat". Noloa toimintaa....

      Jos PS yritti jo alkuvaiheessa herätellä hallitusta, niin tämä tarkoittaa sitä, että PS oli hereillä jo alusta asti. Ja tämä tarkoittaa sitä, että PS hallituksessa olisi tietenkin toiminut ripeämmin ja tehokkaammin. Mutta tietenkin tällaiset faktat täytyy haudata mölinän alle, kun pitää puolustaa virheitä sarjatehtailevaa hallitusta.

      Hallitus teki monta virhetä, joista ei ole kahta sanaa. Eikä siitä ole kahta sanaa, että toisenlainen hallituskokoonpano olisi toiminut nopeammin ja tehokkaammin. Viherpunavetoinen hallitus on rakennellut kulisseja, ja sehän näkyy. Esitys toimii, mutta käytäntö ontuu pahasti. Ja populistisia mölinöitä tuputetaan median täydeltä.

      Siksi Perussuomalaiset <3

      • Anonyymi

        " Ja sitten tunarointi aiheutti lisää tunarointeja EU:n yhteishankinnoissa ja hätäkakka pöksyissä tehtiin hävettäviä maskikauppoja ties kenen kanssa."

        Ilmeisesti oppositiolla olisi syytä käyttää noita maskeja myös alapäässä!!!!


    • Anonyymi

      Mami Sanna on mun sankari! <3

    • Anonyymi

      Kuoluarvosana Marinin hallitukselle 4 , mitä hyvää muka ?

      • Anonyymi

        Kuoluarvosanalla 4 kehoitan sinua opettelemaan oikeinkirjoitusta.


    • Anonyymi

      Onhan ne palkkansa ansainneet , isoa tiliä on mukava nostaa.

    • Anonyymi

      Kun katsotaan lopputulosta , siis mikä on tilanne tällä hetkellä suomen covid - 19 asiassa, niin näkee että homma hoidettu hyvin . Kun vertaa muihin maihin euroopassa , tai koko maailmassa . Korona kuolleisuus ihan toisissa lukemissa täällä . Tai tartunnat. Tai sairaalahoidot. Tai tehohoidot. Meillä lukemat kohtuullisia. Persut vihaavat sydämensä pohjasta demareita , vasemmistoa yleensä. Tai keskustaa . Tai kokoomusta . Tai ketä helvettiä hyvänsä, kaikkia muita paitsi itseään . Tai välillä vasaratouhut näyttävät , että sisäinen tilanne ei ole niin ruusuinen , mitä yrittävät ulos näyttää. Ja yleensäkin , viha on persujen moottori , kaiken toiminnan primusmotor . Mikä on tuollaisen politiikan lopputulos, voi vain arvailla . Ei se hyvä ole , jos katsoo historiaa , mihin viha on johtanut.

      • Anonyymi

        Eurofiltteri otti ajut .


    • Anonyymi

      Persuhallitus teki eikä meinannut. Rahtasi 35 000 pakolaista ja pisti vielä armeijan laukunkantohommiin.

    • Anonyymi

      Juuri näin. Yksinkertaisesti ( että persutkin ymmärtävät ) kun katsoo suomen tilaa koronavirus asiassa , näkee että täällä on homma hoidettu todella hyvin . Mistä sen huomaa ? Kun katsoo tilastoja kuolleisuusluvuissa yms , ja vertaa muuhun maailmaan .

      • Anonyymi

        Aivan totta. Myös talouselämän puolelta tulee kiitosta hallitukselle. Ulkomaiset yritykset kokevat suomalaisen liiketoimintaympäristön myönteisemmin kuin suomalaiset yritykset. Asia ilmenee Business Finlandin ja Amchamin julkaisemasta barometristä.

        Ulkomaiset yhtiöt pitivät Suomen vahvuuksina yhteiskunnallista vakautta ja toimivuutta, elämänlaatua sekä digitaalista infrastruktuuria. Samat asiat ovat tärkeitä myös suomalaisille yrityksille.
        Tämä kysely tehtiin koronan riehuessa muualla. Eivät nämä ulkolaiset yritykset näin positiivista kuvaa Suomen liiketoimintaympäristöstä olisi antaneet, jos olisimme vaikka Saksan koronatilanteessa. Nämä ulkomaiset yritykset työllistävät meillä Suomessa lähes 266 000 henkeä, mikä vastaa noin 18 prosenttia kaikkien yritysten henkilöstöstä. ei siis työllisyyden kannalta mitenkään huono juttu. Kiitos hallitus!


    • Anonyymi

      Marinin hallitus rikkoo kaikki ennätykset.
      Valtion velka on kohta 50 miljardia.
      Eikä loppua ole näkyvissä.
      Lisää tulee jokapäivä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      25
      1427
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1279
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1034
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1015
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      87
      871
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      702
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      687
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      604
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      593
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      588
    15. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      569
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      21
      547
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      546
    20. 46
      543
    Aihe